Metsä Group nousi alkuvuonna kuopasta
KARI JORDAN
Pääjohtaja Kari Jordanin mukaan Metsä Group on noussut alkuvuonna kuopasta, johon se viime vuoden lopulla putosi. Alkuvuoden tulos jäi silti viime vuoden vastaavaa heikommaksi.
Käteen jäi ennen veroja ja ilman kertaluonteisia eriä laskettuna 18 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin vastaava tammi–maaliskuun tulos oli 86 miljoonaa euroa.
”Tulosta söi maailmantalouden epävarmuuden jatkuminen. Silti Metsä Boardin ja Metsä Fibren liiketulokset paranivat. Kartonkia ja sellua meni maailmalle aiempaa enemmän”, Jordan sanoo.
Alkuvuoden puukauppa sujui edellisvuosia vilkkaammin. Siitä suuri ansio lankeaa viime vuoden lopun myrskylle.
Puun osto on kevään edetessä painottunut kesäkorjuuleimikoihin. Myös hankintapuulle on tilaa.
Metsäenergian osalta kiinnostus kohdistuu latvusmassaan.
Metsäjohtaja Juha Mäntylän mukaan kotimaisen havukuitupuun tehdashinta on tällä hetkellä kansainvälisesti kilpailukykyinen. Tukin tilanne on heikompi.
Vaikka sahatavaran hinnat ovat jonkin verran elpyneet, menekki on edelleen heikkoa.
Myös sellun hinta tuli viime vuoden lopulla rapakasti alas. Nyt se on kääntynyt hitaaseen nousuun.
Metsä Groupin paperiteollisuudesta vastaavan Metsä Boardin tuloskuntokin on paranemassa. Miinusta tekevät tehtaat on siivottu pois, joten odotukset ovat kovat.
Metsä Boardin syömähampaana ovat kartonkitehtaat. Niiden näkymät ovat hyvät.
Jordan odottaa, että Metsä Group pystyy edelleen parantamaan tulostaan kevätkesällä. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että myös muutokset toiseen suuntaan ovat nopeita.
Jordanin mukaan yhtiön nimenmuutos Metsäliitosta Metsä Groupiksi on otettu myönteisesti vastaan. Hänen mukaansa uusi yritysilme vahvistaa konsernin kilpailukykyä.
Metsäliiton säilyminen kotimaan puunhankinnassa on myönnytys yhtiön pitkälle historialle. Samalla se huolehtii, etteivät konservatiiviset jäsenet putoa kelkasta.
”Tämä varmistaa, ettei viimeinenkään puunmyyjä ala vierastaa meitä. Muutaman vuoden kuluttua voimme arvioida tilanteen uusiksi.”
Arviointia vaatii myös metsänhoitoyhdistyslain päivityksen mahdollisesti aiheuttama uusi toimintaympäristö. Metsä Group on kehittänyt metsänomistajien palveluita jo vuosia.
”Meillä on hyvät mahdollisuudet lisätä palvelutarjontaamme. Voi olla, että meille tarjoutuu uusia mahdollisuuksia toimia.”
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
