Tulossa kaikkien aikojen sato: Näin herneestä kasvoi kotimaisen rehuvalkuisen sankari

Viime vuosina on kasvanut rehuksi käytettävän herneen osuus. Kuva: Jarkko Sirkiä

Herne on kasvanut vaivihkaa suomalaisen kasviproteiinintuotannon keihäänkärjeksi.

Tänä kesänä hernettä viljellään suuremmalla pinta-alalla kuin koskaan.

Tänä vuonna herneen kokonaissato saattaa myös nousta edellisvuodesta, mikäli pelloilta puidaan vähintään keskimääräinen hehtaarisato, toteaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Csaba Jansik.

Viime vuonna Suomessa puitiin kaikkien aikojen hernesato: lähes 100 miljoonaa kiloa, kertoo Luken maa- ja elintarviketalouden tuore suhdannekatsaus.

Muutos viime vuosikymmeneen on suuri.

Vielä tuolloin kasviproteiinien sankarin viittaa aseteltiin härkäpavun harteille. Härkäpavusta povattiin vaihtoehtoa tuontisoijalle.

Vaihtoehtoja tarvitaan kipeästi: Jos soijan tuonti tällä hetkellä vaarantuisi, kotieläintuotantoa EU-alueella voitaisiin joutua tiputtamaan rajustikin, Jansik kuvailee. Soijan tuotantoon liittyy tunnetusti myös eettisiä ongelmia, kuten sademetsäkatoa.

Sekä herne että härkäpapu ovat proteiinipitoisia palkokasveja. Mikä vei terän härkäpavun viljelyalan kasvulta ja innosti suomalaiset viljelemään juuri hernettä?

Teollisuus on viime vuosina lisännyt herneen osuutta rehunvalmistuksessa. Herneellä on saatu myös korvattua tuontisoijaa. Kuvassa pakasteherneen korjuuta. Kuva: Jarkko Sirkiä

Herneen viljelyvarmuutta pidetään parempana kuin härkäpavun, rypsin tai rapsin, Jansik toteaa.

Herne myös antaa kohtuullisen sadon, vaikka sää olisi kuiva tai sateinen. ”Erikoiskasveista se on paras.”

Lisäksi herneen hinta on ollut kohtuullisen hyvä ja teollisuuden kiinnostus kasvia kohtaan korkea.

Härkäpapu on hernettä herkempi kuivuudelle ja sen haitta-aineiden pitoisuudet rajoittavat rehukäyttöä. Ratkaisua moniin härkäpavun viljelyn haasteisiin odotetaan kuitenkin uusista lajikkeista.

Kuten härkäpapu, myös herne pärjää vähäisellä typpilannoituksella. Kallistuneiden lannoitteiden aikana se on motivoiva tekijä, Jansik perustelee.

Ylivoimaisesti suurin osa, liki 80 prosenttia, herneestä tuotetaan rehuksi.

Viljelyvarmuus puoltaa herneen käyttöä, sanoo Csaba Jansik. Kuva: Sanne Katainen

Viime vuosina on kasvanut juuri rehuksi käytettävän herneen osuus, Jansik tähdentää.

Viime vuonna Suomen omavaraisuusaste kotieläinten valkuaisrehuissa nousi liki 27 prosenttiin.

Aallonpohjassaan, 20,6 prosentissa, omavaraisuus oli vuonna 2014. Myös vuonna 2021 jäätiin alle 21 prosenttiin.

Ensi vuodelle ennustetut volyymit osoittavat kuitenkin alaspäin: tuonnin odotetaan kasvavan ja täydennysvalkuaisen omavaraisuuden laskevan, suhdannekatsauksessa kerrotaan.

Reilut 20 prosenttia Suomessa viljeltävästä herneestä käytetään ihmisten ravitsemuksessa: Pakasteina, tuoreena ja esimerkiksi hernekeittona.

13 prosenttia Suomessa viljeltävästä herneestä (2022) on ruokahernettä ja loput kahdeksan prosenttia tarhahernettä.

Tarhaherneen viljelysopimukset ovat pitkälti Apetitin käsissä.

Pellonkäytön kannalta kasviproteiinien viljelyn kasvattaminen myös ihmisravinnoksi on perusteltua.

Tavoitteena Suomessa on, että jatkossa viljaa tuotettaisiin hieman vähemmän ja palko- sekä öljykasveja vastaavasti enemmän.

Kasvunvaraa ja kysyntää tuontisoijan korvaajille on yhä.

”Lähtötilanne ei ole Suomen ruokahuollon kannalta kestävällä pohjalla.”