Kokeneen lomittajan suurin huoli on lomittajapula ja alaa kurittava arvostuksen puute

Juha Niemelä teki yli 40-vuotisen uran maatalouslomittajana. Työ jatkuu vielä tarpeen ja tilanteen mukaan, sillä meillä eläkeläisillä on kova kysyntä, Niemelä sanoo naureskellen. Kuva: Anne Anttila

"Mahtavaa kun tulit!"

Nämä sanat ovat paras arvostuksen osoitus rantsilalaiselle Juha Niemelälle, 64.

"Maatalouslomittajan ammatti ei ole koskaan ollut suosikkilistan kärjessä, sillä alaa on vaivannut kautta aikojen arvostuksen puute. Aikoinaan lomituspuolta kutsuttiin suojatyöpaikaksi. Pahinta mitä olen kuullut on sanonta, että jos et muualle kykene, niin mene lomittajaksi”, Niemelä kuvailee.

Vihannin Lampinsaaresta kotoisin oleva Niemelä ei ole koskaan välittänyt alaa nakertavista arvosteluista.

"En! Työ maatalouslomittajana on aina ollut minut juttuni. Tässa saan tehdä töitä niin eläinten kuin ihmistenkin parissa. Oppia, opetella ja olla mukana kehityksen aallonharjalla. Harvassa ammatissa voi sukeltaa näin syvälle maaseudun arkeen ja nähdä aitiopaikalta sen muutokset. Kannukoneella aloitettiin ja nyt lypsyn hoitaa robotti. Paljon on työ muuttanut muotoaan, mutta sisällöllisesti alan kruunu on edelleen kirkas”, Niemelä luonnehtii.

Ensimmäinen navettakeikka sijoittuu vuoteen 1982.

Ennen maatalouslomittajaksi siirtymistään Niemelä toimi kotikuntansa terveyskekuksessa talonmiehenä.

"Uran vaihto tapahtui yllättäen. Eräs lomittajatuttavani tarvitsi kaveria navettaan, joten lähdin mukaan ja innostuin. Kävin kuuden kuukauden pituisen lomittajakurssin, jonka jälkeen olin valmiina palvelukseen.”

Maatalouslomittajana Niemelä sanoo hypänneensä heti alan syvimpään päätyyn.

"Mummolan opeilla lähdin liikkeelle. Luonteeltani olen avoin ja ennakkoluuloton. En ole koskaan kieltäytynyt töistä enkä ollut ehdoton myöskään muutosten edessä. Olen kiertänyt maatalouslomittajana yli maakuntarajojen, Sotkamosta lähtien. Periaatteeni on, että siellä missä on töitä, siellä on koti.”

Maatalouslomittajana Juha Niemelä sanoo olevansa tärkeässä roolissa. "Olipa tila iso tai pieni, lomittajan tärkein tehtävä on tukea tilanväkeä jaksamisessa." Kuva: Anne Anttila

Viimeiset 20 vuotta Niemelä on lomittanut Siikalatvan alueella, tukikohtanaan Rantsila.

"Tilat ja tilanväki ovat tulleet tutuiksi. Samoin työt ja toimintatavat. Tämä yhtälö on tämän työn tärkeimpiä selkänojia, sillä tarkoitushan on auttaa tilanväkeä heidän jaksamisessaan.”

Neljän vuosikymmenen aikana Niemelä on kokenut myös ajanjakson, jolloin maatalouslomittaja oli osa perhettä.

"Kun tilat oli pieniä ja arki muutenkin kiireettömämpää, ennen aamunavettaa söin isäntäväen kanssa aamupalan ja lypsyn jälkeen juotiin vielä kahvit. Ruokapöydän kautta mentiin iltanavetallekin ja jos tarve vaati, niin lypsyjen välillä ehdittiin puhua maailma paremmaksi ja osallistua myös muihin askareisiin”, Niemelä muistelee.

Isommat tilakoot ovat tuoneet mukanaan kiireen, joka näkyy osaltaan maatalouslomittajan työssä.

"Kaikki on entistä tarkempaa ja nykyään työaikakin on tarkoin pisteytetty. Työtehtäviin kuluva aika on laskettu etukäteen ja jos aika menee ylitse, esimerkiksi poikimisen takia, lomittajan on ilmoitettava siitä päivystäjälle. Muussa tapauksessa ylimenevältä ajalta ei makseta palkkaa.”

Oman haasteensa lomitustyöhön tuo palkkaus.

Alan luottamismiehenä toiminut Niemelä harmittelee, että lomittajien työaikaa on merkittävästi vähennetty.

"Monilla aloilla työtunnit alkavat juosta heti kotiovelta, mutta lomittajien kohdalla työmatkoja ei lasketa työntunteihin.”

Osaltaan palkkausta heikentää myös työtehtävien pisteyttäminen. Esimerkiksi kouluttamaton tuntilomittaja kuuluu alimpaan luokkaan ja vastaavasti kaveri, jonka voi tarvittaessa laittaa navettaan kuin navettaan, on ylimmällä palkkatasolla.

Toimintavoissa on kuitenkin kuntakohtaisia eroja, Niemelä sanoo.

Epäkohdat ovat Niemelän mukaan osasyynä siihen, että lomittajista on tällä hetkellä pulaa.

"Me eläkeläiset olemme tämän alan kovinta valuuttaa. Nuoret eivät lähde, kun tunnit jäävät vajaaksi. Tilanne on todella harmillinen.”

Tilanteen paikkaamiseksi on mietitty muun muassa yrittäjävetoista lomittajatoimintaa ja oppisopimuskoulutusta.

”Yrittäjävetoisuus ei kuitenkaan kiinnosta, sillä nykyisillä tunneilla toiminta ei kannata. Rinnalle pitäisi kehitellä muuta toimintaa, mutta mitä?”