Evoluutiopuu vie kulkemaan kasvien kehityksen matkassa

Ulkonäkö ei kerro kaikkea kasvien sukulaisuudesta. Marko Hyvärinen esittelee neidonhiuspuuta, joka on lehdistä huolimatta läheisempää sukua neulas- kuin lehtipuille. Kuva: Jarkko Sirkiä

Uudet istutukset tehtiin puun muotoon niin, että ne kuvaavat kasvien kehityshistoriaa. Istutukset kulkevat puun juurelta latvaan siinä järjestyksessä, missä kasvit ovat erkaantuneet toisistaan. Puun runko erottuu maastossa kiveysten avulla. Kuva: Iines Vikiö

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan uusien istutusten keskellä pääsee kulkemaan kasvien kehityslinjoja pitkin. Kuvan vasemmassa laidassa lammen rannalla erottuu istutusten alkupiste: vanha kynäjalava. Kuva: Jarkko Sirkiä

Ruotsalainen tiedemies Carl von Linné jätti jälkeensä mittavan perinnön.

1700-luvulla elänyt biologi loi koko kasvikunnan kattaneen tieteellisen jaottelun, johon voitiin sijoittaa niin tunnetut lajit kuin tulevat löydökset.

Ajatuksena oli helpottaa lajien tunnistamista. Näin ollen ryhmittely perustui ulkoisiin samankaltaisuuksiin, ensisijaisesti kukan rakenteeseen.

Järjestelmässä kasvikunta jakaantui ensin luokkiin, sitten lahkoihin ja lopulta sukuihin, joihin yksittäiset lajit sijoitettiin. Heteiden määrä ja sijainti määrittivät kasvien luokat, emit puolestaan lahkot.

Järjestelmä mullisti biologian ja teki kehittäjästään aikansa superjulkkiksen. Hän lähetti oppilaitaan tutkimusretkille ympäri maailman etsimään uusia kasveja lisättäväksi järjestelmään.

Järjestelmä eli muuallakin kuin kirjojen sivuilla. Uppsalalainen Linné ryhmitteli kotiyliopistonsa kasvitieteellisen puutarhan istutukset oman järjestelmänsä mukaan. Vastaava käytäntö levisi kasvitieteellisiin puutarhoihin ympäri maailman.

Helsinkiin Linnén mukaiset istutukset saapuivat vuonna 1832. Kun Turun akatemia muutti kaupungin palon jälkeen Helsinkiin, kasvitieteellinen puutarha seurasi sitä Kaisaniemeen, kaupungin nykyiseen ydinkeskustaan.

"Tämä oli silloin lähes maaseutua, ja täällä pidettiin karjaa. Alueen ympärille rakennettiin aidat, kun huomattiin, että lehmät syövät kasvit", Marko Hyvärinen kertoo.

Hyvärinen toimii johtajana Helsingin yliopiston alaisen Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikössä.

Kun hän aloitti yksikön johtajana 2011, kasvien ryhmittelyä kuvaavasta ulkopuutarhasta tuli yksi kehityskohde.

"Vanha systemaattinen osuus oli laadullisesti heikko, rähjääntynyt, eikä monen kasvin alkuperää tiedetty."

Yksi ongelma oli kasvien järjestys. Linnén seuraajat olivat päivittäneet hänen järjestelmänsä moneen kertaan ja siirtyneet lopulta muihin ryhmittelykeinoihin.

Systemaattinen osasto päätettiin muokata uuteen uskoon. Suunnittelu aloitettiin 2013, työt seuraavana vuonna. Uusittu puutarha valmistui aiemmin tänä vuonna ja avautui yleisölle kesäkuussa.

Miljoonaluokan uudistus oli mittava. Systemaattisen osaston alle asennettiin uusi kastelujärjestelmä. Samalla alueen multa kuljetettiin pois ja korvattiin kokonaan uudella.

"Vanhassa mullassa oli niin paljon rikkaruohoja, että sitä ei ollut enää mahdollisuus käyttää."

Kun museo aloitti kasvien istutukset, niitä ei enää ryhmitelty ulkonäön perusteella. Avuksi tuli dna-tieto, josta Linné ei osannut unelmoidakaan. Dna kertoo kasvien sukulaisuuden pelkkää ulkonäköä aukottomammin.

"Ulkonäkö voi johtaa harhaan todella paljon", Hyvärinen muistuttaa.

