Preerioiden utelias pitkäsarvi viihtyy Suomen talvessa – Aliniityn tilalla elelevät maamme ainoat texas longhornit

Magic Luck -sonnin sarvien kärkiväli on puolitoista metriä. Kuva: Jaana Kankaanpää

Tuollaisten sarvien kanssa joutuu varmasti vaikeuksiin. Se on ensimmäinen ajatus, joka tulee mieleen Aliniityn tilan texas longhorn -lihanautoja katsellessa.

Omistajilleen sarvet eivät ole mikään ongelma. Niin ketterästi ne vetävät sarvensa aidanraosta tai sovittautuvat vieruskaverin sarvien lomaan heinähäkin äärellä.

Pitkät sarvet ovat longhornien tunnusmerkki, kärkiväli voi olla jopa noin 2 metriä. Aliniityn komeimmat sarvet ovat June Poem -lehmällä, kärkiväli 1,6 metriä. Magic Luck -sonnin sarvet jäävät kymmen senttiä lyhyemmiksi.

Aliniityn tilalla ei ole sattunut sarvien takia vahinkoja sen paremmin ihmisille kuin eläimille, tilaa pitävät Jaana Tolonen ja Tomi Kivistö kertovat. Kuva: Jaana Kankaanpää

Sarvien kanssa ei ole tapahtunut vahinkoja sen paremmin eläimille kuin ihmisille, kertoo Tomi Kivistö. Hän pitää Aliniittyä yhdessä Jaana Tolosen kanssa.

Lauman seassa liikkuessaan pitää kuitenkin olla valppaana. Aina joku utelias ja rapsutuksille perso sarvipää saattaa tunkea liian lähelle. Silloin napautetaan kevyesti sarveen, Kivistö selittää, miksi hän ja Tolonen liikkuvat karjan keskellä metalliset kepit kädessään. Selväksi käy, että kepeillä voi myös kätevästi rapsuttaa.

Jos nauta saisi päättää, Tomi Kivistön pääasiallinen työ olisi rapsuttaja. Kuva: Jaana Kankaanpää

Longhornit ovat sosiaalisia, helppoja käsitellä ja nöyriä hoidettavia sekä ennakkoluulottomia ja uteliaita, Kivistö luettelee.

Kuvausta ei ole syytä epäillä. Kun aidan taakse ilmestyy pari vierasta ihmistä, alkaa sarvien ja turpien ystävällinen mylläkkä. Rapsutuksia saisi antaa vaikka loppupäivän.

Ravia, ravia – onko Vermoon lähtijöitä? Kuva: Jaana Kankaanpää

Kahta samanväristä longhornia ei ole olemassa. Pitkien jalkojensa ansiosta longhorn ravaa kuin paraskin hevonen. Karvoja ja utaretta peittää vaha, joka suojaa hyönteisten kiusanteolta.

”Tämä rotu on luonnon taideteos”, Kivistö summaa.

Tolosen ja Kivistön tavoitteena on kasvattaa eläimiä jalostukseen niin, että joku muukin tila innostuisi texas longhorneista Kuva: Jaana Kankaanpää

Kivistö ja Tolonen ovat pitäneet Aliniityn tilaa Kärkölässä vuodesta 1997. Naudanlihantuottajiksi he ryhtyivät vuonna 2013 ostamalla ylämaankarjaa.

Ensimmäiset longhornit tulivat neljä vuotta myöhemmin. Siinä välissä Kivistö ja Tolonen hankkivat myös villasikoja.

”Arvoihimme kuuluu, että eläimet saavat olla omilla ehdoillaan ja toteuttaa luonnollista käyttäytymistään”, Kivistö ja Tolonen perustelevat ylämaankarjan kasvattamista. Tällaiseen ajattelutapaan alkukantainen texas longhorn sopii hyvin.

Palataan vuoteen 2017. Mistä nämä lännenelokuvien nelijalkaiset sankarit tulivat Kärkölään?

”Niiden emot lennätettiin Albertasta Kanadasta saksalaiselle luomutilalle, jolta me ostimme ensimmäiset viisi noin puolivuotiasta vasikkaa. Ne maksoivat noin 5 000–7 000 euroa per yksilö”, Tolonen kertoo.

