Ravitapahtuman kehittämisen suhteen ei saa luovuttaa

Raviurheilua seurataan yhä useammin kotikatsomoista eikä enää paikan päällä. Näin ei välttämättä tarvitsisi olla. Kuva: Elina Paavola

Ravien TV-tuotantoa kehitetään jatkossa sekä Veikkauksen että myöhemmin Hippoksen oman peliyhtiön myötä. Kun yleisö tuntuu kaikonneen ratojen varrelta, on helppo ajatella, että nykyaikana ravit ovat parhaimmillaan telkkarissa. Travrondeniin 3.1. haastateltu Solvallan uusi toimitusjohtaja Per Olav Andersen on eri mieltä. Ruutujen välityksellä saadaan ihmisiä kiinnostumaan lajista ja seuraamaan sitä laajemmalla alueella. Se ei kuitenkaan poissulje vetävien livetapahtumien järjestämistä ja onnistumista. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Andersen vertasi raveja jääkiekkoon. Sekin on seurattu ja toimiva TV-laji, mutta SHL-pelien hallit ovat silti ilta toisensa jälkeen täynnä. Ainakin Tampereen seudulla asuvana on helppo yhtyä mielikuvaan – Nokia Areenan yleisökapasiteetti paukkuu erityisesti viikonloppupeleissä äärirajoillaan. Uusi hieno halli ei itsessään riitä perusteluksi, koska jo Hakametsä sitä ennen veti väkeä. Suomen ratojen fasiliteetit yleisölle ovat parhaat päivänsä nähneet, mutta sen ei pitäisi olla ratkaiseva tunnelmaa laskeva tekijä.

Ravien sisäänpääsymaksuja on viime vuosina kritisoitu voimakkaasti ja ravintolakatsomopaikatkin ovat kalliita tarjoilujen laatuun nähden. Silti jääkiekkopelin lipuista saa pulittaa 25–90 euroa ja 10 euron oluet ja pienet hampurilaisannokset maistuvat hallilla oikein hyvin. Ihmiset ovat näinä taloudellisesti haastavinakin aikoina valmiita maksamaan elämyksistä, jos kokevat saavansa rahoille vastinetta.

Mikä sellainen jääkiekkopelissä sitten vetää, joka raviurheilusta puuttuu? Näitä tulee heti mieleen useita. Yksi niistä on tunnelma hallilla. Yksi tärkeä osa tunnelman luomisessa on musiikki. Raviratojen soittolistoja on ehkä hieman uudistettu viime vuosien aikana, mutta edelleen mennään humppapainotteisella linjalla. Etteivät vain Markku ja Pena, jotka ovat meillä käyneet jo 30 vuotta, lähde kioskille katsomaan. Samat Markku ja Pena heiluttavat rokkikäsiä huutaen, kun Tsunamin droppi lähtee soimaan jäähallin kaiuttimista. Tietävätkö Markku ja Pena mikä biisi on kyseessä? Eivät. Haittaako se Markkua ja Penaa? Ei.

Tunnelmaan vaikuttaa voimakkaasti myös aikataulu. Jääkiekkopelissä se on selkeä ja erätauot tarjoavat mahdollisuuden vatsan täyttämiseen erilaisilla virvokkeilla ja ystävien kanssa seurusteluun. Raveissakin aikataulu on ennalta määrätty, mutta esimerkiksi tapahtuman kesto ei välttämättä ole lajin ulkopuolelta tulevalle tuttu. Raveissa katsomon puolella ollessa aikataulu tuntuu lähes yhtä tiukalta kuin varikon puolella. Olet juuri ja juuri ehtinyt käydä vessassa ja buffet-tiskillä, kun seuraavan lähdön pelejä pitää jo olla miettimässä.

Ranskassa ravien aikataulu on väljempi ja paikalliset ovat kertoneet yhdeksi perusteluista sen, että aikaa seurustelulle, tarjoilujen nauttimiselle ja pelien suunnittelulle jää enemmän. Toisaalta ravitapahtuman kesto on jo nykyisellään pitkä verrattuna moneen muuhun urheilulajiin. TV:n välityksellä seurattuna ravit taas tuntuvat helposti jopa pitkäveteisiltä. Jos lähtöjen välejä pidennettäisiin, kumarrettaisiinko toiselle ja pyllistettäisiin toiselle? Tässä voisi toisaalta olla mietittävää myös kehityksen alla olevalle TV-tuotannolle – kuinka lähetystä voitaisiin täyttää kiinnostavasti niin, etteivät lähtöjen välit tuntuisi pitkiltä?

