Röykässä korjataan jäävuorisalaattia ensi viikolla
NURMIJÄRVI (MT)
”Liian kuumaa”, toteaa röykkäläinen vihannesviljelijä Pauli Söderena ja pyyhkäisee hikeä otsaltaan.
30 asteen helteet toki jouduttavat varhaisvihannesten sadon valmistumista mutta aiheuttavat myös jatkuvan kastelutarpeen. Se johtaa tasapainoiluun: runsas kastelu lisää möhöjuuririskiä.
Söderena viljelee vihanneksia tänä vuonna viiden hehtaarin alalla. Kasvamassa on kaalia ja kukkakaalia, jäävuorisalaattia, parsakaalia sekä hiukan palsternakkaa ja tilliä.
Kaalia ja kukkakaalia on istutettu useaan otteeseen, joten satoa riittää alkukesästä syksyyn saakka.
Jäävuorisalaatti valmistuu korjuukuntoon ensi viikolla, ja ensimmäiset varhaiskaalit päästäneen myös korjaamaan silloin.
Sadon laatu näyttää toistaiseksi hyvältä, mutta Söderena toivoo helteiden hellittävän. Kastelu saattaa pitemmän päälle aiheuttaa laatuongelmia – kasvin sisälle jäävä vesi voi alkaa lahottaa lehtiä.
Söderenalla on vihannesviljelystä 40 vuoden kokemus. Aikanaan hän viljeli paljon selleriä ja palsternakkaa, mutta EU-Suomessa ne eivät enää kannattaneet. Myös kotimainen purjo on jäänyt tuonnin jalkoihin.
Kustannukset ovat nousseet huimasti. Esimerkiksi 500 kilon erä kastelulannoitetta maksoi lähes 500 euroa, Söderena kertoo. ”Aiemmin käytin ureaa. Se oli samanhintaista, mutta sillä hinnalla sai kolminkertaisen määrän typpeä.”
Pelkät kaalikasvuston perustamiskustannukset ovat hänen mukaansa nyt 5 000–6 000 euroa hehtaaria kohti. Sen päälle tulevat kesän ylläpitokulut.
”Tuloutamme valtiolle pelkkänä alvina paljon enemmän kuin saamme tukea hehtaaria kohti.”
Ja silti vihannesviljely ei valtiovaltaa kiinnosta, hän sanoo. ”Esimerkiksi ulkomaisten tuotteiden myyntiä kotimaisina ei ole haluttu panna kuriin.”
Suomalaiset kuluttajat arvostaisivat oman maan puhtaita tuotteita, mutta eivät läheskään aina tiedä, mikä on kotimaista ja mikä ulkomaista, Söderena toteaa. ”Esimerkiksi Pirkka mielletään kotimaiseksi, mutta se voi olla peräisin mistä vain.”
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
