MTK on pettynyt hirvieläinten metsästystavoitteisiin: ”Metsänomistajien ja muiden sidosryhmien näkemykset jätettiin monessa riistaneuvostossa täysin huomioimatta”

Jo ennen riistaneuvostojen tapaamista tiedettiin, että tavoitteita asetetaan tällä kertaa aiempaa hankalammassa tilanteessa. Kuva: Markku Vuorikari

Maaliskuussa alueelliset riistaneuvostot päättivät hirvieläinten kantatavoitteista seuraavien kolmen vuoden jaksolle jokaiselle Suomen 59 hirvitalousalueelle.

Riistaneuvostojen tehtävänä on pohtia hirvikannan verotusta ja varmistaa, että erilaiset intressit tulevat kattavasti huomioiduksi.

Tänä vuonna riistaneuvostojen tavoiteasetannan erot olivat suuria. Suurimmat hirvikantatavoitteiden korotukset tapahtuivat Uudellamaalla, jossa Uusimaa 2:n tavoite on 5,0–6,0 hirveä tuhannella hehtaarilla. Myös esimerkiksi Varsinais-Suomi 3:lla ja Etelä-Häme 1:ssä ylärajoja korotettiin reippaasti. Toisaalta oli myös riistaneuvostoja, joissa hirvikantatavoitteita ei muutettu lainkaan.

Hirvitiheystavoite vuosille 2024–2026 

”Käytäntö on osoittanut, että tavoitteen tärkein luku on juuri tavoitteen yläraja, koska silloin on tavoitetaso saavutettu”, sanoo MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen.

Jo ennen riistaneuvostoja tiedettiin, että tavoitteita asetetaan tällä kertaa aiempaa hankalammassa tilanteessa, sillä sekä hirvikanta on pienentynyt ja suurpetokantojen kannanhoidollinen metsästys ei onnistu lähivuosina. Kantatavoitteiden nostoa perusteltiinkin suurpetokantojen tai odotettavissa olevalla suurpetojen kannan kasvulla.

”Totta kai suurpedot vaikuttavat, mutta ravinnon määrä säätelee petokantaa eikä toisinpäin. Nyt nostetaan kantaa, jotta pedoilla on ruokaa. Pitääkö meillä olla nykyistä enemmän metsä- ja liikennevahinkoja vielä suurpetojen tekemien vahinkojen lisäksi”, Leskinen huokaisee.

Suomen tiheimmillä valkohäntäpeura-alueilla Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Hämeessä Riistaneuvostot päättivät levittää tavoitehaarukoita. Esimerkiksi Uusimaa 2:lla tavoitteeksi tuli 25–35 yksilöä tuhannella hehtaarilla ja Varsinais-Suomessa ja Etelä-Hämeessä 27–37 yksilöä tuhannella hehtaarilla.

”Uusien tavoitteiden myötä haarukan sisälle päästään, jos kantaa leikataan alueesta riippuen vain 0−11 prosenttia kolmen vuoden aikana.”

Leskinen on syvästi pettynyt monien riistaneuvostojen tapaan, jolla metsänomistajien ja muiden sidosryhmien näkemykset jätettiin huomioimatta.

”Nykyinen riistahallintolaki mahdollistaa maanomistajien ja sidosryhmien näkemysten ohittamisen. Yli puolessa Suomen alueellisista riistaneuvostoista joko äänestettiin tai jätettiin eriäviä mielipiteitä maanomistajan tai metsäkeskuksen edustajan toimesta. Se ei vaan ollut kovin reilua, kun äänestyksen lopputulos oli jo ennakkoon tiedossa RHY-edustajien suoran enemmistön vuoksi”, Leskinen toteaa.

Ennen riistaneuvoston päätöskokousta riistahallinto järjesti kuulemistilaisuuksia. Maanomistajien ja sidosryhmien viesti oli selkeä, ainakaan kantatavoitteiden nostoa ei kannateta.

”Metsätalouden ja hirvikantojen yhteensovittaminen on tällä hetkellä vaikeassa tilanteessa ilmastonmuutoksen kanssa. Keskeisiä haasteita ovat karujen maiden kuusikoiden kärsimät hyönteistuhot ja männyn uudistusmäärien kasvattaminen, sekapuustoisuuden lisääminen sekä eteläisimmässä Suomessa koivun istutusmäärien merkittävä kasvu.”

Riistaneuvoston asettamat tavoiteluvut ovat tärkeitä, sillä ne ohjaavat suoraan paikallistason hirvieläinten verotussuunnitelmien tekoa sekä riistahallinnon kaatolupapäätöksiä.

”Riistahallintolaki tulee evaluoida mahdollisimman pian ja siihen tulee kohdistaa kehittämistoimia. Järjestelmässä ei saa olla mahdollista, että kantatavoitteet voidaan päättää pelkästään riistanhallinnon enemmistön äänillä. Päätökset tulee myös seikkaperäisesti perustella ja niihin on luotava valitusmahdollisuus”, Leskinen kiteyttää.

”Yhteistyö tavoiteasetannassa riistahallinnon, maanomistajien ja muiden sidosryhmien kesken sujui tänä vuonna kokonaisuutena ennennäkemättömän heikosti. Järjestelmään tarvitaan kipeästi remontti. Toki oli myös alueita, jossa hyvä yhteistyö sidosryhmien ja riistahallinnon kanssa toimi ja kompromisseja löydettiin.”

Leskinen korostaa, että nyt on tärkeää, että lupamääriä lähdetään mitoittamaan vastuullisesti paikallistasolla ja hyödynnetään aiempaa laajempia kantatavoitteiden haarukoita.

”Yhteistyö metsästäjien ja maanomistajien välillä on tärkeää. Positiivisella vuorovaikutuksella ja yhteistyöllä metsästäjien ja maanomistajien välillä voidaan osaltaan turvata molempien etuja.”