Yritin paeta töitä maaseudun rauhaan mutta turhaan
Taiteilijaa ei saa töistään irti mitenkään, kirjoittaa Petteri Summanen kolumnissaan.
Sielu lepää maalla, niin kuin tuttu sanonta kuuluu. Kuvan henkilö ei liity juttuun. Kuva: Jaana KankaanpääMennyt kesä oli antoisa. Sain nauttia Suomen luonnosta vesillä ja maalla. Parhaiten nauttii, kun unohtaa työasiat.
Ongelmaksi muodostuu työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan. Alkuvuodesta ohjasin kirjoittamani näytelmän Turun Linnateatteriin. Varsinaista esitystä edelsi jopa vuosien kehittely ennen käsikirjoittamista ja lopulta fyysistä ohjaajan työtä ja esityksen saattamista yleisön nähtäväksi. Ohjaustyö on aina intensiivisin jakso.
Työllään itsensä elättävä Taiteen Maisteri saa venyä muuhunkin. Näyttelijänä ja puhujana tulee työskenneltyä pätkittäin – siellä täällä. Äänen lainaaminen äänikirjoihin ja mainoksiin on osa taloudellista selviytymistä.
Taiteilijakin tarvitsee lomansa. Tai koska niihin ei ole pätkätyöläisenä mahdollisuutta, niin puhuttakoon vapaista. Paras tapa vapautua on vetäytyä maalle. Siellä eivät arkiset kulttuurityöt kiusaa. On hyvä hommailla jotain muuta.
Puuhaa ei tarvitse kesäksi väkisin keksiä. Vene ottaa omansa. Sitä huolletaan ja siirrellään. Kesämökki kaipaa jatkuvaa huomiota. Korjausvelkaa on kertynyt. Polttopuutkin, totta kai.
Taiteilijaa ei saa töistään irti mitenkään. Mielikuvitus jyllää ja luontokin synnyttää ideoita.
Kulttuuria ei pääse pakoon. Jo radion aukaiseminen pilaa taidepaaston. Kaikki musiikki ja jopa puhuttu kieli ovat kulttuuria. Kaikki ei tietenkään ole taidetta, eikä edes viihdettä.
Muutaman kesäisen viikon hiljaiselon jälkeen oli aika avata silmät ja korvat.
Piipahdus Kuopiossa tuotti yllättävän elämyksen. Arno Minkkisen valokuvanäyttelyn vaikuttavuus tuli kesämiehelle aivan puun takaa.
Hänen tuotannossaan yhdistyy leikki, uteliaisuus, pieteetti ja luonto. Mielikuvitus alkoi puskea materiaalia. Oliko tämä nyt sitten vapaa-ajan luovaa ja palkatonta työtä?
Mielikuvitus jyllää ja luontokin synnyttää ideoita.
Toivuin elämyksestä parissa päivässä, mutta paluu pääkaupunkiinkin oli vääjäämätön.
Töiden väliin siunaantui luppoaikaa. Nyt muistin lahjaksi saamani Museokortin. Sillähän pääsee vaikka minne. Vilkaisu internettiin tuotti vihjeen.
Kotikaupunkini Ateneumissa oli käynnissä näyttely, joka olisi täynnä kansallisia ja maailmankuuluja taidehelmiä. Pienenä päivän naposteluna päätin hujauttaa salit läpi.
Eihän se niin mennyt. Uppouduin tunneiksi taideaarteiden lumoon.
Mitään ei ollut liikaa, eikä liian vähän. Nautin. Pahus! Kulttuuria ei pääse pakoon.
Palataan vielä leipälajiini, eli teatteriin. Ammattilaiselle on joskus kiusallista vapaa-ajallaan joutua näkemään alansa tuotoksia.
Olen tässä suhteessa poikkeus. Nautin muiden töistä – kömpelöistäkin, kunhan viitekehys on sopiva. Kesäteatteri on tässä kohtaa sopiva kompromissi.
Valinta oli helppo. Sain kutsun esitykseen naapurikunnassa Savitaipaleella.
Välijoen kesäteatterin Kaikki kivestä oli harrastajavoimin toteutettu viihdyttävä spektaakkeli. Toki on myönnettävä, että teksti oli omaa käsialaani. Vapaallakin voi olla työnsä ytimessä. Kulttuurivapaa kesä ei toteutunut tällä kertaa.
Kolumni kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
