Suunnistus sujuu, kun maankäytön lupa on kunnossa
Tiheään asutulla Uudellamaalla suunnistusharrastus koskettaa noin joka viidettä maanomistajaa.
”Täällä metsämaasta noin 10–20 prosentille on tehty suunnistuskartta. Kun tapahtumia suunnitellaan, seurat ottavat alueen maanomistajiin yhteyttä ja kysyvät lupaa maaston käyttämiseen. Lupa kysytään aina”, kertoo Hyvinkään Rastin ratamestari Ari Kattainen.
Usein seuroilla on nimettynä erityinen vastuuhenkilö, joka pitää yhteyttä maanomistajiin.
Isoja kilpailuja järjestettäessä ratamestari kysyy luvat itse, jotta tiedetään maanomistajien esittämät toiveet ja mistä on sovittu.
Lupien kysyminen on tapahtumien järjestäjille iso rumba. Tapahtuma-alueella voi olla kymmeniä maanomistajia. Heidän yhteystietojaan selvitellään tarvittaessa kuntien ja metsänhoitoyhdistysten avulla.
Suunnistusseuroja auttaa se, että monilla paikkakunnilla toiminnassa on mukana metsäammattilaisia. He tuntevat maankäytön pelisäännöt ja metsänomistajat.
”Isojen kilpailujen järjestämisessä tarvitaan hyvää yhteistyötä kaikkien maanomistajien kanssa. Kilpailukeskuksiin tulee parkkiin satoja autoja ja lähtö- ja maalipaikoille paljon väkeä”, kertoo Uudenmaan metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Timo Leirimaa.
”Valtaosa metsänomistajista suhtautuu suopeasti suunnistukseen maillaan”, kertoo Suomen suunnistusliiton harrastepäällikkö Heikki Liimatainen. Hän arvioi, että kriittisesti suhtautuvia maanomistajia on ehkä joka kymmenes.
Pääosa suunnistustapahtumista järjestetään yksityismailla. Poikkeuksena on pääkaupunkiseutu, missä suunnistetaan kaupunkien tai valtion maastoissa.
Hyvinkään suunnistusseura puuhaa ensi kesälle aluemestaruuskilpailuja Kytäjän seudulle. Alueella asuva Arto Salminen ottaa suunnistajat mielellään mailleen.
”Suunnistus on lajina mielenkiintoinen. Lisäksi suunnistajat ovat asiallista porukkaa. He siivoavat kokemukseni mukaan jälkensä.”
Ari Kattaisen mukaan metsänomistajat tiedustelevat usein, jääkö suunnistuksesta jälkiä maastoon.
”Ainut mahdollinen jälki on sellainen ura, jota eläimet ja muut luonnossa liikkujat alkavat myöhemmin käyttää polkuna. Noin viidessä vuodessa tällainen polku häviää.”
Osa metsänomistajista haluaa kieltää suunnistajien pääsyn taimikoihin. Kattaisen mukaan suunnistajat eivät tallaa taimia, jos ne ulottuvat polven korkeuteen. Riskitapauksissa tietty alue voidaan merkitä karttaan kielletyksi kohdaksi.
Hieman yllättäen ratamestareiden päänvaivaksi ovat viime vuosina nousseet luonnonsuojelukysymykset. Suunnistajilta voidaan kieltää pääsy esimerkiksi tietyille soille soidensuojelun perusteella.
”Hieman on sellainen fiilinki, että soidensuojelusta on tulossa uusi liito-orava”, Kattainen toteaa.
Myös vapaaehtoinen Metso-suojeluohjelma on hankaloittanut suunnistusta.
”Metso-ohjelman valmiissa sopimuspohjassa on kohta, jossa kielletään suunnistaminen”, Liimatainen harmittelee.
Hanna Lensu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
