Ensimmäisellä käynnillä Hjelt ihastui erityisesti aittaan. Kuva: Nana Hjelt
Korkkarit vaihtuivat saappaisiin, kun Nana Hjelt osti tilan ja opetteli metsästämään – ”Susi piipahti postilaatikolla ja ilves kaatoi peuran pihassa”
Isoissa kaupungeissa 50-vuotiaaksi elänyt Nana Hjelt listasi hänen elämässään nautintoa tuottavat asiat laskentataulukkoon ja huomasi pian omistavansa pienen tilan Somerolla.
Nana Hjelt on hankkinut pienelle tilalleen siipikarjaa ja alpakoita. Kuva: Jarno MelaEnsimmäinen yö uudessa kodissa ei mennyt putkeen. Oli joulukuu 2019, ja Nana Hjelt oli ostanut pienen tilan kuuden kilometrin päästä Someron keskustasta. Pihalla oli täysi pimeys, eikä vettä jostain syystä tullut hanoista. Hiiret napsahtelivat loukkuihin, ja koirat kävivät ylikierroksilla.
”Varsinkin vanhoissa taloissa pitäisi olla manuaali”, hän toteaa nyt.
Erityiseen hyvään tarpeeseen käyttöohje tulee, jos on asunut koko elämänsä Tukholmassa ja Helsingissä ja päättää noin 50 vuoden iässä muuttaa yksin maatilalle.
Radikaalin elämänmuutoksen sai aikaan avioero. Hjelt hukutti itsensä töihin, ja mieli oli rauhaton.
”Istuin pienessä kaksiossa Helsingin keskustassa ja kysyin itseltäni, että mitä oikein tahdon elämältä.”
Hän alkoi listata iloa tuottavia asioita exceliin. Plussamerkkiset asiat löytyivät yllättäen maalta, kuten luonto ja kotieläimet.
”Miinuspuolelle jäi epäonnistumisen pelko. Sitten ajattelin, että ainahan kaupunkiin pääsee takaisin.”
FAKTA
Nana Hjelt, 52, työskentelee Elisalla b2b-verkkokaupan myyntipäällikkönä pääasiassa etänä tilaltaan käsin.
Asunut Tukholmassa 18-vuotiaaksi, jolloin muutti vanhempien kanssa Klaukkalaan Nurmijärvelle. Pian vanhemmat muuttivat Kotkaan ja hän Helsinkiin.
Osti Somerolta vuonna 2019 kolmen hehtaarin tilan ja vuonna 1935 rakennetun talon.
Tilalla on 11 alpakkaa, 24 silkkikanaa, kolme kissaa, kaksi koiraa ja pupu.
Aiemmasta avioliitosta aikuinen tytär, joka asuu Helsingissä.
Harrastaa metsästystä, luonnossa liikkumista sekä pihalla puuhastelua.
Kavereilleen Hjelt ei suunnitelmistaan hiiskunut, sillä hän arveli näiden ”dumaavan” ajatuksen.
”Elämäni oli tuohon aikaan oravanpyörää, johon kuuluivat vapaa-ajalla korkokengät ja sunnuntaibrunssit.”
Tulevaa kodin etsintä alkoi sadan kilometrin säteellä Helsingistä. Tilaa piti olla alpakoiden ylläpitoon, sillä se oli yksi haaveista.
”Kävin parissakymmenessä kohteessa, mutta ne olivat liian huonossa kunnossa eikä minulla ollut kokemusta remontoinnista.”
Hjelt laajensi hakua 150 kilometriin, ja silloin haaviin jäi viehättävä talo ja kolme hehtaaria maata Somerolta.
Hän on asunut 18 ensimmäistä ikävuottaan Ruotsissa ja käynyt siellä koulut ruotsiksi. Suomen maantiede ei siksi ole suurin vahvuus, vaikka vanhempien kanssa lomat vietettiinkin Suomessa.
”Täytyi aivan ensiksi googlata, missä Somero on.”
Sijainti vaikutti loistavalta: Tampereelle, Turkuun, Helsinkiin ja Hämeenlinnaan oli satakunta kilometriä.
Hjelt huudahti tyttärelleen ”Se on kuule tämä!”, kun hän näki pihapiirin mummolatunnelman omenapuineen ja piharakennuksineen. Erityisesti aitta sulatti sydämen.
”Siihen oli tehty sauna ja aittabaari. Lisäksi yläkerrassa oli rakentamatonta tilaa, jonne saattoi tulevaisuudessa tehdä vaikka vierashuoneita.”
Aittaan oli tehty sauna ja aittabaari. Yläkertaan saisi vierashuoneita.
Hjelt olisi mieluusti muuttanut vasta kesällä, mutta omistaja tahtoi kaupat heti.
Heti muuton jälkeen joulukuussa 2019 hän vaihtoi myös työpaikkaa ja joutui jännittämään Helsingissä toimivan työnantajan rektiota: hän asuikin 115 kilometrin eikä muutaman kilometrin päässä, kuten työtä hakiessa.
”Onneksi pomo sanoi, että meillä voi työskennellä myös etänä.”
Pian muuton jälkeen iski korona, ja Uusimaa suljettiin.
”Uudessa ympäristössä iski aluksi ahdistus, koska en saanut tavata Helsinkiin jääneitä ystäviäni, isoäitiäni ja tytärtäni.”
Toisaalta hänellä oli nyt aikaa remontoida taloa rauhassa. Hjelt katseli ohjeita YouTubesta ja turvautui vaativissa kunnostustöissä ammattilaisiin.
