Pois töistä, muutto asuntoautoon, ei lapsia – tältä näyttää, kun urbaani ruotsalaismies ottaa ilmastotalkoot tosissaan

Gurgin ja Ronja-koira nauttivat elämäntapamuutoksen tuomasta vapaudesta. Kuva: Sveriges Television Ab / Yle

”Kolme peittoa ja koira, sitten on lämmintä”, kolmikymppinen mies toteaa tyynenä käydessään nukkumaan. Ulkona on viisitoista astetta pakkasta, aivan tavallinen talvipäivä Ruotsissa.

Gurgin-niminen herra on muuttanut Ronja-koiransa kanssa asuntoautoon, jotta hänen elämänsä aiheuttama hiilijalanjälki pienenisi maailman mittakaavassa kestäväksi.

Gurgin on irtisanoutunut työstään Sveriges Radiossa ja päättänyt olla hankkimatta lapsia. Hän elää säästöillään ja julkaisee podcasteja. Ruokaa hän alkaa dyykata roskiksesta, jotta ilmastotaakka kutistuisi vielä vähän.

Palkitun dokumenttielokuvien tekijän Hogir Hirorin Ei koskaan enää kebabia -dokumentti seuraa Gurginin taivalta vuosien ajan, elämäntapamuutoksesta jonkinlaiseen tasoittumisvaiheeseen saakka.

Hirori astuu työllään aivan eri maailmaan kuin aiemmissa elokuvissaan, joiden aiheita olivat miinanpurkajan työ (The Deminer, 2017) ja orjuutettujen jesidinaisten vapauttaminen Isisin kahleista (Sabaya, 2021).

Aldrig mer kebab -elokuvassa Gurginin perhesuhteet ovat keskiössä. Mies ajautuu törmäyskurssille konservatiivisen isänsä kanssa, äiti ja sisko sovittelevat.

Sekä isä että poika ovat mielipiteissään ehdottomia. Gurgin saarnaa vannoutuneelle lihansyöjäisälle vegaanisesta ruokavaliosta. Isä kysyy ja kehottaa toistamiseen samoista asioista: Milloin menet naimisiin ja hankit lapsia, osta omakotitalo, mene töihin.

Yhteentörmäyksestä huolimatta Gurgin ja hänen isänsä onnistuvat pysymään väleissä. Kaiken jankkauksen taustalla näkyy aito välittäminen ja huoli läheisestä. Puhelimessa ei enää osata puhua mitään, mutta apuun riennetään, kun asuntoauton kanssa tulee ongelmia.

Elokuva on hauska, vaikka siinä esiintyvät ihmiset ovat vakavissaan. Vilpittömän aito pyristely herättää myötätuntoa.

Länsimaisen elämäntavan taakasta on äärimmäisen vaikeaa pyristellä eroon. Ihmissuhteiden lisäksi ongelmia aiheuttaa teknologia. Asuntoauto ei ehkä sittenkään ole kaikkein kestävin vastaus ilmastohaasteeseen. Hyvä opetus se voi olla.

Kaikkein voimakkaimmin niin perhettä kuin ympäröivää yhteiskuntaa provosoi Gurginin suhtautuminen lapsiin. Lisääntymättä jättäminen on Gurginin näkökulmasta merkittävin ilmastopäätös, jonka yksilö voi tehdä. Jo syntyneillä on parempi tulevaisuus, jos uusia ihmisiä ei synny – tämä ajatus menee useimpien mielestä liian pitkälle.

Gurgin suunnittelee sterilisaatiota, ja dokumentissa näytetään tapaaminen lääkärin kanssa.

Gurginin valinnat ovat johdonmukaisia, jos ilmastonmuutoksen torjuntaan suhtautuu yksilön henkilökohtaisena taakkana.

Gurginin hiilijalanjälki pienenee, vaikka asuntoauto syö dieseliä, mutta tuleeko hän esimerkillään kannustaneeksi muita muutokseen? Vai syventääkö äärimmäiseksi mielletty valinta vain ihmisten välisiä jakolinjoja?

Gurginin oma perhe osoittaa, että syvälle mukavuuksiinsa kaivautuneetkin kykenevät muutoksiin. Ehkä sinnikäs käännytys toimii, suunnattomasta ärsyttävyydestään huolimatta.

Mutta mitä merkitystä yksittäisten hyvinvoinnissa kylpevien valinnoilla ylipäänsä on. Pitäisikö ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi etsiä vastauksia omasta arjesta, vai ovatko vastuussa merkittävää valtaa käyttävät päättäjät ja yritykset? Tarvitaanko molempia lähestymistapoja?

Yle TV2 maanantai klo 15.10