Syökääkalaa
LEHTIKATSAUS
Pohjalaisen mielestä on parmpi syödä roskakalaa kuin hyönteisiä.
”Itä-Suomen yliopiston ravitsemustieteen professorilla Atte von Wrightillä on esittää terve vaihtoehto ötökkäsnackseille.
Hän korvaisi hyönteissapuskat roskakaloilla. Ne ovat hyvä proteiinin lähde, mutta joidenkin epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen edelleen hyljeksitty raaka-ainevaranto.
Ei kannata epäillä, etteivätkö roskakalaruuat myös hivelisi suomalaisten maku- ja varsinkin näköhermoja paremmin kuin ötökkälounaat. Hyönteiset koetaan epäsuomalaisiksi ruoka-aineiksi, siitä ei päästä mihinkään.
Savolaisprofessorilla on toinenkin hyvä syy epäillä ötökkäsapuskojen mielekkyyttä.
Suomessa ei ole kotoperäisiä mutta samalla ruokaisia hyönteisiä. Ne pitäisi siten kaiketi tuoda ulkomailta. Se olisi ekologisestikin ajatellen epäviisasta vaikkapa kotoisiin särkisaaliisiin verrattuna.”
Hallituksen poliittista kevättä ei voi pitää Keskisuomalaisen mielestä menestyksellisenä.
”Viime viikolla hallitus kirjasi toimikautensa heikoimmat suosioluvut. Pääsyynä on saamattomuus kunta- ja sote-uudistuksessa. Hallitusrintaman sisällä on sooloiltu ja epäonnistuneita henkilövalintoja on paikkailtu ministerivaihdoksilla, mutta silti hallituksen omat rivit myös maakunnissa kapinoivat (Ksml 25.6.). Oikeuskansleri on pariin otteeseen muistutellut hallitusta lakien rajoista. Ja kun eduskunnan perustuslakivaliokunta näpäytti lausunnollaan hallitusta hankkeiden, ”sekä ajallisesti että asiallisesti valitettavan heikosta koordinaatiosta,” jakolinja ei kulkenut hallituksen ja opposition välistä.
Kunnissa ollaan hämillään, eikä oppositiolla luonnollisestikaan ole mitään syytä eikä pienintäkään halua pelastaa hallitusta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
