Hangosta Nuorgamiin kävellyt Julius, 23, yllättyi saunakutsuista ja luontoelämyksistä – käärmeilläkin tuntuu olevan kiire

Rovaniemen jälkeen nelostie on tullut tutuksi. Julius Mäkelä kuvattuna reilu kymmenen kilometriä Utsjoelta etelään. Matkaa jäljellä Nuorgamiin reilu 50 kilometriä. Kuva: Jouni Porsanger

Tasainen askellus kuuluu taustalla haastattelun ajan. Nuoren miehen ääni kuulostaa väsyneeltä mutta toiveikkaalta. Enää parisataa kilometriä määränpäähän Suomi-neidon päälaelle, Utsjoen Nuorgamiin.

Kävely Hangosta Nuorgamiin on ollut 23-vuotiaan Julius Mäkelän haave jo viiden vuoden ajan.

”Tykkään kävellä maantietä pitkin. Olin miettinyt, miltähän tuntuisi kävellä koko Suomen läpi”, hän kertoo puhelimitse Ivalon korkeudella, kun matkaa on takana hieman yli 1 300 kilometriä.

”Nyt tuli pidempi vapaa koulun ja työn välissä, niin pystyin toteuttamaan matkan.”

Sen kummempaa motiivia tempaukselleen hän ei osaa kertoa.

Mäkelä opiskelee rakennusarkkitehtuuria Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa. Kesäkuun viimeisellä viikolla koittaa kesätyöt Tampereella.

Aikaa Suomen päästä päähän kävelyyn on varattu kaksi kuukautta.

”On tämä ollut aika erilaista, mitä ajattelin. Matkasta on muotoutunut suoritus. Määränpää on kovasti mielessä.”

Mäkelä aloitti kävelyurakkansa 26. huhtikuuta Hangon Tulliniemestä. Sieltä hän suuntasi Saloon ja Forssaan.

Alkumatka oli tuskainen. Jalat menivät rakoille ja rinkka painoi. Satoi ja tuuli. Ensimmäisen lepopäivänsä hän piti vanhempiensa kotona Lempäälässä.

Sieltä matka jatkui kohti Keski-Suomea: Petäjävesi, Uurainen, Viitasaari. Savon puolella hän kulki läpi Kiuruveden, josta taivallus jatkui Vuolijoelle ja Vaalaan.

”Keho ja mieli vaativat kilpaa lepoa. Niitä on kuunneltava orjallisesti. Jos jompi kumpi pettää, loppuu kävely”, hän kirjoitti Autiolla tiellä -Instagram-tilin päivityksessään 20. toukokuuta.

Mäkelä on kävellyt keskimäärin 30 kilometriä päivässä. Mukaan on mahtunut lähes 50 kilometrin taipaleita ja toisaalta lyhyitäkin siirtymiä. Kokonaan leväten hän on viettänyt kaksi päivää.

Puolangalle vai Pudasjärvelle, hän arpoi Vaalan S-marketin pihassa, mutta päätti jättää pessimistipäivät toiseen kertaan.

Poronhoitoalueen rajalla matka tuntui taas pitkältä: ”Puolivälimasennus on iskenyt. Ei haluta kävellä, mutta käveltävä on. Nuorgam on koko ajan lähempänä, mutta silti niin tavoittamattomissa.”

Pudasjärven ja Ranuan rajalla maakunnan vaihtuminen kohotti Mäkelän mieltä.

”Sykähdytti, kun tulin Lappiin. Oli usvainen kesäyö, sitä tunsi elävänsä”, hän tunnelmoi.

Rovaniemen jälkeen nelostie on tullut tutuksi matkalla Ylä-Lappiin.

Loppumatkasta jalkavaiva piinasi jälleen, mutta ”loppuun asti mennään vaikka kontaten”, hän kirjoitti 12. kesäkuuta. Kuva: Jouni Porsanger

Mäkelä lähti matkaan kaikessa hiljaisuudessa, koska halusi olla yksin. Hän kertoi suunnitelmistaan vain muutamalle ihmiselle.

Instagramissa hänen matkaansa on kuitenkin seurannut pikkuhiljaa enemmän ja enemmän ihmisiä. Matkan loppupuolella seuraajia on ollut jo yli tuhat.

Sana Suomen halki kävelevästä nuorukaisesta on kiirinyt. Hänelle on tuotu matkan varrelle unohtuneet kävelysauvat sekä kyydistä pudonnut rinkan sadesuoja. Sateella ohiajaneesta autosta ojennettiin hänelle hanskat lämmittämään kohmeisia käsiä.

”Olen tavannut tosi paljon vieraanvaraisia ihmisiä”, hän kiittelee. Monet ventovieraat ihmiset ovat tarjonneet ruokaa ja yösijaa.