Esimerkiksi biologi nostaa neidonhiuspuun, joka lehtiensä takia näyttää koivun tai haavan lähisukulaiselta. Oikeasti ikivanha puulaji on lähempää sukua esimerkiksi männyille.

Uudistusten yhteydessä museo päätti ratkaista myös toisen ongelman, joka liittyi vanhoihin istutuksiin.

"Se ei ollut yleisölle kauhean visuaalinen. Siellä oli vain suoria penkkejä. Se oli kaunis, mutta ei kovin informatiivinen."

Alueen visuaalisen ulosannin parantamiseksi työntekijät tekivät istutukset puun muotoon. "Puu" alkaa yhdestä pisteestä ja haarautuu ryhmittäin poluiksi siinä järjestyksessä, missä kasvit ovat menneisyydessä eriytyneet toisistaan.

Ajatuksen hahmottamista helpottavat kiveykset, jotka toimivat puun runkona, päähaaroina ja oksina. Kukin päähaara kattaa yhden kasvilahkon, ja niiden varrella penkit on ryhmitelty heimoittain.

Mitä pidemmälle haaraa vierailija kulkee, sitä lähemmäs nykypäivää kasvien kehityksessä hän saapuu.

Lopputulos on laajin vastaava visualisointi, mistä Hyvärinen on tietoinen, ja se on saanut hänen mukaansa hyvän vastaanoton.

"Varsinkin lapset vaikuttavat olevan hirveän innoissaan, kun pääsevät kulkemaan polkuja. He haluavat käydä katsomassa, mitä polkujen päässä on."

Museojohtaja olettaa, että istutusten muoto korostuu, kun puutarha saa uuden sisäänkäynnin evoluutiopuun juurelle. Tällöin vierailijat pääsisivät heti kulkemaan evoluution oksilla.

Istutuksiin panostaminen kuvaa sitä, että tieteentekijät kokevat tärkeäksi paitsi tiedon tuottamisen myös sen esittämisen. Viihtyisyys ja mahdollisuus tutkia kasveja läheltä ovat Hyvärisen mukaan osa puutarhan vetovoimaa.

"Sitä ei tarvitse väheksyä, että puutarha antaa virkistystä ja mielenrauhaa, koska kaupungin vilinästä voi poiketa tänne."

Museo suunnitteli uusitun alueen käytännöllisyyttä ja viihtyisyyttä monelta kannalta. Eräs esimerkki tästä on se, että kukkapenkkien katteena on käytetty soraa.

Koska sora kestää tallausta, istutuksia voi nousta ihastelemaan penkkien päälle. Lisäksi tummanharmaa sora korostaa kasvien värikkyyttä ja ehkäisee rikkaruohojen kasvua.

Luoja loi, mutta Linné järjesti. Näin on kuvattu ruotsalaisbiologin merkitystä tieteen historiassa. Nyt kun Linnén järjestelmä on päivitetty, kenen nimiin evoluutiopuun esittämä järjestys pitäisi laittaa – kenties evoluutioteorian isän Charles Darwinin?

Marko Hyvärisen mukaan kysymys on harhaanjohtava. Edes Kaisaniemen systemaattisen osaston edellinen järjestys ei ollut enää Linnén työtä, sillä myöhemmät sukupolvet olivat päivittäneet sen niin perusteellisesti.

Sama pätee nykypäivän tieteenteossa. Tutkijat työskentelevät suurissa ryhmissä, joissa yksi henkilö saa harvoin kaikkea kunniaa itselleen yli muiden.

"Tutkimus koostuu niin pienistä paloista, että edistysaskeleet vaativat tuhansien ja tuhansien ihmisten työn. Tiede etenee niin laajalla rintamalla, että yksinpuurtajan työtä on hyvin vähän."

Tieto tarkentuu jossain määrin jatkuvasti, mikä teoriassa tarkoittaa myös sitä, että Kaisaniemen puutarhan järjestystä täytyy yhä päivittää.

Käytännössä istutuksia ei Hyvärisen mukaan ole välttämätön myllertää uuteen uskoon jatkuvasti. Tieteelliset esitykset ovat oman aikansa tuotteita, joista kukin järjestelmä korostaa jotain ymmärrystä biologiasta ja tieteen historiasta.

"Uppsalassa on yhä olemassa Linnén mukainen järjestelmä. Siellä ihmiset haluavat nähdä puutarhan juuri sen takia, että se on Linnén järjestelmän mukainen."