Venäjä rullaa rautaa torille kaikissa muodoissa, kun Eurooppa juhlii rauhaa

Riittävätkö hajanaisen demokratian pehmeät keinot pitämään turvallisuutta yllä, kun yksinvaltiaat toteuttavat visioitaan? Kuva: Jarkko Sirkiä

Koti|Politiikka

4.5.202506:00

Kolumni

Matti Repo

Toukokuun yhdeksäntenä vietetään Eurooppa-päivää. Sen juuret ovat viisi vuotta maailmansodan päättymisen jälkeen annetussa julistuksessa hiili- ja teräsyhteistyöstä, joka käynnisti maanosan yhdentymisen. Kun julistus sitoi yhteistyöhön juuri teräksessä, varmistettiin, etteivät Euroopan valtiot enää tao rautaa toisiaan vastaan.

Venäjällä vietetään samaan aikaan voitonpäivää Natsi-Saksan antautumisen muistoksi. Eurooppa-päivä tähtäsi alun perin asevarustelun hillintään, Venäjällä samaa päivää juhlistaa asevoimalla ylpeily. Rautaa rullataan torille kaikissa muodoissaan.

Olisiko Euroopan hiili- ja teräsyhteistyössä pitänyt kiinnittää enemmän huomiota myös yhteiseen puolustukseen? Riittävätkö hajanaisen demokratian pehmeät keinot pitämään turvallisuutta yllä, kun yksinvaltiaat toteuttavat visioitaan?

Kävin katsomassa elokuvan Dietrich Bonhoefferista, saksalaisesta papista, joka osallistui Hitleriä vastaan suunnattuun salaliittoon ja tuli teloitetuksi keskitysleirillä muutama viikko ennen sodan loppumista.

Elokuva ehti Suomen levitykseen Bonhoefferin muiston 80-vuotispäiväksi. Tällaisissa tarinoissa natsit tunnistaa siitä, että he puhuvat englantia saksalaisella korostuksella. Hyvät saksalaiset puhuvat englantia ilman aksenttia.

Pyhistä ihmisistä tehdyissä elokuvissa tavataan poimia henkilön jokin puoli ja jalostaa se koko persoonaa määrittäväksi. Franciscus Assisilaisesta tehdään hippi ja Jeesus Nasaretilaisesta kapinallinen. Bonhoeffer esitettiin vakoojana, pommi-iskun valmistelijana ja marttyyriuteen valmiina. Pappeus ja syvällinen teologinen tuotteliaisuus jäivät taustalle.

Virsikirjasta löytyy Bonhoefferin vankeudessaan kirjoittama uudenvuodenruno. Se on täynnä valoa ja toivoa, vaikka tekijä aavisti tulevansa pian surmatuksi. Suomalaisesta virrestä ei täysin välity tekijän tuskainen tilanne, mutta monet ovat valinneet sen omiin hautajaisiinsa. Niin teki myös kuolinvuoteellaan levännyt sisareni pari vuotta sitten.

Minä opin laulun aikoinaan eri sävelellä DDR:ssä, jossa se oli nuorten suosiossa. He saivat siitä voimaa uskoa parempaan, vaikka kaikki näytti menevän pahempaan. Kirkko antoi paikan toisinajattelijoille ja tilaa heidän rukouksilleen. Rukoukset käynnistivät liikkeen, joka lopulta kaatoi muurit pakkovaltaisen maan ympäriltä.

Voiko pakkovaltaa vastustaa muulla kuin pakottamalla? Pysäyttääkö voimaa mikään muu kuin vastavoima? Imelät puheet ja kaupalliset lupaukset siihen tuskin riittävät. Voidaan tarvita aseitakin. Ainakin tarvitaan jotain sellaista, joka muuttaa ihmistä.

Stalinin kerrotaan ilkkuneen: montako divisioonaa on paavilla? Hän jätti laskematta ne miljoonat alamaisensa, jotka peloissaan rukoilivat.

Kun diktaattorit astuvat hurskaasti rukoilemaan ”tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi”, pitäkööt varansa. Se rukous voidaan kuulla.