”Olen saunonut, kylläinen ja puhdas. Olen siis olemassa”, hän kirjoitti päivityksessään 7. kesäkuuta Ivalossa.

Mukana kulkee teltta ja retkikeitin. Ruokavarastoja hän on täydentäyt sopivin välimatkoin kaupassa. Myös ravintoloiden ja kahviloiden sapuskat ovat maistuneet.

”Kulutus on tosi kova. Pitäisi syödä ihan valtavasti. Suklaata menee tauolla helposti kokonainen levy.”

Matkan varrella Mäkelä on nähnyt läpileikkauksen suomalaisesta maaseudusta. Paikoin maisema on sellaista kuin postikorteissa ja kuvastoissa, mutta paljon on myös yksitoikkoisuutta.

”Suoraa tietä ja talousmetsää.”

Luontoelämyksiäkin on toki sattunut vastaan. Hirviä, poroja ja kaikennäköisiä lintuja, hän kertoo.

”Jollakin sorkkaeläimellä on taas iltavilli telttani ulkopuolella”, Mäkelä kirjoitti 30. toukokuuta Rovaniemen pohjoispuolella.

Käärmeet pysyivät pitkään loitolla, mutta kesän edetessä niitäkin on näkynyt. Matkalla Pudasjärvelle Mäkelää huvitti kauheaa vauhtia tietä ylittävä kyy.

”Puolet kyystä oli täysin ilmassa ja meno näytti kanan viipottamiselta ilman pään nykivää liikettä. En ole kuuna päivänä nähnyt vastaavaa. Ehkäpä käärmeilläkin on omat kiireensä”, hän tuumi päivityksessään 24. toukokuuta.

Suurpetoja Mäkelä olisi halunnut nähdä, mutta ainakaan haastatteluhetkeen mennessä niitä ei ollut tullut vastaan.

Mäkelä on pärjännyt yksillä kengillä koko matkan. Kuva: Jouni Porsanger

Taival Suomen halki on opettanut Mäkelälle pitkäjänteisyyttä ja mielen hallintaa.

”Alkumatkasta oli tosi vaikeaa. Kipujen kanssa tuntui, että mikään ei luista”, Mäkelä kertoo. Kurjimpia olivat sadepäivät.

”Päätin kuitenkin, että en luovuta, ellei joku paikka hajoa.”

Matkanteossa auttoi, ettei enää ajatellut pelkästään määränpäätä, vaan välietappeja.

Alkumatkasta hän kuunteli paljon äänikirjoja ja podcasteja, jotta kipu unohtuisi. Sittemmin kuuntelu on vähentynyt. Kroppa tottui kävelyyn ja mies on viihtynyt myös omien ajatuksiensa parissa.

Oman itsensä kanssa pärjääminen onkin tuntunut Mäkelästä merkittävältä.

Tärkeää on ollut myös oman perheen ja ystävien tuki. Päivittäin hän on soitellut tai viestitellyt läheistensä kanssa.

Matkan varrella moni on kehunut hänen periksiantamattomuuttaan. Vastaantulijat näkevät hänessä urhean nuoren, tulevaisuuden toivon.

”Jonkinnäköinen sankarimieliala valtaa minut, mutta sammuu yhtä nopeasti tajutessani, etten ole tehnyt muuta kuin kävellyt. Ehkä tavallista pidemmän matkan, mutta siltikin; vain kävellyt”, hän kirjoitti 5. kesäkuuta Saariselällä.

Opintoja Kuopiossa Mäkelällä on jäljellä vielä kaksi vuotta.

Tulevaisuutta hän ei ole sen kummemmin suunnitellut, mutta kävelyn aikana hän on ruvennut haaveilemaan muutosta Lappiin.

”Ei ehkä ihan lähitulevaisuudessa, mutta joskus.”

Lapin rauha, maisemat ja levollisuus vetoavat. Lappi on hänelle tuttu jo aiemmilta vaellusreissuilta.

Utsjoen pohjoisimpaan kylään Nuorgamiin Mäkelä saapui tiistaina 13. kesäkuuta.

”Varmaan ihan hullu tunne, kun ei tarvitse enää kävellä. Voi tehdä muutakin”, hän arveli haastatteluhetkellä viikko sitten Ivalossa.

Euroopan unionin pohjoisimman pisteen maamerkillä Mäkelä kirjoittaa Instagramiin: ”Olen hetken hiljaa ja katselen vain. Olen tyytyväinen, ettei täällä ole muita, sillä tiedän tämän olevan merkityksellinen hetki. Pyyhkäisen kyyneleen silmäkulmastani ja otan viimeiset askeleet. Tunnen olevani vapaa.”