Onko hevosalan pakko olla tekijälle armoton?

Moni väsyy hevosalan kovassa oravanpyörässä. Kuva: Elina Paavola

Olenko tarpeeksi nätti ja/tai lahjakas toimiakseni esikuvana? Näin avaa menestynyt stand-up koomikko Taylor Tomlinson mielenterveysongelmistaan kootun Look At You -näytöksensä. Vitsin taustalla piilee todellinen ajatus ja pelko – milloin ihminen on vakiinnuttanut ammatillisen asemansa niin, että uskaltaa puhua mielenterveyden haasteista vaarantamatta työtilannettaan? Nyt alkavan valtakunnallisen mielenterveysviikon kunniaksi otan riskin ja kerron ajatuksiani ja kokemuksiani mielenterveyden haasteista ja väsymyksestä.

Hevosala on ainakin omassa mielessäni leimautunut armottomaksi ympäristöksi. Levotta ja ruuatta painavaa ihmistä pidetään kaikista kovimpana tyyppinä. Ajatusmaailma on ehkä hieman pehmennyt vuosien mittaan, mutta edelleen pitkät päivät tuntuvat olevan hyvän hevosihmisen mittari. Pitkiä päiviä tosin tulee tällä alalla sekä ammattilaisena että harrastajana väistämättä, eivätkä ne itsessään ole huono asia.

Pitkiä päiviäkin kuormittavampia ovat epäsäännöllinen uni- ja ateriarytmi. Olemme siskoni kanssa saaneet tallilla huvittuneita kommentteja, että koko päivä rakentuu syömisen ympärille. Enkä häpeile lainkaan myöntää sitä. Syömme samassa rytmissä hevosten kanssa ja voin käsi sydämellä sanoa, että se on ollut parhaita päätöksiä ikinä. Isä kommentoi joskus lounaita tarjotessa, että minun syöttämiseni on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Hän ei ehkä tarkoittanut sitä tässä kontekstissa, mutta ei olisi voinut olla enempää oikeassa.

Suuri vastuu, epäsäännölliset rytmit ja työn fyysinen kuormittavuus ovat omiaan luomaan ongelmia jaksamisen kanssa. Pitkittyneen työstressin seurauksena voi kehittyä työuupumus eli burnout, josta onkin viime vuosina puhuttu Kati Lindsbergin ansiokkaan ulostulon myötä enemmän. Vaikka burnout ei ole sairaus, se voi aiheuttaa ihmiselle todellisia ongelmia työstä selviytymisen kanssa ja johtaa sairastumiseen.

Terveyskirjaston mukaan tämä kokonaisvaltainen ja yleistynyt väsymys kertyy pitkään jatkuneesta pinnistelystä tavoitteiden saavuttamiseksi ilman riittäviä toimintaedellytyksiä. Naurahdin tätä lukiessani, koska tässähän on hevosala tiivistettynä. Teemme kovasti töitä niin fyysisesti kuin ajatuksenkin tasolla, emmekä voi vaikuttaa lopputulokseen määräänsä enempää. Joskus asiat hevosten kanssa eivät vain onnistu, vaikka antaisimme kaikkemme. Tämän syksyn hevosten sairastelukierre onkin ottanut juuri tästä syystä erityisen koville.

En ole oikea ihminen toimimaan kokemusasiantuntijana burnoutin osalta, mutta tiedän jotain työstressistä ja väsymyksestä. Stressin taustalla voivat olla esimerkiksi huono työympäristö, taloudelliset haasteet ja/tai puutteelliset taidot hallita omaa ajankäyttöä ja ajatuksenjuoksua. Jälkimmäisen harjoittelu on pelastanut minut paljolta. On tärkeää oppia tunnistamaan omaan jaksamiseen vaikuttavia tekijöitä ja omia rajojaan. Vielä tärkeämpää on uskaltaa tuoda ne ilmi omassa työympäristössään.

On harmillista, että nämä asiat tulevat usein julkisesti puheeksi vasta siinä kohtaa, kun uupumus on johtanut hevostoiminnan lopettamiseen. Toki parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Osittain siitä johtuen kuitenkin tuntuu, että omasta hyvinvoinnista huolehtimisen puolesta joutuu välillä taistelemaan liikaa. Rajojen asettaminen ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että hanskat tippuisivat kello 16 tai työt hoidettaisiin jotenkin huonommin. Päinvastoin se luo mahdollisuuden työskennellä entistä tehokkaammin ja keskittyneemmin.

Ihmiset reagoivat hyvin eri tavoin, kun se kuppi viimein menee nurin. Tunnistettuja burnoutin seurauksena kehittyneitä sairauksia ovat mm. masennus, unihäiriöt, päihdehäiriöt ja stressiperäiset somaattiset sairaudet. Nämä voivat olla vakavuudeltaan jo sitä luokkaa, ettei vaihtoehdoksi jää muuta kuin sairausloma.

