Venäjän talousriskit voivat heilutella Suomea
Rahoitusmarkkinoilla luottamus on vahvistunut. Pankkien rahoitustilanne kohenee.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen sanoo, etteivät euroalueen ongelmat ole ohi.
Talouskehityksen riskejä lisäävät nyt Venäjä sekä epävarmuus Ukrainan tilanteesta.Ulkomaankauppa uhkaa vähentyä. Vähentyminen heikentäisi Suomen taloutta.
Ukrainan kriisi vaikuttaa Suomen talouteen toistaiseksi vain vähän. Vaikutus saattaa Liikasen mukaan tulla Venäjän talouden heikkenemisen kautta.
Venäjän talouden epävarmuus on kasvanut, korot nousevat, osakkeiden hinnat laskevat, rupla heikentyy ja pääomapako maasta lisääntyy.
Venäjän talous lähti alamäkeen ennen Ukrainaa, mutta viime viikkojen tapahtumat vauhdittavat luisua. EU-toimet ja vastatoimet vaikuttaisivat eniten kolmessa Baltian maassa ja Suomessa.
Keskuspankki laskee riskilaskelmissa Suomen talouden supistuvan 0,8 prosenttiyksikköä tänä vuonna, mikäli Venäjän rupla heikkenee 25 prosenttia ja vienti sinne 20 prosenttia.
Bruttokansantuote ei Suomessa silloin kasvaisi tänä vuonna. Venäjän alamäki heijastuu Suomeen välillisesti myös Euroopan ja maailmantalouden kautta.
Suomen viennistä Venäjän osuus lähentelee kymmentä prosenttia. Liettuan riippuvuus Venäjän-viennistä lähentelee 20 prosenttia sekä Viro ja Liettua siitä välistä.
Suomen Pankki julkaisi maanantaina kansainvälisen talouden katsauksensa. Maailmantalouden näkymiä se alensi 0,2 prosenttia edellisestä ennusteestaan.
Suomen Pankki laski maailmantalouden ennustettaan 0,2 prosenttiyksikköä 3,5 prosenttiin. Euroalueen vauhti on puolet tästä.
Euromaiden sekä Ruotsin, Tanskan ja Britannian EU21-alueelle pankki ennustaa noin puolentoista prosentin talouskasvua vuosina 2014–2016.
Yhdysvalloissa talouskasvu on vakaantumassa kolmen prosentin tuntumaan. Kiinan talouskasvu hidastuu kuuteen prosenttiin ennustejaksolla.
Normaaliin inflaatioon palataan asteittain talouden kohentuessa niin, että vuonna 2016 inflaatio kiihtyy 1,6 prosenttiin. Tänä vuonna odotetaan yhden prosentin inflaatiota.
Euroalueen velkaantuneisuus on suurta, mikä heikentää kysyntää ja työllisyyttä. Työttömyys jatkuu 12 prosentissa jo toista vuotta. Tuotanto jatkaa alamaissa.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
