Selmaa ja Arttua näyttelevät Aamu Milonoff ja Bruno Baer esittävät uskottavasti elämälleen suuntaa etsiviä nuoria. Kuva: Sami Kuokkanen / Tekele Productions
Voiko ihminen olla onnellinen, vaikka kaikki menisi pieleen? Uutuuselokuva perheestä tuulettaa elämän sotkuisuutta
Mustavalkoiseksi käyneessä maailmassa on vapauttavaa nähdä elokuva, jossa epätäydellisiä ihmisiä kuvataan kyynisyyden sijasta lämmöllä, kirjoittaa Eino Haase arviossaan.
Elämä on juhla -elokuvassa Eerolan perheen kesäidylli alkaa rakoilla. Kuvassa perheen tyttäret Eeva (Ada Pesso) ja Selma (Aamu Milonoff) sekä äiti Hannele (Pirjo Lonka). Kuva: Sami Kuokkanen / Tekele Productions.Voiko elämä olla juhla, vaikka kaikki menisikin enemmän tai vähemmän päin prinkkalaa?
Tätä kysymystä pohditaan Ulla Heikkilän käsikirjoittamassa ja ohjaamassa uutuuselokuvassa Elämä on juhla (2025).
Kyseessä on yhden juhannusviikon tapahtumiin Turun saaristossa keskittyvä ensemble-draama, jossa elämän merkityksen äärellä kipuilee kirjava joukko keskeneräisiä ihmisiä.
Heikkilä näyttää viehättyneen suljettuun tilaan sijoittuvista asetelmista, sillä myös hänen esikoisohjauksensa Eden (2020) sijoittui saareen kertoen rippikouluviikon tarinan.
Usean keskushenkilön tarina on aina riski, mutta onnistuessaan sellainen tekee suurta oikeutta elämän mutkikkuudelle.
Elämä on juhla -elokuva keskiössä on Eerolan perhe, jonka jäsenet kipuilevat keskikesän kynnyksellä omien elämänvalintojensa kanssa kukin tavallaan.
Äiti Hannele (Pirjo Lonka) etsii elämäänsä jännitystä kodin ulkopuolelta, kun taas isä Otso (Jani Volanen) rypee itsesäälissä mönkään menneen ravintolaunelman vuoksi.
Perheen teini-ikäinen tytär Selma (Aamu Milonoff) haikailee Helsinkiin ja unohtaa omien hankaluuksiensa keskellä, että nuorempi sisar Eeva (Ada Pesso) kaipaisi kenties seuraa hänkin. Perheen matriarkka ja Otson äiti Marjukka (Ulla Tapaninen) haluaisi keskittyä lähinnä Agatha Christien klassikoihin, jos vain saisi siihen muiden sekoiluilta sauman.
Kirsikkana kakun päällä — tai säilykesardiinina juhannusaterialla — soppaa hämmentävät suomenruotsalaisia nousukkaita larppaavat Kari (Tommi Eronen) ja Titta (Pia Andersson), entinen Idols-tähti Samppa (Jussi Vatanen) sekä tämän maailmaa syleilevä, vasta ylioppilaaksi huippupaperein valmistunut poika Arttu (Bruno Baer).
Marjukkaa (Ulla Tapaninen) ja Samppaa (Jussi Vatanen) yhdistää mieltymys nautiskella toisinaan lasillinen jos toinenkin. Kuva: Sami Kuokkanen / Tekele ProductionsElokuvan henkilögalleria on toisin sanoen harvinaisen laaja. Asetelmasta syntyvätkin lopulta myös elokuvan suurimmat heikkoudet ja vahvuudet.
Kun selkeää päähenkilöä ei ole, uhkaa vähän joka suuntaan kurottava elokuva jäädä joidenkin hahmojen osalta vajaaksi. Henkilöiden haluja ja niitä uhkaavia vastavoimia ei tapahtumien runsauden vuoksi ehditä kaikkien osalta käsitellä niin monipuolisesti kuin toivoisi.
Juonikehittelyitä ja aihioita on sen verran, että elokuvassa olisi ollut aineksia myös useamman jakson tv-sarjaan. Käsikirjoittaja-ohjaaja Heikkilä on kuitenkin halunnut tehdä tarinasta rohkeasti yhden ehyen kokonaisuuden, ja siitä hänelle pitää nostaa hattua.
Tarinan kertominen usean keskushenkilön kautta on aina riski, mutta onnistuessaan ratkaisu tekee suurta oikeutta elämän tosiasialliselle mutkikkuudelle ja tapahtumien monitulkintaisuudelle.
Elämä on juhla -elokuvan tapauksessa tuo riski kannatti ehdottomasti ottaa.
Elämän sotkuisuutta lempeästi tuulettava elokuva osoittaa, kuinka välillä — tai oikeastaan aika useinkin — voi tuntea onnea siitä huolimatta, että kaikki on aivan levällään.
Elämä on juhla. 101 min. Elokuvateattereissa 3. syyskuuta.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
