Sateet tekivät puolukkasadosta survosta, laadukasta tuorepuolukkaa kehnosti tarjolla
"Hyvälaatuisen tuorepuolukan pitää kopista pahvilaatikossa."
Märkä puolukka kelpaa vain survokseen ja kauppaa tehdään saavikauppana. Joensuun Tuote ja Vihanneksen Anne Silvast (vas.) ja Marja Päivänurmi tarkastelevat tiistaiaamuna ostettua erää. Kuva: Sari PenttinenViime kesän sateiden jäljiltä puolukkasatoa ostetaan pääasiassa survospuolukaksi. Tuorepuolukalle olisi kysyntää, mutta heikosti tarjontaa, kertoo Joensuun Tuote ja Vihannes ky:n toimitusjohtaja Marja Päivänurmi.
Puolukan osto alkoi noin kuukausi sitten ja lähes heti oston alettua siirryttiin niin sanottuun saavikauppaan. ”Marja on niin märkää, että se kelpaa vain survokseen.”
Jonkin verran kerääjät ovat onnistuneet löytämään laadukasta tuorepuolukkaa. Sellaista, joka kopisee pahvilaatikossa, kun laatikkoa heiluttaa.
”Ei puolukan laatua selitä mikään muu kuin kesän kelit. Onneksi meillä oli olemassa asiakkaat, jotka ostavat myös survospuolukkaa.”
Joensuun Tuote ja Vihannes on tehnyt luonnontuotekauppaa 53 vuotta. Päivänurmen mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun puolukkasato on tällainen.
”Onpa osa kerääjien tarjoamasta puolukasta ollut niin huonolaatuista märkyyden ja lämpimässä tilassa säilytyksen takia, että emme ole voineet sitä ostaa. Puolukka pitäisi jäähdyttää mahdollisimman nopeasti keruun jälkeen. Moni kuvittelee puolukan kestävän marjana melkein millaista säilytystä tahansa ennen kauppaan tuontia.”
Puolukkakilosta maksetaan tällä hetkellä euro kerääjälle.
Kerääjien puutteeseen luonnontuotteiden talteenotto ei kaadu. Uusia kerääjiä tulee vuosittain lisää ja joukossa on monia, joiden perheessä on kerätty marjoja tai sieniä myyntiin jo usean sukupolven ajan, kertoo Päivänurmi.
Keskimäärin sesonkiaikaan noin sata kerääjää tuo satoa myyntiin päivässä. Yhteensä heitä on liki 300.
Joku tuo yhden sangollisen puolukkaa, jonka on kerännyt yli omien tarpeiden. Toinen saattaa tuoda 100–150 kiloa marjaa kerralla.
Yrityksen nykyiset toimitilat on aikanaan suunniteltu luonnontuotekauppaa varten. Tarvetta laajentamiselle ei ole, nykyiset pakastamot, jäähdyttämö ja nopeaan pakastukseen tarkoitettu tuulitunneli riittävät.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
