Yrittäjä tukkii nyt 1980-luvulla perkaamansa ojat: "Turha on taivastella"
50 hehtaarin suoalueelle tehtiin nyt tarpeetonta ojaa noin 20 kilometriä.
Kaikki ojat eivät näy kartasta ja suolla on oltava silmää veden virtausten arviointiin. Kuva: Lari LievonenKaivinkoneyrittäjä Janne Haverinen on ollut Ristonsuolla Nurmeksessa edellisen kerran vuonna 1983. Silloin kunnostettiin ojia, nyt hän on tukkimassa samoja ojia ojitetun turvemaan puuston ennallistamishakkuun jälkeen.
”Turha aiemmin kunnostettujen ojien tukkimista on taivastella, nyt eletään tätä aikaa ja yritetään palauttaa suon vesitalous ennalleen”, pohtii Haverinen.
Suota ennallistetaan nyt riekon kannan elvyttämiseksi. Riekko on kärsinyt avoimien, soisten elinpaikkojensa metsittymisestä.
Käsin piirretty kunnostusojituskartta 80-luvulta on yhä olemassa. Nyt kartat ovat siirtyneet digiaikaan, mutta esimerkiksi jyrsinojien sijainnit ovat yhä arvoitus. Kartan tietojen perusteella 50 hehtaarin alalla on ojia noin 15 kilometriä, käytännössä ojakilometrejä on Haverisen arvion mukaan noin 20 kilometriä.
Ennallistamiskohteiden koneurakoinnit kilpailutetaan siinä missä hakkuutkin. Urakat vain eivät kiinnosta kovin monia, työ suolla on yksinäistä ja paikoitellen haastavaa märkyyden takia.
Haverinen tekee päätyönään maanmuokkausta, mutta hänelle on ehtinyt kertyä vankka työkokemus ennallistamiskohteilta. Työtekniikat on opeteltava itse.
”Suolla on oltava silmää arvioida veden virtaamista. Ojat on osattava muokata niin, että oja tulee todella tukittua, eikä ojaan nostetun turpeen alle jää virtausta.”
Haverisen kaivinkone painaa 14 tonnia ja siinä on 90 senttiä leveät telat.
”Tämä on optimaalisimman kokoinen kone pehmeille ja märille maille, 3–4 tonnia lisää painoa olisi liikaa. Teho ja ulottuvuus ovat juuri sopivat. ”
Lue myös:
Puut pois ja ojat tukkoon: Riekon vuoksi on ennallistettu yli 3 000 hehtaaria suota
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
