Oikukas sää koetellut vihannes-viljelmiä
Alkukesällä kylvöt myöhästyivät monin paikoin. Etenkin talvikaali voi jäädä pieneksi, kertoo kuopiolaisen Tuoreverkko Oy:n toimitusjohtaja Kari Lyytinen.
Tuoreverkolla on viitisenkymmentä viljelijää ympäri Suomea. Itäsuomaisilla viljelmillä oli vaivaa kaalikoista, joita pölähti pelloille, kun sää lämpeni.
”Alkukesällä vihannesten hinnat olivat ihan kohtuulliset, mutta myytävää oli aika vähän, joten viljelijöiden liikevaihto jää pieneksi”, Lyytinen sanoo.
”Säiden lämmetessä tuotteita valmistui kerralla vähän liikaa markkinoille, ja hinnat notkahtivat heti.”
Viljelijät ovat tänä kesänä huolissaan siitä, että monen kaupan vihannestiskejä ei hoideta tarpeeksi.
Kauppa yrittää ehkä säästää hankkimalla esimerkiksi pakkaamatonta parsakaalia, mutta pakattu ja viileästä myyty tuote säilyisi kuluttajalle asti.
”Menekki olisi parempi ja hävikkiä vähemmän, jos vihannestiskit olisivat houkuttelevan näköisiä”, Lyytinen toteaa.
Lounaissuomalaisen Vihannes-Laitilan toimitusjohtaja Tero Nousiainen toteaa, että kaikki kasvupäivät tarvitaan Lounais-Suomessakin.
Kasvukausi on myöhässä ja märkyys vaivaa paikoin. Nostoaikoja on siirretty eteenpäin.
”Sipuleita ja porkkanoita on mennyt pilalle joitakin hehtaareita”, Nousiainen kertoo. ”Muutamille viljelijöille on tullut paljon vahinkoa.”
Hinnat ovat kuitenkin pysyneet tasaisempina kuin viime vuonna, jolloin helteet nopeuttivat sadon valmistumista.
”Keräkaalin hinta putosi tänä kesänä välillä hyvin alas”, kertoo MTK:n kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen koko maan tilanteesta.
”Kaaleja pilaantui peltoonkin, kun sadon jaksottaminen ei viileyden vuoksi onnistunut.”
Salaattien ja kaalien syönti on myös ehkä ollut vähäisempää, kun grillaussäitä ei alkukesällä ollut.
Virtanen toivoo, että kasvukautta jatkuisi lokakuuhun. Muuten varastovihannekset ja juurekset eivät ehdi kehittyä valmiiksi, ja tuotteista tulee talvikaudella pulaa.
Rea Peltola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
