Selkärangattomat lässyttäjät eivät kotikoulussani pärjäisi, jos ryhtyisin alityöllistettynä näyttelijänä opettajaksi
Näyttelijä Petteri Summanen iskee ironian ja huumorin keinoin kiinni siihen, mitä kotikoulu voisi olla pahimmillaan.
Kotikoulu voi olla perusteltua hyvästä syystä, mutta opetuksen tasosta ei ole aina takeita. Kuva: Vesa-Matti VääräSupo teki taannoin selvityksen kotikoulujen riskeistä. Esimerkkinä käytettiin Ruotsista Ahvenanmaalle muuttanutta perhettä. Naapurimaan kotikoulukielto esti näiden pakolaisten äärioikeistolaisen pedagogiikan esteettömän toteuttamisen.
Suomessa kotikoulukieltoa ei ole, joten omien ideologisten linjojen vetelyyn ja ääriajatteluun on vielä mahdollisuus.
Kotikouluja pidetään saamieni tietojen mukaan ihan tolkullisista syistä. Perheopetuksen voi järjestää esimerkiksi ulkomaan komennuksilla, erityislapsen opetusolojen optimoimiseksi tai muista käytännön syistä.
Tämä on siis eri asia kuin yhteiskunnan ulkopuolinen pikkupioneerien, natsien ja muiden kiihkoilijoiden kuratointi suljettujen ovien takana.
Kotikoulut ovat uhka, mutta ehdottomasti myös mahdollisuus.
Kuperkeikkojen heittelystä edetään painiin ja pienoiskivääriammuntaan.
Näin alityöllistettynä näyttelijänä voisin hyvin alkaa vetää kotirehtorin roolia. Tututkin vanhemmat valittavat, ettei heidän lapsiaan kasvateta tarpeeksi. Ennen lapset kasvatettiin kotona ja sivistettiin koulussa.
Minä haluan ja osaan!
Pätevyyttä piisaa, onhan minulla kokemusta opettajista – päiväkodeista korkeakouluun.
Sijaisuuksiakin tuli hoidettua ennen armeijaa. Ja intistä voi hyvin kotiuttaa koulutusmalleja vaativaankin tarpeeseen.
Valtakunnallinen opetussuunitelma (OPS) toimisi suuntaa näyttävänä viitteellisenä pohjana, mutta arkityön kovan ytimen muokkailisin vapaasti.
Mahdollisuudet onnistua paranevat, kun koulu eristetään muusta yhteiskunnasta, kuten joissain vanhemmissa kulttuureissa on tapana.
Kyllähän sen kotikoulun reksikin tietää, että hankehumpat ja ilmiöoppimiset tulee jättää omaan arvoonsa. Sateenkaaresta ei alakoululaisille mainitakaan. Keskitytään olennaiseen. Opetuksen runko nojaa yhdistelmään spartalaisuutta ja perinnetietoutta.
Digilaitteet pois ja kroppa kuntoon!
Kipua ja rasitusta oppii vaiheittain sietämään.
Aloitetaan ekaluokkalaisista ja lisätään kuormaa vaiheittain. Modernin maailman vetelyydestä tormakoidutaan kehitystason mukaan. Kuperkeikkojen heittelystä edetään painiin ja pienoiskivääriammuntaan.
Sitten se ideologinen puoli.
Laskemisen, lukemisen ja muiden tärkeiden perustaitojen lisäksi muodostetaan oikeanlainen maailmankuva. Se mahdollistuu muun muassa historian ja muidenkin tieteenalojen sovelletuin tulkinnoin.
Toteutus jää kotikoulun sisäiseksi asiaksi. Viraston puolelta ei päästetä ketään kyttäämään tai mittaamaan. Pisa-tulokset eivät ketään kasvata. Laadukas valmennus näkyy ryhdissä ja kuuluu asenteissa.
Steinerkoulujen selkärangattomat lässyttäjät eivät ahjossamme pärjäisi, Marimekko-univormuisista opettajista puhumattakaan.
Karaistuneista kasvateistamme jalostuu kansallista eliittiä. Siitä palkintona saanen joskus puolisoineni (äidinkieli, uskonto ja marjanpoiminta) kutsun Linnan juhliin. Valmistaudun suoran lähetyksen haastatteluun muotoilemalla koulumme moton: ”Perinteisin arvoin – Pahaa maailmaa vastaan!”
Saa ilmoittautua!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
