hellan kulmallaPaikallinen leipä tuo lomamielen
Kirjoitin taannoin sinänsä vähälukuisista, mutta sitäkin mieleenpainuvammista ulkomaanmatkoistani, joista maisemien sijasta on jäänyt mieleen maku.
Kun tarkemmin ajattelen, joka ikiseen matkaani liittyy suutuntuma, myös arkisiin työpäiviin Helsingissä: syönpä sitten nepalilaista ravintolaruokaa, marketin valmissalaattia tai hätäisesti kassiin kopattuja kotieväitä.
Isoja elämyksiä nämä ovat harvoin, mutta arkinenkin asia voi olla elämys, jos se toistuu riittävän harvoin.
Sellainen on leipä. Erilainen eri maissa ja eri osissa maata, hyvä tuliainen milloin mistäkin, kaikille maistuva, eikä tämä matkamuisto jää nurkkiin pölyyntymään.
Ennen toin aina Ruotsissa käydessäni pitkän, makean viipaloidun limpun, kunnes maailmani romahti: samaa längtania alkoi saada lähi-Prismasta. Ei enää syytä matkustaa naapuriin! Olin ostamatta ja toivoin, että tuonti loppuisi kysynnän puutteessa.
Tunsinkin kummallista kiitollisuutta, kun salolaisen Kuiron leipomon omistaja kertoi taannoin lehdessämme, ettei heidän leipäänsä saa kuin Salosta. Siis Suomen äärilaidalta. Iloitsin niiden puolesta, joiden mökkimatkaan kuuluu paikallinen leipä, vaikka itse käyn Salossa harvoin.
Minun mökkimatkaani Keski-Suomeen kuuluu nimittäin leipäretki matkan varren markettiin. Takana on vasta yksi reissu, mutta jo nyt koko kesä uhkaa olla pilalla: joutsalaista perinnerieskaa ei ollut hyllyssä, koska leipuriemäntä oli kuulemma sairastunut.
Millä rieskan, maalaismuhevan ja juurevan ruislimpun nyt korvaa? Kaupan täti tarjosi tilalle Heinolan ja Lahden leipomuksia, mutta eihän se ole sama kuin mökkikunnan oma leipä.Moni muukin seikka saa mahallaan matkustavan lomamielelle: maan eri osien erinäköiset maitopurkit, vedyt, atomit, kukot, vuassat ja vatruskat.
Kotimaan matkailijalla on vastuunsa muonituksen monimuotoisuuden vaalimisesta, maan joka kolkassa, etenkin kesällä. Paikallisille leipureille mökkeilijä toivottaa pitkää ikää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
