Maatuva luonto ja hylätyt tavarat: toisille roskaa, taitajan käsissä kauneutta

Tiina Rinne on monipuolinen kädentaitaja. Hän on tehnyt myös kymmenen aiheeseen liittyvää kirjaa. Villiviinistä syntyy kestävä kranssipohja. Kuva: Stiina Hovi

Syksyinen rantametsikkö ei näytä kummoiselta. Maassa lojuu puoliksi lahonneita lehtiä, ja ruokoryteikkö on selvästi ohittanut kesän.

”Täällähän on vaikka mitä ihanaa!” innostuu Tiina Rinne. ”Järviruoko on loistavaa himmeliin. Ja katso miten kaunista pitsiä tässä haavanlehdessä on!”

Lohjalainen Rinne, 63, on Kantrinkin lukijoille tuttu. Hänen käsityö- ja askarteluohjeensa ehtivät inspiroida lehdessä vuosien ajan.

Luonnonmateriaalit taipuvat Rinteen taitavissa käsissä monenlaisiksi koristeiksi. ”Niiden avulla luonto tulee kotiin”, hän sanoo. ”Hyvää mieltä saa myös itse tekemisestä.”

Erilaiset siemenkodat ja havut ovat syksyn materiaaleja. Kuva: Stiina Hovi

Hämeenkyröstä kotoisin oleva Rinne peri rakkautensa luontoon ja käsillä tekemiseen vanhemmiltaan. Perhe vietti paljon aikaa metsissä marjastaen, sienestäen ja retkeillen.

”Meidät vietiin lapsena aina luontoon. Vanhemmat myös kannustivat kaikenlaiseen väkertämiseen.”

Nuori Tiina meni Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiaan tekstiilipuolelle ja valmistui artenomiksi. Eri materiaaleja tutkiessa veivät luonnon antimet mukanaan.

”Nykyään tekstiilikäsityöt jäävät sukkien neulomiseen – vaikka olen muutaman neulemallinkin suunnitellut”, hän kertoo. ”Se ei ole mun juttu.”

Vuodenajat tuovat oman mausteensa. ”Jokaisella materiaalilla on aikansa. Keväällä pajut ja koivunoksat ovat notkeimmillaan. Kesällä kukkaloisto, syksyllä marjat ja lehdet”, Tiina Rinne sanoo. ”Talvella löytyy karua kauneutta. Pelkistetty oksa voi olla kukkia kauniimpi.”

Ihmisten luonnollinen rytmi olisi elää vuodenkierron mukaan. Ennen syksyn ja talven aikana rauhoituttiin ja hiljennyttiin – joka vuodenajalla oli tarkoituksensa.

Nykyaika on jatkuvaa aktiivisuutta: älylaitteet vaativat huomiota, työkin on hektistä tietokoneen naputtelua.

”Kädentaidot ovat onneksi nousseet arvoonsa. Ne tuovat tasapainoa”, Rinne sanoo. ”Seuraan työni puolesta nuorten käsityöharrastusta, ja näen uskomattoman taitavia nuoria. Eivät kaikki ole puhelin kädessä koko aikaa.”

Pitsiksi lahonneet lehdet ovat upeita. Niistä syntyy vaikkapa kransseja. Kuva: Stiina Hovi

Tiina Rinne on päätoimenaan 4H-liiton graafikko eli työ on usein koneella istumista. Olossaan hän huomaa pian, jos ei pääse luontoon.

”Ahdistun ja stressaannun, mieskin saa tämän välillä huomata”, hän nauraa. ”Eivätkä uudet ideat tietokoneella synny.”

Ne syntyvät luonnossa. Siellä luovuus toimii ja alitajunta raksuttaa. ”Ideat saattavat tulla uniinkin, ja ne pitää heti aamulla kirjata ylös.”

”Jos en hetkeen pääse tekemään käsillä, tuntuu että olen ihan kipeä! Kun keksin uuden tuotteen, saan suurta mielihyvää”, Tiina Rinne kertoo. ”Oivaltaminen on hyvin palkitsevaa.”

Hän haluaa aina kokeilla jotakin uutta. ”Olki on alkanut kiinnostaa. Hyvää olkea on vaikea saada, joten mietin millä sen voisi korvata. Keksin, että maitohorsman varsihan on samankaltainen putkilo.”

”Myös paperi innostaa, valo taittuu siitä kauniisti. Samoin erilaiset kierrätysmateriaalit.”

Litistetystä punontakaislasta syntyy pahvisapluunan avulla näppärästi kauniita tähtiä. Kuva: Stiina Hovi

Rinteen kotona on koristeita siellä täällä, vessaa myöten. ”Ei niitä kaikkia kyllä jaksa kattella, annan ystäville tai hävitän kun kyllästyn”, hän paljastaa. ”Luonnonmateriaalin voi hukata vaikka uunin pesään. Ei jää roskaa.”

