
Reikä sukassa? Syyllinen saattaa hyvinkin olla nukkapurilainen
Tuutikki Tolosen ja Anne Vaskon hurmaavassa Salaiset-kuvakirjassa kurkistetaan kodin hämäriin nurkkiin ja löydetään omissa oloissa viihtyviä, eriskummallisia otuksia.Ilmestyykö sukkiisi reikiä kuin itsestään? Entä oletko huomannut kotonasi ne tietyt nurkat, joihin jatkuvasti kertyy kasa muruja ja muuta maahan putoilevaa likaa? Ja jos käytät ponnareita ja pinnejä, olet aivan varmasti todennut niiden katoavan kuin itsestään.
Et ole huomioidesi kanssa yksin. Mutta ällös huoli, syy ei ole huolimattomassa luonteessa vaan mitä luultavammin nukkapurilaisissa, muruhaalikkaissa ja vähämuistisissa.
Tuutikki Tolosen kirjoittamassa ja Anne Vaskon kuvittamassa Salaiset-kuvakirjassa paljastetaan, millaisia eriskummallisia olentoja ympärillämme asuu aivan huomaamattomina, salassa. Kaikenikäisille sopivassa satukirjassa kertoja kuljettaa kuulijansa läpi kodin hiljaisten huoneiden pieniä jalanjälkiä seuraten.
Kirja on mitä mainioin ääneen luettava, sillä Tolosen kerronnassa on luonteva rytmi ja puhutteleva ote. Teksti houkuttelee eläytymään, välillä kuiskimaan, välillä innostamaan. ”Älä liiku. Ole ihan hiljaa. Nyt me vain odotamme”, toimii yllättävän hyvänä jännityksen rakentajana pienemmällekin kuulijalle.
Erityismaininta Toloselle täytyy antaa pienten otusten hupsunhauskoista nimistä. Varpaat reikäisistä sukista kurkkien on helppo uskoa, että olohuoneen mattoon on todella majoittunut hampaitaan kaikkeen mahdolliseen testailevia otuksia. Lapsikin alkaa katsoa omaa kotia uusin, mielikuvituksen rikastuttamin silmin. Liian pelottavaksi tunnelma ei kuitenkaan äidy.
Kirja esittää salaiset kanssakulkijat arkisesti, liikaa selittelemättä. Joidenkin otusten kanssa aikuinen kaipaisi ehkä tarkempaa kuvailua, varmennusta siitä, mihin ilmiöön olio liittyy. Toisaalta hyvä näin. Kaikkea ei tarvitse pureskella valmiiksi. Lapsikuuntelijalle riittää mielikuvitusleikin alkuaskeleet, loput tarinasta voi keriä auki ihan itse.
Kirjan kuvitukset ovat taattua Anne Vaskon laatua. Pienet yksityiskohdat ja silmäniskut värikkäiden ja runsauden kyllästämien sivujen keskellä viihdyttävät niin lapsia kuin aikuisiakin.
Kirjan takankannen suljettuaan voikin kääntää katseensa jalkalistojen vierustoihin. Näkyykö siellä kenties selittämättömät, pikkiriikkiset jalanjäljet?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat











