Paluu perusasioiden ääreen rauhoittaa mielen – itse pyydystetty hauki, rusakko ja kuivat polttopuut pelastavat myös pahana päivänä

Ahvenesta tulee maistuva ateria, etenkin jos se on itse pyydetty. Kuva: Jaana Kankaanpää

Vajaat pari vuotta sitten tein ison päätöksen ja päätin muuttaa maaseudulle paikkaan, jossa sukuni on asunut vuosikymmeniä. Samaan syssyyn alkoi myös Ukrainan sota. Sekä muuttaminen että sodan mukaan tuoma epävarmuus on pistänyt miettimään sitä, millaista isoäidin elämä oli ihan vielä hetki sitten.

Isoäiti perheineen eleli samoilla tiluksilla melko omavaraisesti. Sota-ajat aiheuttivat puutetta kaikesta, jopa elämän peruseliksiiristä kahvista. Elämä kuitenkin jatkui, koska oli lämmin torppa, navetassa pärekaton alla asui muutama kanttura ja pelto tuotti hiukan viljaa ja heinää. Lisäksi järvestä saatiin kalaa ja metsästä lihaa.

Kun vertaan omaa ja isoäitini elämää, tuntuu huvittavalta se, että moni kyselee, kuinka olemme pärjänneet ja viihtyneet maalla. Oikein loistavasti, kiitos kysymästä. Meillä on kuitenkin rauha maassa ja katto pään päällä. Nykymaaseudulla on sentään kuitenkin sähköt, sisävessa ja wifi. Tiet ovat varmaankin lähes yhtä huonossa kunnossa kuin sota-aikoina.

Leikki sikseen, totta kai meitäkin huolestuttaa sähkön, bensan ja ruoan hinnan nousu ja etenkin terveyspalvelujen heikkeneminen.

Nyt kun kalan hinta on noussut pilviin ja sähkön hinta heittelehtii äärilaidasta toiseen, tuntuu tärkeältä, että kaupan tiskin sijasta järvestä voi pyytää kalaa, pihan perukoille mahtuu perunamaa ja halkoja on riittävästi pilkottuna talven varalle. Kauriin jauheliha ja ämpärillinen mustikoita pakastimessa tuo sekin ainakin jonkinlaista henkistä turvaa pahan päivän varalle.

Jonkintasoinen omavaraisuus olisikin hyvä säilyttää myös laajemmalla tasolla. Maanviljelijöiden ja kalastajien ammatit ovat tuikitärkeitä. On sulaa hulluutta kuskata esimerkiksi tonnikalaa tai tilapiaa Suomeen toiselta puolen maapalloa.

Luonnonvaraisen riistan ja kalan määrä Suomessa ei ole niin suuri, että siitä väestötasolla olisi ruokaturvan merkittäväksi varmistajaksi. Siihen tarvitaan maanviljelijöitä, mutta itse pyydetyllä saaliilla saa kuitenkin lisää apetta ruokapöytään.

Itse pyydystetty hauki tai rusakko ja kuivat polttopuut – niillä pärjää myös huonompana päivänä.