Nyt longhorneja on Aliniityssä seitsemän: kolme lehmää, kaksi sonnivasikkaa ja kaksi sonnia. Lehmät ovat tiineitä, ja vasikoiden odotetaan syntyvän runsaan kuukauden päästä.

Lähitulevaisuuden suunnitelmiin ei kuulu uusien eläinten tuontia. Lauma kasvaa, kun omat vasikat jäävät karjaan.

Poikimiset ovat helppoja, koska longhorn-vasikka on syntyessään ”kapeaharteinen”. Syntyessään vasikat painoivat noin 25 kiloa. Aikuinen lehmä on noin 500-kiloinen ja sonni kolmisensataa kiloa painavampi.

Tavoitteena on kasvattaa eläimiä jalostukseen niin, että joku muukin tila innostuisi texas longhorneista, Tolonen selittää. Eläinainesta ei haluta muuttaa – ei luonnetta eikä rakennetta.

Aliniityn päätuotantosuuntana säilyy ylämaankarja, jota nyt on noin 80 päätä. Toisena tukijalkana ovat villasiat.

Talvilaitumella naudat saavat kuivaheinää. Kuva: Jaana Kankaanpää

Ylämaankarjan tavoin longhornit ovat ulkona ympäri vuoden. Halutessaan ne pääsevät tuulen- ja sateensuojaan lämmittämättömän katoksen alle. Vettä on vapaasti tarjolla.

Talvilaitumella on tarjolla kuivaa heinää ruokintahäkistä. Kun sitä siirretään paikasta toiseen, siemeniä varisee maahan. Tämän ansioista talvilaitumia ei juuri tarvitse täydennyskylvää. Lisäksi lehmien ulostama lanta leviää tasaisesti.

Kuivaheinän siemenseoksessa on nataa, timoteitä ja puna-apilaa. Korjuuaika ei ole niin tarkka kuin esimerkiksi lypsylehmien rehuilla. Longhornille kelpaa hieman korsiintunutkin heinä.

Kaikkiaan aidattuja laitumia on 60–70 hehtaaria, joista valtaosa on ylämaankarjan käytössä. Laidunkausi alkaa, kun maa alkaa hieman vihertää, ja jatkuu talven tuloon saakka loka–marraskuulle.

Jämy haluaisi kovasti paimentaa karjaa, mutta työinnolle ei talvella ole paljon käyttöä. Kesällä koira auttaa siirtämään nautoja laitumelta toiselle. Kuva: Jaana Kankaanpää

Bordercollie Jämy auttaa kesällä siirtämään nautoja laitumelta toiselle. Talvella töitä ei oikein ole ja innokas työmies kiertää edes takaisin sarvipäiden seassa.

Longhornit eivät koiran intoilusta piittaa. Välillä Jämyä huitaistaan näön vuoksi sarvella ja taidetaan sille sorkkaakin näyttää. "Mene siitä sähläämästä", naudat tuntuvat sanovan.

• Yhdysvalloista peräisin oleva lihakarjarotu, jota alun perin kutsuttiin nimellä longhorn cattle.
• Suomen ensimmäinen texas longhorn -vasikka syntyi vuonna 2008 charolais-emään siirretystä alkiosta Kosken tilalle Maalahteen. Texas-nimen saanut sonni eli 10 vuotta.
• Aliniityn tila Kärkölässä on nykyisin ainoa Suomessa texas longhorneja kasvattava tila.
• Rodun tunnusmerkki on pitkät sarvet, joiden pituus kärjestä kärkeen voi olla jopa kaksi metriä.
• Väritys vaihtelee valkoisesta ruskeaan ja mustankirjavaan.
• Lehmä painaa 350–550 kiloa ja sonni 800–900 kiloa.
• Liha on vähärasvaista.
• Rodussa sekoittuivat niin sanottuun uuteen maailmaan tulleiden espanjalaisten löytöretkeilijöiden jälkeensä jättämät ja englantilaisten maahanmuuttajien mukanaan tuomat naudat.
• Arvioiden mukaan longhorneja oli aikoinaan Yhdysvaltojen preerioilla yli 10 miljoonaa.
• Rodun suosio alkoi laskea, kun vapaan preerialaidunnuksen sijaan nautoja alettiin pitää aidatuilla laitumilla.
• Rotu lähes kuoli sukupuuttoon, kunnes sitä alettiin elvyttää 1920-luvulla Texasissa. Siitä nimi texas longhorn.