Neulonnan suomenmestaruus ratkotaan Pöytyällä
Kilpailussa kisataan kahdessa eri sarjassa, joissa osallistujat neulovat saman neuleen samasta ohjeesta ja langasta sekä samoilla työvälineillä.Myssyfarmi järjestää Neulonnan Viralliset SM-kilpailut 2025 Pöytyän kisariihessä lauantaina 20.9. Kilpailut järjestetään kolmatta kertaa ja niihin odotetaan liki 200 maamme neulojaa.
Yritys kertoo, että tapahtuma on tuplannut osallistujamääränsä. Kilpailussa kisataan kahdessa eri sarjassa, joissa osallistujat neulovat saman neuleen samasta ohjeesta ja langasta sekä samoilla työvälineillä. Langat on valmistettu paikallisesta suomenlampaan villasta.
Käsiala ei tänä vuonna selitä neulojien nopeuseroa.
Sprintti-sarjassa paksuilla puikoilla neulottava työ valmistuu tänä vuonna oletettavasti noin tunnissa. Työn kerrokset ja silmukat lasketaan, jolloin käsiala ei selitä kärkineulojien nopeuseroa.
Elite-sarjassa taas klassisilla kolmen millimetrin puikoilla neulottava työ vaatii neulojalta enemmän kestävyyttä ja voittajaa odotetaan maaliin vajaassa kolmessa tunnissa
Aiempina mittelö on ollut tiukkaa ja esimerkiksi loppusyöksy tuomarin pöydälle on ratkaissut mitaleja.
”SM-kilpailuissa on kyse ennen kaikkea nopeudesta, mutta myös työn mittasuhteista ja tasalaatuisuudesta annetaan pisteitä”, Myssyfarmin emäntä Anna Rauhansuu kertoo tiedotteessa.
”Vuonna 2024 Sprintin voitto otettiin ylivoimaisella ajalla, kun Nea Viljanen löi valmiin neuleen pöytään ajassa 00.20,20. Elite-sarjan voiton taas ratkaisivat lopulta laatupisteet: Kärsämäeltä paikalle saapunut Riina Tuominiemi neuloi voittoon kolmanneksi nopeimmalla ajalla 2.11,39 ja erinomaisin tyylipistein.”
Rauhansuu kehuu Suomen nopeimpien neulojien nopeutta ilmiömäiseksi.
”Se on jotain, mikä pitää nähdä omin silmin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






