Keskipohjanmaa: Kannuksesta löydetyt mysteerilinnut oli ammuttu
Metsäautotien varrelta löytyneitä lintuja on saatettu käyttää metsästyskoiran harjoittamiseen.
Kuolleiden lintujen ryppäässä oli monia lintulajeja, muun muassa naakka. Kuvituskuva. Kuva: Kari SalonenKeski-Pohjanmaan Kannuksessa on viime viikkoina selvitelty metsäautotien varrelta löytynyttä kuolleiden lintujen rypästä. Asiasta uutisoi Keskipohjanmaa-lehti.
Nyt vyyhti on alkanut purkautua. Linnut oli lähetetty Ruokavirastoon tutkittavaksi, ja viraston selvityksen mukaan ne olivat todennäköisesti kaikki kuolleet ampumalla.
”Näytti, että linnut oli ammuttu. Niissä oli ampumiseen täsmääviä vammoja ja monesta yksilöstä löytyi hauleja”, erikoistutkija Marja Isomursu kertoi lehdelle.
”Näytteeksi tuli reilu kymmenen lintua, ja ne olivat aika pilaantuneita. Jos ne ovat olleet kylmässä ja lumen ympäröimänä, ne ovat voineet säilyä tietenkin suhteellisesti pitempään”, Isomursu sanoi.
Pohjanmaan poliisista arvioitiin jo aiemmin, että raatoja on saatettu käyttää metsästyskoiran harjoittamiseen.
Keskipohjanmaa: Ruokavirasto: Kannuksen kuolleet linnut oli ammuttu
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