Korvaamattomaksi avuksi osoittautuivat naapurit ja heistä erityisesti Perttu, joka otti tulokkaan siipiensä suojaan. Hän tiesi kertoa vaikkapa, kuka on hyväksi tiedetty putki- ja sähkömies seudulla.
Nana Hjelt on huomannut, että jokaisella alpakalla on oma luonteensa. Joku niistä on syntymästään saakka lehmänhermo, toinen taas täystuho. Kuva: Jarno MelaTalo on paljastanut vähin erin salaisuuksiaan. Papereiden mukaan se on rakennettu ennen sotia 1935 mutta näyttää silti rintamamiestalolta. Osaksi siinä on hirsirakenne, osaksi se on tolpparunkoinen. Mitä ilmeisimmin pohjana on ollut pieni hirsitalo, jota on laajennettu sotien jälkeen tuon ajan tyyppitalojen näköön.
Hjelt on kolmas asukas tilalla.
Naapurilla oli kirja, jonka mukaan täällä Talvisillankylässä sijaitsevalla Saarelan tilalla oli aikoinaan satapäinen siipikarja, muutama possu, lehmiä ja viljelysmaita.
”Olen yrittänyt tavoittaa perustajien lapsenlapsia kysyäkseni historiasta lisää. Saarela on kuitenkin täällä hyvin tavallinen nimi, eikä vielä ole onnistanut.”
Saarelan tilan historia on suureksi osaksi vielä hämärän peitossa. Kuva: Nana HjeltJo ensimmäisenä kesänä Hjelt otti aluksi neljän alpakan lauman. Nyt niitä on 11 ja tulevaisuudessa ehkä tuplasti.
Naapuriapu oli tarpeen hankkeen toteutuksessa, sillä nyt jo edesmennyt Perttu visioi ja rakensi eläimille pihaton sekä aitauksen.
Ennen eläinten tuloa Hjelt suoritti Porissa alpakkakurssit ja lisäksi kananhoito ja -teurastuskurssit. Tilalla on siis taas myös siipikarjaa, kuten aikojen alussa.
Nana Hjelt on kiitollinen naapureiden tuesta. Ilman apua sopeutuminen uuteen ympäristöön olisi kestänyt huomattavasti kauemmin kuin nyt. Kuva: Jarno MelaTilan alpakoilla on Ruokaviraston hyväksymät mikrosirut korvien takana, ensimmäisenä Suomessa. Niissä on kaikki tarpeellinen tieto eläinten taustasta, mikä helpottaa muun muassa jalostusta. Alpakoiden villaa jalostetaan esimerkiksi tiettyyn tiiviyteen, kiiltoon ja microniin, jolla kuvataan karheusastetta. Alpakoiden villan etu on, että se ei allergisoi. Hjelt opettelee parhaillaan kehräämään lankaa, joten olohuoneessa oleva rukki ei suinkaan ole koriste.
”Alpakoiden villa keritään kerran vuodessa, ja siitä saatavat tulot kattavat hoitokuluja. Vasojen myynti puolestaan kuolettaa vähitellen alkuinvestointeja.”
Alpakkaemän hinta on 3 000–5 000 euroa, oreja ja ruunia saa puolet halvemmalla.
”Eivät lihakimpaleet vieläkään kauniita ole, mutta eipä se lautasella haittaa.”
Luonto on läsnä kaikissa muodoissaan. Postilaatikolla on vieraillut susi, ja ilves kaatoi kauriin 20 metrin päähän talosta.
”Se oli raadeltu mutta vielä lämmin, kun menin katsomaan.”
Vielä alpakat ovat saaneet olla rauhassa, mutta pelko on läsnä.
Metsästys on taito, jonka Hjelt on opetellut vasta Somerolla. Tarkoitus on jossain vaiheessa olla kokonaan omavarainen lihassa. Hiljan kaatui peura ja vasa.
”Metsästysseurassa olen saanut neuvoja ja opastusta ’tuutorikseni’ ryhtyneeltä Kimmolta. Osaan jo nylkeä, mutta lihan paloittelussa tarvitsen vielä apua. Eivät kimpaleet vieläkään kauniita ole, mutta eipä se lautasella haittaa”, naurahtaa Hjelt.
Myös taidot tilanpidossa ovat karttuneet. Kolmen vuoden kokemuksella Hjelt sanoo, että elämänlaatu ja unet maalla ovat parantuneet roimasti.
”Kun pihalla tekee fyysistä työtä, päästä lähtevät turhat ajatukset.”
Rakennukset ympäröivät pihapiiriä, jossa riittää puuhaa. Kuva: Nana HjeltHän myöntää, että hieman soitellen tuli lähdettyä sotaan ja ilman loistavia naapureita hyvään alkuun pääseminen olisi kestänyt huomattavasti kauemmin.
”Neuvoja ja tekijöitä on tarvittu remontoinnin lisäksi esimerkiksi maansiirtotöissä, kaivojen tyhjennyksissä tai vaikkapa leivinuunin lämmityksessä, jota tein vuoden ajan ihan väärin.”
Lopulta Hjelt sai lämmitysohjeet kädestä pitäen.
Vesijohtovettäkin saatiin taloon ensimmäisen, huonosti nukutun yön jälkeen.
”Muuttoa seuraavana päivänä selvisi, että pääkytkin oli kiinni”, hän naurahtaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