Joskus äärimmäinen väsymys voi tuoda mukanaan myös lievempiä tiloja. Vuonna 2018 vedin itseni aivan äärirajoille ja yllätyksekseni minulle puhkesi sen seurauksena uskomattoman kova ahtaanpaikankammo, joka ei vielä tänä päivänäkään ole hellittänyt. Myöhemmin ahtaanpaikankammo on kehittynyt ”henkiseksi ahtaanpaikankammoksi”. Työhön liittyvä sosiaalinen kanssakäyminen aiheuttaa ajoittain pakottavan tarpeen eristäytyä omaan kuplaan, kun ulkoapäin tuleva paine tuntuu ajavan nurkkaan. Joskus se paine ei ole edes todellinen, vaan omassa päässä.

Tuon kaikista kovimman vuoden aikana ja jälkeen sain jonkun aikaa paniikkikohtauksia, jotka laukesivat milloin mistäkin. Ensimmäinen säikäytti ihan toden teolla ja niiden ennustamattomuus sai olon tuntumaan voimattomalta ongelman edessä. En tänä päivänäkään tiedä mistä tai miksi paniikkikohtaukset saivat alkunsa, mutta luojan kiitos ne loppuivat melko nopeasti.

Kesällä 2023 Ruotsin ravi- ja laukkaurheilujen keskusjärjestöt tekivät yhteistyönä kyselytutkimuksen selvittääkseen ravi- ja laukkaurheilijoiden terveyden ja hyvinvoinnin tilaa. HOV (Hälsa och välmoende) -tutkija Klara Edlund kertoo ST:n nettisivuilla tulosten olleen huolestuttavia. Tutkimuksessa pystyttiin yhdistämään erilaiset mielenterveysongelmat juurikin epäsäännöllisiin-/epäterveellisiin ruokailutottumuksiin ja ympäristötekijöihin, kuten kiusaamiseen sekä henkiseen ja sanalliseen väkivaltaan. Kyselytutkimuksen pohjalta tehdään syksyn aikana toimenpidesuunnitelmaa, jolla aktiivien hyvinvointia voitaisiin tukea.

Ruotsissa vaikuttanut huippuohjastaja Johnny Takter kertoi vuonna 2018 medialle vakavasta masennuksestaan. Asia nousi esiin hänen jätettyään tärkeitä kilpailupäiviä ajamatta huonovointisuutensa vuoksi. Hän sanoi taistelleensa psyykkisten ongelmien kanssa jo 30 vuotta – monenkaan huomaamatta. Hänen tilanteensa kärjistyi lopulta sairaalahoitoon asti.

Aina huolestuttavat ennusmerkit eivät kerrokaan uupumuksesta, vaan taustalla voi olla muutakin. Lähipiiri voi helposti reagoida sanomalla, että pitäisikö sinun levätä. Sekin on jo paljon, koska huomaat heidän välittävän hyvinvoinnistasi. Masennuksesta kärsivästä ihmisestä tämä voi kuitenkin tuntua ongelman vähättelyltä. Siihen ei pidemmätkään unet auta.

Aiemmin mainitut ongelmat ovat todellisia ja voivat pahimmillaan viedä ihmisen työkyvyn, mutta näin ei ole kaikkien mielenterveyden häiriöiden kanssa. On paljon sairauksia, jotka eivät näy työympäristössä millään tavalla ja joiden kanssa ihminen pystyy elämään melko normaalia elämää.

Usein näitä jääkin diagnosoimatta juuri siitä syystä, että niistä kärsivä ajattelee asioiden ”olevan näin ja tuntuvan tältä”. Omalla kohdallani tämän suuntainen diagnoosi aiheuttaa joskus turhaa ahdistuneisuutta ja sosiaalisten tilanteiden välttelyä, mutta ei vaikuta itse hevosten kanssa työskentelyyn millään tavalla.

Sosiaalinen media on tuonut julki aina vain enemmän esimerkkejä hyvinkin menestyneistä mielenterveysongelmaisista ihmisistä. Vuonna 2023 meidän tarvitseekin oppia ymmärtämään, että kaikki psyykeen ongelmat eivät estä menestyksekästä työuraa. Tämä on lohdullinen ajatus myös ongelmista kärsivälle. We can do this.

Suomessa mielenterveyspalvelut ovat todella pahasti ruuhkautuneet, eivätkä kaikki akuutistikaan hoitoa tarvitsevat sitä välttämättä saa. Tästä syystä on vielä entistäkin tärkeämpää katsoa sitä kaveria ja kysyä, että miten sulla menee. Ja todella kuunnella vastaus. Suomen Hippoksellekaan Ruotsin keskusjärjestöjen toteuttaman tutkimuksen kaltainen selvitys ei välttämättä olisi hassumpi idea. Sen avulla voitaisiin tuoda julki haasteiden yleisyys ja mahdollisesti pyrkiä helpottamaan tilannetta.

Kirjoittaja on ylöjärveläinen ravivalmentaja.