Professori ja ministeri eri mieltä uuden metsälain seurauksista
JOENSUU (MT)
Tekeillä oleva uusi metsälaki lisää metsänomistajien valinnanvapautta, kun muun muassa metsänkäsittelyyn ja uudistamiseen liittyviä rajoituksia poistetaan. Tarkoituksena on vähentää sääntelyä ja tarpeetonta byrokratiaa, vakuutti maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) perjantaina OP-Pohjolan metsäpäivässä Joensuussa.
Valinnanvapauden mukana kasvaa myös vastuu, mikä luo uhkakuvia puuntuotantoon, varoitti puolestaan puuntuottaja ja emeritusprofessori Matti Kärkkäinen samassa tilaisuudessa.
Muutos metsänomistajakunnassa lisää vuosi vuodelta sellaisten metsänomistajien määrää, joilta puuttuu osaamista ja kiinnostusta metsiensä hoitoon. Tämä on Kärkkäisen mielestä ristiriidassa vapauden kasvattamisen kanssa.
”Pelkoni on, että ihmiset kuvittelevat voivansa yhdistää maksimaaliset tulot, uudistamiskustannusten puuttumisen ja sen, että naapurikaan ei huomaa metsässä käydyn. Tämä johtaa siihen, että lakimiehille tulee työtä kun tyytymättömät metsänomistajat syyttävät käytännön toimijoita”, Kärkkäinen maalaili.
Pahimmillaan vapauden ja vastuun lisääntyminen voi Kärkkäisen mielestä johtaa hoitamattomien metsien lisääntymiseen ja puumäärän pienenemiseen markkinoilla.
Ministeri Koskinen ei kuitenkaan usko lakimuutosten vaikuttavan dramaattisesti metsänomistajien päätöksiin ”Jos valtaosa hoitaa metsiään hyvin jatkossakin, niin miksi säädellä liikaa sen takia, että pieni osa ei hoida”, Koskinen totesi.
Samoilla linjoilla oli Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion johtaja Ritva Toivonen. Hänen mukaansa valinnanvapauden lisääminen ennemminkin aktivoi aikaisemmin passiivisesti metsiään hoitavia metsänomistajia.
Vaikka metsäala on viime vuosina ollut voimakkaan rakennemuutoksen kourissa, Koskinen ja tilaisuudessa puhuneet asiantuntijat uskovat, että puulle riittää kysyntää tulevaisuudessakin.
Raaka-ainetta tuotetaan jatkossa yhä monipuolisemmille markkinoille.
Tällä hetkellä valtaosa puusta menee yhä perinteiseen teollisuuteen, mutta uudet tuotteet luovat mahdollisuuksia, joita ei vielä kunnolla ole edes tunnistettu.
Lakiuudistusten ja metsänomistajakunnan muuttumisen myötä alalla tulee olemaan suuri tarve uusille metsäpalveluille.
Koskinen uskoo, että uusi metsänhoitoyhdistyslaki tulee lisäämään palveluiden tarjontaa ja tasapuolistamaan kilpailua.
Muutoksesta hyötyvät eniten juuri metsänomistajat.
AURA PILKAMA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
