"Tuottajalle tämä on oikein hyödyllinen tilaisuus. Täällä voi kertoa, mitä kaikkea lähituottajalla on tarjottavanaan", sanoo mustasaarelainen vihannesviljelijä Christer Finne.
"Erittäin mielenkiintoista on kuulla suoraan suurkeittiöiden ihmisiltä, mitä he toivovat tuottajalta."
Finne osallistui viime viikolla Seinäjoella tapaamiseen, jossa saman pöydän ääressä istuivat hänen lisäkseen tukkukauppias, ravitsemusalan ammattilaiset ja julkisen sektorin ostajat. Puhe oli varsinkin vihanneksista ja juureksista.
Vuoropuhelu tässä on keskeisin juttu, toimitusjohtaja Kimmo Heinonen sanoo.
”Saadaan koottua pellosta pöytään -ketjun toimijat yhteen", hän tiivistää tilaisuuden tarkoituksen.
Heinonen johtaa seinäjokelaista Tukkutalo Heinonen Oy:tä, jonka päivittäinen jakeluverkosto kattaa vanhojen Vaasan ja Keski-Suomen läänien kunnat.
Suomi on hyvien vihannesten ja juuresten maa. "Niitä kuitenkin käytetään aivan liian vähän", toteaa ruokapalvelun ja ravitsemusalan kehittämiskonsultti Margit Kojo.
”Kun olen kannustanut julkisen puolen keittiöitä lisäämään ja monipuolistamaan juuresten ja vihannesten käyttöä, olen usein kuullut kommentin 'Kun niitä ei saa'.”
Keskusteluissa tuottajien ja tukkukaupan kanssa Kojolle on vastattu: ”Mutta kun juureksia ja vihanneksia ei osteta.”
Niinpä Kojo kutsui osapuolet yhteiseen istuntoon.
”Pohdimme keinoja lisätä juuresten ja vihannesten käyttöä mahdollisimman lähellä niiden tuotantopaikkaa."
Seinäjoen lisäksi vastaavat tilaisuudet ovat Hämeenlinnassa ja Mikkelissä. Tapaamiset järjestetään maa- ja metsätalousministeriön rahoituksen turvin.
”Nämä paikkakunnat valikoituivat mukaan, koska niissä jokaisessa toimii aktiivinen alueellinen tukkuliike."
Alueellisen tukun rooli on iso.
”Pientuottajat ovat pieniä toimijoita, eivätkä kunnat pysty hankintasopimustensa kautta aina ostamaan suoraan tuottajilta. Käytännössä julkisen puolen keittiöt kääntyvät hankinnoissaan alueellisen tukun puoleen”, Heinonen kertoo.
Alueellisen tukun vahvuus on paikallistuntemus. Tukku tuntee sekä tuottajat että ostajat.
”Meillä on sopimukset kumpaankin suuntaan. Pystymme kertomaan ostajille, mitä kaikkea lähialueella on tarjolla, kuka sitä tuottaa ja missä tuottaa. Ja pystymme toimittamaan tilaukset perille.”
Kojo halusi alueelliset tukkurit mukaan, jotta tietyn seudun tuotteet saataisiin nopeasti saman alueen käyttäjille.
”Hulluin tilanne on, jos vihannekset ja juurekset lähtevät seilaamaan isoon valtakunnalliseen tukkuun, josta ne palaavat päivien päästä lähelle kasvupaikkaansa.”
Tuontiakin voidaan vähentää, kun tieto tarjonnasta leviää.
"On käsittämätöntä, että suomalainen perusjuures palsternakka on meillä tuontitavaraa jo syyskuussa."
Ostajan terveiset toi TeeSe Botnia Oy:n hankintasuunnittelija Pirjo Kekäläinen.
”Kotimaisten vihannesten ja juuresten mahdollisimman laaja käyttö on tavoite. Aina ei kotimaista vaihtoehtoa ole tarjolla.”
Hankintalaki asettaa rajat tarjouspyynnöille.
”Julkisissa hankinnoissa kotimaisuutta ei voi suoraan asettaa kilpailutuskriteeriksi.”
Kotimaisten, alueellisten ja paikallisten tuotteiden yksi valtti tarjouskilpailussa voi olla esimerkiksi vastuullinen tuotantotapa.
Christer Finnen yritys Finne Farm kasvattaa Mustasaaren Sulvalla 14 hehtaarin avomaa-alalla monia vihanneksia ja juureksia.
"Tänä vuonna tuotannossa on ollut noin 50 eri kasvilajia. Esimerkiksi useita kaalilajeja, sipuleita, salaatteja ja maustekasveja."
"Myyn kaikille, jotka maksavat", hän määrittelee asiakaskuntansa. "Ravintolat, suurkeittiöt, tukkukauppa", Finne luettelee.
Finne Farmin tuotteita menee myös lähialueen päivittäistavarakauppoihin. Tilakauppa Sulvan kirkonkylässä toimii satokauden aikana.
