Antilooppeja kasvatetaan kuin karjaa – jo 20 prosenttia Etelä-Afrikan tuottamasta lihasta tulee villieläintiloilta

Nämä mustahevosantiloopit elävät suuressa aitauksessa. Alueella kasvava ruoho analysoidaan ja eläimet saavat tarvittaessa lisärehua. Antiloopit eivät kuitenkaan ole kesyjä: Kun niitä myydään tilalta toiselle, antiloopit tainnutetaan siirtoa varten nukutusnuolella. Kuva: Tuulikki Viilo

Nyt on syytä pysyä autossa.

Kafferinpuhvelisonni pörähtää epäluuloisesti toimittajille. Vain pieni yksityiskohta rikkoo näyn kesyttömästä Afrikasta: puhvelin heilauttaessa päätään heilahtaa myös muovinen korva­merkki.

Villieläinten pito yksityisillä tiloilla on yleistynyt Etelä-­Afrikassa viime vuosina vauhdilla.

Täällä Thithombon tilalla Gautengin provinssissa ei heti huomaa olevansa suuressa aitauksessa: tila levittäytyy 3 000 hehtaarin alueelle.

Englanninkielinen yleis­nimitys tiloille on game farm, eli riistatila. Läheskään kaikilla tiloilla ei kuitenkaan harjoiteta metsästystä.

Osa keskittyy lihantuotantoon, mutta Thithombon tilalla on suuntauduttu jalostukseen ja ekoturismiin. Alueella jalostetaan muun muassa kirjoantilooppeja ja musta­naamaimpaloita.

Eläimet eivät enää vaella kuivuus- ja sadekausien mukana.

”Niiden ei tarvitse”, muotoilee johtaja Johan Swanepoel.

Alueella kasvava ruoho analysoidaan ja eläimet saavat tarvittaessa lisärehua. Kun eläimiä myydään tilalta toiselle, ne tainnutetaan siirtoa varten nukutusnuolella.

Viljelijät alkoivat muuttaa tilojaan villieläintiloiksi 1990-luvun alussa. Arviolta jo noin 20 prosenttia Etelä-Afrikan tuottamasta punaisesta lihasta tulee villieläintiloilta. Ala työllistää noin 140 000 ihmistä.

Etelä-Afrikassa ei makseta lainkaan maataloustukia, joten tilat toimivat markkinahintojen armoilla. Seepran­lihassa halpatuonnin riski on kuitenkin pieni.

Muutoksen taustalla on 90-luvulla uudistunut lainsäädäntö. Sen nojalla Etelä-­Afrikassa villieläimiä on mahdollista siirtää luonnosta yksityisomistukseen.

Laki näkyy hyödyttävän eläinkantoja: Etelä-Afrikassa on enemmän villieläimiä kuin 165 vuoteen. Toisaalta monet niistä eivät enää pärjäisi vapaudessa. Tarhatuilla eläimillä jalostetaan esimerkiksi värimuunnoksia, joita luonnossa ei esiinny.

Valkopääantiloopin kanta oli 50-luvulla Etelä-Afrikassa enää 2 000 yksilöä, nyt niitä on yli 225 000.

Vertaus 1950-lukuun tosin voi johtaa harhaan, tuolloin suuria määriä villieläimiä tapettiin unitautia tartuttavan tsetse­kärpäsen leviämisen pelossa.

Osa uskoo, että alalla muhii myös hintakupla.

Arvokkaimpien jalostus­eläinten hinta lasketaan nykyisin miljoonissa.

Syyskuussa Bloomberg uutisoi Horizon-kafferinpuhvelista, josta maksettiin sen suurien sarvien takia huutokaupassa pyörryttävät 11,1 miljoonaa dollaria.

Tilojen pitäjille jalostuseläimet ovatkin usein paitsi hyötyeläimiä, myös statussymboleita.

Thithombossa toimittajaryhmä saa katsottavakseen videon, jossa arvokkaimpien jalostuseläinten ulkomuotoa esitellään nostattavan viulumusiikin säestyksellä.

Suomessa Etelä-Afrikan villieläintilat ovat olleet esillä lähinnä trofeemetsästyksestä puhuttaessa. Leijonien trofeemetsästys nousi tapetille Blood Lions -dokumenttielokuvan myötä.

Esimerkiksi Pirkka-Pekka Petelius ja Veikka Gustafsson ottivat kantaa canned huntingia, eli suljetuissa tiloissa tapahtuvaa metsästystä vastaan.

Ampumista varten kasvatettujen leijonien kohdalla esiin nousivat muun muassa heikko valvonta, sisäsiittoisuus ja huonot kasvatusolosuhteet.

Tarhauksella voidaan myös hillitä metsästystä – ainakin laitonta sellaista. Eteläafrikkalaisen sarvikuonotilan omistaja John Hume on sarvikuonojaan salametsästäjiltä suojellakseen poistattanut niiltä sarvet.

Eläinlääkärin suorittama poisto ei vahingoita sarvikuonoa. Sarvi on kynnen tavoin keratiinia ja kasvaa takaisin ennen pitkää.

Hän on käynyt oikeustaistelua voidakseen myydä sarvia Aasian markkinoille. Hume uskoo, että laillinen myynti voisi romahduttaa markkinat ja auttaa pelastamaan uhanalaiset sarvikuonolajit.