Ratkaiseva ero lajien välillä on myös paikallisuus ja fanikulttuuri. Katsojilla on poikkeuksetta suosikkijoukkue, joka on lähes aina joko paikallisjoukkue tai aiemman kotipaikkakunnan joukkue. Kansainvälisellä tasolla seurataan eniten niitä lajeja, joissa on mukana suomalaisedustus. Raviurheilussa kilpaillaan ympäri maata ja ohjastajatkin vaihtuvat eri kilpailuissa. Vastaavaa ”kotijoukkuetta” voi olla hankala hahmottaa, ellei puhuta kansainvälisistä kilpailuista. Kansainvälinen edustus suomalaisesta raviurheilusta valitettavasti puuttuu vaadittavalla tasolla.

Itseäni on jääkiekossa häirinnyt se, että pelaajat vaihtuvat joukkueissa. Olen Olli Palolan Tapparan leirissä, en Tapparan. Huomiona, että Kristian Kuusela pelasi samassa Tapparassa – ettei vain tule väärinkäsityksiä. Raviurheilussa näitä henkilöhahmoja tai hevosia on tarjolla loputtomiin. Lajia tuntemattomille kosketuspinta jää kuitenkin vähäiseksi. Uutena katsojana raveissa huomaat, ketkä käyvät voittajahaastatteluissa useimmin. Haastattelutkin ovat monesti niin geneerisiä, että käsitystä ihmisistä tai hevosista on vaikea muodostaa.

Olisi kaunis ajatus, että raveissa vetäisi itse hevonen. Musta tuntuu -pohjalta heitettynä kuitenkin luulen, että hevosista on kiinnostuttu enemmän pelien tai tapahtumien kautta kuin tapahtumista hevosten kautta. Ihmiset on saatava paikalle muilla keinoin, jolloin meille tarjoutuu mahdollisuus tuoda heidät lähemmäksi hevosta ja tarinoita urheilun taustalla. Myös Solvallan Andersen korosti haastattelussaan, että katsojille on tarjottava kosketuspintaa lajiin. Hänen mukaansa se onnistuisi rakentamalla kärsivällisesti profiileja ja kertomalla esimerkiksi historiasta ja taustoista kiinnostavalla tavalla.

Historian ja taustojen esittelystä kiinnostavalla tavalla minulla on omakohtainen kokemus. En ole kiinnostunut koripallosta, mutta New Yorkissa vieraillessani kävin Brooklyn Netsin NBA-pelissä. Ennen peliä halli pimeni ja näytöllä esitettiin uskomattoman hieno video katukoriksen kautta NBA-sarjaan siirtymisestä. Tuli heti sellainen olo, että tässä on tultu ryysyistä rikkauksiin ja nyt mennään. Mielikuva sai varmasti monet samaistumaan ja haaveilemaan paremmasta. Tällä hetkellä raviradan näytöillä pyörii sama lähetys kuin TV:ssä. Siltä osin paikallaolo ei siis tuo minkäänlaista lisäarvoa ja haastattelutkin menevät sellaisenaan telkkariin. Se, että olet paikalla, ei tuo sinua varsinaisesti sen lähemmäs urheilua tai sen hahmoja.

Ravien aikataululle raviradat eivät ymmärtääkseni suoraan mahda mitään, mutta muilta osin tapahtumien järjestäminen on heidän harteillaan. Kun jo ennestään niukat rahalliset resurssit kiristyvät jo entisestään, voidaan tapahtumien kehittämistä ja markkinointia väittää mahdottomaksi. Oma ajatukseni on, että vähäiset resurssit tulisi keskittää sinne, mistä sijoitukselle voidaan odottaa olevan isoin tuotto tarjolla. Toisin sanottuna viikonloppuihin.

Andersen aikoo panostaa arkiravien vetävyyteen, mutta nykyinen aikataulu tuo mittavia haasteita. Alkamisaika sopii toimistoaikoina töissä käyville hyvin. Tapahtuman kesto on kuitenkin auttamatta liian pitkä ja etenkään pidemmän matkan päästä ei tule lähdettyä paikalle. Nyt radat tarjoavat ravintolapalveluita tyhjille katsomoille. Mitä jos jotkin ravit vedettäisiin ilman yleisöä ja toisiin laitettaisiin all in? Markku ja Penakin osaavat mennä Teboilille katsomaan, kun tapahtumista viestitään ja markkinoidaan niitä selkeästi.

Viikonloppuraveja voi olla tietyillä radoilla liian harvoin siihen nähden, että niistä saisi kerättyä riittävät tuotot. Arkiraveihin panostaminen ei missään tapauksessa ole väärin, mutta olisi ehdottoman tärkeää laskea, mitkä panostukset missäkin kohtaa tuottavat minkäkin verran. Se, että roiskitaan markkinoimatta parit makkaraperunat tiskiin tappiolla, ei tuo seuraaviin raveihin yhtään sen enempää yleisöä.

Nyt edessä olevat muutokset tuovat mukanaan ihan uudenlaisen pakotteen raviradoille. On mielenkiintoista nähdä, millaiseksi tuotteeksi ravitapahtuma vuoden 2025 aikana kehittyy.

Kirjoittaja on ylöjärveläinen ravivalmentaja.