Ministeri Hanna Kosonen: Uusia aloituspaikkoja lisätään aloille, joilla on osaajapulaa
Korkeakoulut saivat tälle syksylle yli 4 000 uutta lisäaloituspaikkaa.
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen (kesk.) mukaan lisää osaajia tarvitaan esimerkiksi varhaiskasvatus- ja terveydenhoitoalalla. LEHTIKUVA / VESA MOILANENAmmattikorkeakoulujen ja yliopistojen uusia aloituspaikkoja lisätään aloille, joilla on osaajapulaa, kertoo tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.). Ministerin mukaan tarvetta on varhaiskasvatus- ja terveydenhoitoalalla. Lisäksi ilmastonmuutoksesta johtuen energia-alalle tarvitaan lisää asiantuntijoita.
Korkeakoulut saivat tälle syksylle yli 4 000 uutta lisäaloituspaikkaa. Niiden rahoitus katetaan neljännessä lisätalousarviossa myönnetyllä 124 miljoonalla eurolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
