Lukijalta: Satu Hassin väite vailla pohjaa – metsätalous ei ole ilmastovastuun vapaamatkustaja
Metsänomistajia lähtökohtaisesti syyllisenä pitävä populisti ei halua ymmärtää ilmastovaikutuksia osoittavien mittareiden eroa, kirjoittaa Tommi Peltovuori.Satu Hassi syytti Helsingin Sanomissa 6.10. metsätaloutta eli metsänomistajia ilmastovastuun vapaamatkustajiksi. Syytöksiä hän perusteli metsien kasvaneella hiilitaseella.
Yhteiskunnan eri toimintojen ilmastovaikutuksia mitataan niistä aiheutuvilla kasvihuonekaasupäästöillä. Ainoa poikkeus tästä on maankäyttösektori, jonka ilmastovaikutusten seurantaan käytetään hiilitasetta.
On tärkeä ymmärtää, että nämä kaksi mittaria mittaavat eri asioita. Talousmetsien hiilitase ei mittaa metsätalouden ilmastovaikutuksia, vaan se mittaa kokonaisvaikutuksia metsästä alkavissa monipolvisissa toimitusketjuissa, joissa myös kuluttajat ovat osallisia.
Metsänomistajia lähtökohtaisesti syyllisenä pitävä populisti ei tietenkään halua ymmärtää mittareiden eroa. Huolestuttavaa on, että myös päästötilastoinnissa maankäyttösektorin hiilitase rinnastetaan virheellisesti suoriin kasvihuonekaasupäästöihin.
Metsänomistajia lähtökohtaisesti syyllisenä pitävä populisti ei tietenkään halua ymmärtää mittareiden eroa.
Jos metsätalouden ilmastovaikutusten seuranta perustuisi kasvihuonekaasuihin kuten muilla toimialoilla, osoittaisi tase kymmenien miljoonien hiilidioksidiekvivalenttitonnien nielua. Metsänomistajat eivät siis ainakaan ole vapaamatkustajia.
Hassi nostaa esimerkilliseksi ilmastotoimeksi voimakkaasti laskeneet kaukolämmön päästöt. Keskeinen selitys päästöjen pienenemiseen on fossiilisten polttoaineiden korvaaminen puulla – näin myös Hassin kotikaupungissa Tampereella. Päästökirjanpidossa puuenergian ei lasketa aiheuttavan suoria hiilidioksidipäästöjä, vaan päästöt kirjataan metsätalouden tiliin maankäyttösektorin hiilitaseessa.
Jos Hassi siis on kaukolämpöasiakas, hän lämmittää kotinsa puulla, laskee tästä aiheutuneet päästöt metsätalouden päästöiksi ja haukkuu metsänomistajat vapaamatkustajiksi.
Metsätalouden tai maatalouden leimaaminen vapaamatkustajaksi ilman yhteiskunnallista keskustelua ilmastovaikutusten oikeudenmukaisesta mittaamisesta ja vastuunjaosta on perusteetonta. Vastuunjaon lähtökohta voi olla ainoastaan se, että jokainen vastaa omista päästöistään. Jos metsänomistajilta vaaditaan ilmastotyössä enemmän kuin muilta, vaatimus on myös perusteltava.
Hallinnon olisikin korkea aika esittää perustelut sille, että puun käyttäjien päästöt luetaan tilastoissa metsänomistajien tiliin ja sille, että ruoan kulutuksesta aiheutuvat päästöt luetaan maanviljelijöiden eikä kuluttajien päästöiksi.
Tommi Peltovuori
Loppi
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