Koiralenkeillä tulee vastaan herkullisia materiaaleja, jotka on saatava mukaan. ”Kylällä minulla on vähän hullun maine, kun raijaan aina jotain ruokonippua”, hän nauraa. ”Mutta tämä asuinalue on ihana. Naapuri saattaa kysyä, että kaadoin juuri koivun, tarviitko oksia? Toinen tuo havuja. Täällä autetaan puolin toisin.”

Tiina Rinne muistuttaa, että jokaisenoikeus täytyy muistaa luonnonmateriaaleja kerätessä. ”Voi kerätä pudonneita lehtiä, oksia, käpyjä ja kuolleita kasvien osia. Mutta ei sammalta tai jäkälää omin luvin, eikä katkoa eläviä oksia.”

”Jos saa luvan kerätä sammalta, ei pidä kerätä samasta paikasta vaan siten, ettei luontoon jää isoja jälkiä. Osa sammalista on lisäksi rauhoitettuja”, hän sanoo. Mitään rauhoitettua kasvia ei saa kerätä.

Oma puutarha tarjoaa syksylläkin paljon. Kuivuneet kukkavarret ja kukinnot, siemenkodat, ruusunmarjat… ”Ja villiviini on tosi kestävää kranssien pohjiin.”

Kierrätysmateriaaleistakin syntyy kaunista. Vanhat leivosvuoat ovat saaneet uuden elämän kranssina. Kuva: Stiina Hovi

Joka vuodenaikaan löytyy materiaalia. Marraskuun antia ovat muun muassa maahan pudonneet lehdet. ”Niitä kun kuivattaa, tulee tosi kauniita ruskean ja harmaan sävyjä. Ja pitsimäisiksi lahonneet lehdet ovat upeita!”

Myös erilaiset oksat, havut ja risut ovat myöhäissyksyn satoa. ” Vielä löytyy ruusun- ja orapihlajan marjojakin.”

”Vanamo kasvaa maata pitkin pitkinä ikivihreinä köynnöksinä. Se on hyvin kaunis kranssiaines”, Rinne vinkkaa.

Hän ei juuri kerää materiaaleja varastoon, vaan käyttää mitä luonnosta kulloinkin löytyy. ”Poikkeuksena ovat kaisla ja pajut, ne on hyvä kuivattaa ennen käyttöä.”

Jippu-koira vie päivittäin lenkille lähiluontoon. Samalla voi kerätä materiaaleja. Kuva: Stiina Hovi

Kädentaito-ohjeiden tekijän muistisääntö on, että niiden pitää olla tarpeeksi lyhyitä ja yksinkertaisia. ”Haluan, että mahdollisimman moni uskaltaa kokeilla”, Tiina Rinne sanoo. ”Rohkaisen yrittämään ja tekemään. Siihen vaan helposti hurahtaa!”

On iso ilo saada aikaan jotain konkreettista, vaikkei olisi tehnyt aiemmin mitään.

”Suomen Kädentaidot -messuilla olemme pitkään järjestäneet 4H-työpajoja. Siellä kaiken ikäisistä tekijöistä näkee, miten itse tehty juttu tuo heille iloa ja ylpeyttä.”

Luonnonmateriaalit eivät myöskään maksa mitään. Niiden lisäksi rautalangalla ja oksasaksilla pääsee jo pitkälle. Eikä haittaa, vaikkei ensiyritys onnistuisi.

Omia tuotoksia voi halutessaan myydä. ”Itse en jaksa enää tehdä isoja määriä samaa tuotetta, siksi markkinoille osallistuminen on jäänyt. Tykkään enemmän keksiä uusia ideoita.”

Luonnonpuistoissa retkeily on Tiina Rinteelle ja hänen miehelleen Japelle rakas ja tärkeä harrastus. ”Torronsuo on ihana paikka. Seitsemisessä käymme paljon ja Kauhanevalle tekisi mieli mennä.”

Lähiluontokin muuttuu käsityöläisen silmissä ihan erilaiseksi. ”Tietää missä on ne notkeimmat pajut, ja missä kasvaa vanamoa. Mihin haapaan tulee kauniita pitsilehtiä…”

Jippu-mäyräkoira vie päivittäin luonnon ääreen, joten mikään vuodenaika ei pääse livahtamaan ohi huomaamatta. Eikä Tiina Rinne ilman luontoa voisi edes elää.

”Se tuo elämään tasapainoa ja rauhoittaa.”