Mikä sai Suomen kulttuurin kukoistamaan? Sama henki on vietävä nyt Ukrainaan

Euroopan hullu vuosi oli 1848. Seuraavana vuonna ilmestyi Elias Lönnrotin kokoama Uusi Kalevala, joka nykyään tunnetaan vain nimellä Kalevala. Kuva: Lari Lievonen

Koti|Kirjallisuus

2.3.202506:00

Kolumni

Pekka Särkiö

Mikä oli se elinvoiman ruiske, joka sai Suomen kulttuurin kukoistamaan? Yhtenä herätteenä oli Elias Lönnrotin kokoama Kalevala 1849. Toiseksi siihen vaikutti edellinen vuosi 1848, jota on kutsuttu Euroopan hulluksi vuodeksi.

Kiinnostus juuriin nosti kansallisen heräämisen aallon. Suomi sai pian oman postimerkin ja markan. Keisari kutsui koolle valtiopäivät, joka sääti lain kunnallisesta itsemääräämisoikeudesta. Kuntien oli kestettävä seuraavina vuosina nälänhätä, joka surmasi kymmenen prosenttia väestöstä, noin 200 000 henkeä.

Kuolonvuosien maaperästä kasvoi uusia oraita, kuten Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela, Eetu Isto ja Gustaf Mannerheim. Heidän itsenäisyyden tahtonsa vaikutti siihen, että sortovuodet eivät nujertaneet Suomea. Eetu Iston maalauksessa Venäjän kaksipäinen kotka yrittää viedä lakikirjan Suomi-neidon sylistä. Jean Sibeliuksen Finlandia osoitti mieltä lehdistönvapauden puolesta.

Samaan aikaan Gallen-Kallela maalasi Kullervon kirouksen. Orjaksi joutunut Kullervo heristää nyrkkiä kädessään isänsä katkennut puukko, joka murtui Pohjolan emännän kiviseen leipään. Suuressa freskossa Kullervo lähtee hevosen selässä kohti itää Kalevan miekka vyöllään. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Suomi oli saavuttanut vapauden Venäjästä Mannerheimin johdolla.

Viime viikot ovat liikutelleet kansainvälisen politiikan mannerlaattoja. Yhdysvaltojen ja Venäjän presidentit ovat neuvotelleet Ukrainasta Euroopan yli. Onko tulossa diili, jossa Venäjä saa sodalla hakemansa tavoitteen? Voimaantunut Venäjä olisi sen jälkeen pysyvä uhka Euroopalle.

Yhdysvaltojen viesti Euroopan johtajille on, että maiden on otettava suurempi vastuu omasta puolustuksestaan. Tätä viestiä on syytä kuulla: turvallisuus on kaiken hyvinvoinnin perusta. Myös Suomi tarvitsee yhtenäisyyttä ja vapaudentahtoa. Elintärkeiden kysymysten rinnalla identiteettikahinoiden soisi väistyvän syrjään.

Tänä päivänä hapettuneen vihreä Lönnrotin patsas vierellään liehupartainen Väinämöinen ei tunnu henkivän nuoruuden elinvoimaa. Kalevalasta olisi tarpeen pyyhkiä pölyjä. Harmi vain, että kouluissa kirjallisuuden lukeminen on monille ylivoimaista, puhumattakaan kalevalaisesta runoudesta.

Kalevalan henkilöhahmot ovat universaaleja. Yksi takoo vaurautta, toinen laulaa viisautta, kolmas ei suostu orjaksi. Vahvojen naisten eepos nostaa esille myös naisten johtajuuden. Runojen aiheet välittävät tuhansien vuosien takaa kokemuksia selviytymisestä yhdessä luonnon kanssa.

Kalevalan viimeisessä runossa Väinämöinen antaa tilaa Jeesus-lapselle. Kristillisestä uskosta on tullut elämää kannatteleva voima. Laskiaissunnuntain psalmin sanoin: ”Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua. Sinä olet vanhurskas, pelasta minut! Kuule minua, riennä avukseni.”