”Tämä on liian helppoa”: Herkullisesta sienestä paikoittain huippusato

Leppärouskuja voi nimestään huolimatta löytää havumetsistä, sillä ne kasvavat kuusen ja männyn kumppaneina. Kuva: Terhi Pape-Mustonen

Leppärousku ei ole monillekaan sienestäjille kovin tuttu, sen osoittavat suositut sienestyspaikat. Muut ruokasienet häviävät, mutta leppärouskut jäävät. Huolimatta siitä, että kyseessä on erittäin hyvä ruokasieni.

Ehkä intoa laimentaa myös se, että leppärousku voi olla hyvin toukkainen.

Tällä hetkellä sientä voi löytää hyvin runsaasti ja suurin osa poimimistani oli täysin puhtaita. Sienten runsaus ja viileä ilma ovat varmaankin suojelleet rouskuja sienisääskiltä. ”Tämä on liian helppoa”, saaliin määrään tuskastunut sienikaverini tokaisi.

Samantapainen ilmiö esiintyy ajoittain myös sikurirouskujen osalta. Sekin on sienestäjien huonommin tuntema, herkullinen ja suoraan pannulle sopiva rousku, jota voi löytyä metsästä niin paljon ettei koriin enää mahdu.

Leppärouskujen paras tuntomerkki on sen oranssi maitiasneste. Sienet ovat keskikokoisia ja niitä on kahta lajia: kuusen- (Lactarius deterrimus ) ja männynleppärousku ( Lactarius deliciosus).

Leppärouskujen heltat ja jalka ovat oranssit. Kuva: Terhi Pape-Mustonen

Ensimmäisen lakki on tiheämpään vyöhykkeinen ja vihertävämpi kuin männynleppärouskulla. Leppärouskujen heltat ovat oranssit ja vahingoittuneista kohdista vihertävät, myös ontto jalka on oranssi. Malto on vaaleaa, pintaosistaan punertavaa tai vihertävää.

Sienen nimen sana ”leppä” viittaa lehtipuun sijaan muinaissuomen verta tarkoittavaan sanaan johtuen erikoisesta maitiaisnesteestä. Neste muuttuu myöhemmin vihreäksi. Sienet ovat melko hauraita ja kolhiutuvat helposti, jolloin niiden kaunis oranssi väri tummenee.

Sienen maku on mieto ja tuoksua kuvataan hedelmäiseksi.

Kun sienen halkaisee jo metsässä, tulee mukaan poimittua vain siistejä yksilöitä. Samalla voi varmistaa, että maitiaisneste on oranssia. Kuva: Terhi Pape-Mustonen

Leppärouskuja voi löytää erityisesti vanhoista havumetsistä. Ruokaviraston mukaan männynleppärousku on kuusenleppärouskua harvinaisempi ja kasvaa etelämpänä. Satokausi alkaa usein jo heinäkuussa.

Karvarousku ( Lactarius torminosus ) saattaa ensi näkemältä muistuttaa leppärouskuja, mutta lakin karvainen pinta sekä valkoinen ja kirpeä maitiaisneste paljastavat lajit.

Leppärouskun puhdistus on helppoa: yleensä jalan leikkaaminen ja lakin harjaus riittää. Toukkaisuus kannattaa tarkistaa jo metsässä ja valita mukaan vain siistit yksilöt.

Puhdistetut sienet voi paistaa pannulla ja joko valmistaa ruuaksi tai pakastaa. Ruokaviraston mukaan paras tapa säilöä sienet on kuivaaminen lakki helttojen suuntaan viipaloituna ja jalka halkaistuna.

Leppärouskut ovat suosittuja ruokasieniä myös Keski- ja Etelä-Euroopassa.