Joel Haahtela löytää mielen hajoamisesta kauneutta tuoreessa romaanissaan – vakavat mielenterveydenhäiriöt puetaan toivon ja uskon sävyihin
Kun rakkaus päätyy traagisesti, ihmisen persoona voi jakautua eri osiin selviytyäkseen, osoittaa Joel Haahtelan uusin romaani.
Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa. 175 sivua. Otava. Kuva: Otava/ valokuva: Dorit Salutskij26.7.202323:00
Joel Haahtelan romaanissa Yö Whistlerin maalauksessa minäkertoja matkustaa Englantiin Yorkshiren rannikolle tapaamaan Sergeitä, erakoitunutta ystäväänsä ja venäläisemigranttia. Kertoja on vakuuttunut kuolevansa pian. Elämänsä viimeisenä tekonaan hän haluaa tehdä kauniin perhoskirjan, johon ottaa mallia Sergein perhoskokoelmasta.
Kuolema on minäkertojan mielessä väistämätön tosiseikka, sillä hän ei halua kokea samanlaista kohtaloa kuin äitinsä, joka sairastui nuorempana todennäköisesti skitsofreniaan ja joutui suljetulle osastolle.
Sekä kertoja että Sergei kantavat mukanaan syvää rakkaustragediaa. Vaikka tarina ei sitä suoraan kerro, päähenkilöt kärsivät selvästi dissosiaatiosta. Dissosiaatiossa tunteet, ajattelu ja identiteetti eivät ole yhteydessä toisiinsa. Esimerkiksi dissosiatiivisessa identiteettihäiriössä, josta Sergei kärsii, on ikään kuin kaksi persoonallisuutta, jotka vaihtelevat äkillisesti.
Lyyrinen kieli ja todentuntuisen maailman maalaaminen on Haahtelan vahvuuksia. Teos on myös silmälle miellyttävä. Kansikuvassa koreilee painettu kuparinhohtoinen perhonen James Whistlerin öisessä maalauksessa Nocturne in Blue and Silver: The Lagoon, Venice (1879–80).
Teos seuraa Riikka Pulkkisen Lumo-romaanin juonellisia jalanjälkiä: osa tarinasta on kuvitelmaa. Tekstistä pystyy kuitenkin suhteellisen helposti päättelemään, mikä on totta ja mikä ei verrattuna Pulkkisen romaaniin.
Perhosten latinankielisten nimien pyörittely on tosin hieman turhaa samoin kuin taidehistorian tuntemattomien nimien listaus.
”Haahtela kykenee pääsemään ihmismielen synkimpiin ja kirkkaimpiin kohtiin paremmin kuin kukaan muu suomalainen kirjailija.”
Psykiatrina ja kenties analyyttisena, tunneherkkänä persoonana Haahtela kykenee pääsemään ihmismielen synkimpiin ja kirkkaimpiin kohtiin paremmin kuin kukaan muu suomalainen kirjailija. Teos myös normalisoi vakavia mielenterveydenhäiriöitä löytäen niistä unohtumatonta kauneutta.
Joel Haahtela pukee mielialahäiriöt tässäkin teoksessa toivon ja uskon sävyyn. Ortodoksiseen kirkkoon liittynyt Haahtela toimii nykyisin myös diakonina. Loppua kohden tarina saa itkemään onnesta ja surusta.
Samanlaista mielen hajoamista on nähtävissä vuonna 2013 julkaistussa romaanissa Tähtikirkas, lumivalkea. Tämä romaani on vain paljon valoisampi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
