Mikromuovin yhteyttä Alzheimerin tautiin tutkitaan

Mikromuovin vaikutuksista terveyteen on toistaiseksi vähän näyttöä. Kuva: Timo Filpus

Vähän yli 20 vuotta sitten julkaistiin ensimmäiset tiedot mikromuovista eli pienistä muovihiukkasista, joita ympäristöstämme löytyy. Sittemmin mikro- ja nanomuovin määrät ja niistä julkaistut tutkimukset ovat lähes räjähdysmäisesti lisääntyneet. Muoveja on löydetty ihmisistäkin lähes kaikista elimistä, jopa aivoista. Niiden vaikutuksista terveyteen on toistaiseksi vähän näyttöä.

Aivojen rappeumasairaudet, kuten Alzheimerin ja Parkinsonin tauti, yleistyvät. Niissä nähtävät muutokset aivoissa voisivat olla osaksi seurausta mikromuovien aiheuttamista reaktioista. Tuoreessa katsauksessa etsittiinkin mekanismeja, joilla mikromuovit voisivat laukaista tulehduksen ja vaurioittaa aivoja.

Sydneyn teknologinen yliopisto Australiassa ja Auburn yliopisto Alabamassa Yhdysvalloissa toteuttivat laajan systemaattisen katsauksen tutkimuksista mikromuovien vaikutuksista. Yhteenvetona todettiin, että mikromuovit voivat monella tapaa vaikuttaa aivoihin. Ne aktivoivat aivojen immuunisoluja, lisäävät hapetusstressiä ja sotkevat solujen mitokondrioiden energia-aineenvaihduntaa.

Lisäksi häiriintyy veri-aivoesteen toiminta, jolloin aivoihin pääsee sinne kuulumattomia soluja sekä yhdisteitä ja hermosolut vaurioituvat. Parkinsonin tautiin liittyvinä mekanismeina voisivat olla lisäksi suoli–aivoyhteyden häiriöt ja tautiin liittyvän proteiinin, alfasynukleiinin saostuminen.

Selkeä syy-yhteys jää edelleenkin auki. Tutkijat kuitenkin penäävät parempia menetelmiä mikromuovien seuraamiseksi elimistössä, jotta niiden osuutta aivojen rappeumasairauksissa voitaisiin tehokkaammin tutkia.

Nykyihmisellä mikro- ja nanomuovien välttäminen on mahdotonta. Niitä on löydetty Himalajan huipulta, Tyynenmeren syvimmästä paikasta Mariaanien haudasta ja kaikkialta siitä välistä.

On arvioitu, että vuodessa saamme varttikilon muovia elimistöömme syömällä, juomalla, hengittämällä ja ihon kautta. Valtaosa sitä kuitenkin poistuu luonnollista tietä, mutta riittävästi jää elimistöön.