Metsänomistajan viikon viisi tärkeää uutista: Pölkky kyntää syvällä, puolison puukaupat voivat vaikuttaa veroihin
MT julkaisee lauantaisin koostejutun viikon tärkeistä metsäuutisista.1. Pölkky teki tappiota
Puunjalostusyhtiö Pölkky kyntää syvällä. Yhtiö teki jo toisena tilikautena peräkkäin kymmenien miljoonien eurojen tappion. Itävaltalainen omistaja sijoitti Pölkkyyn 80 miljoonaa euroa viime vuonna.
Juttu on tilaajille.
2. Saha liian suurille tukeille
Savitaipalelainen Finnstamm oy jalostaa järeitä tyvitukkeja erikoistuotteiksi. Kasvumahdollisuuksia olisi ylijäreän kuusen hyödyntämisessä.
”Yhdestä tyvitukista saa ison skaalan tuotteita: harjanvarsiaihioita, läpisaheita puusepänteollisuudelle, metalliteollisuuden kuormausalustoja, järeitä pelkkahirsiä, lahonkestäviä sydänpuutavaroita, radiaalisahattuja ja oksattomia lattialautoja, ikkunakantteleita, design-huonekalujen sekä perinneikkunoiden aihioita”, luettelee Finnstammin perustaja Heikki Rytkönen.
Juttu on tilaajille.
3. Puolison puukaupat voivat vaikuttaa veroihin
MT:n lukija yllättyi, kun hänen puolisonsa myi yksin omistamaltaan metsäkiinteistöltä puuta, mutta verottaja laski puunmyyntituloja ja -veroja myös kyseistä metsää omistamattomalle puolisolle.
Veroasiantuntija neuvoo, kuinka puunmyynnin verot kannattaa huomioida jo etukäteen.
Juttu on tilaajille.
4. Loppukesän puukauppa vaisua
Talouden epävarmuus niisti metsäteollisuuden keväällä orastaneen kasvun.
Metsäteollisuuden epävarmat näkymät painoivat kantohinnat poikkeuksellisen jyrkkään laskuun alkukesän huipun jälkeen. Nyt syksyn korvalla puukauppa elää odottavissa tunnelmissa.
”Kesällä kantohinnat laskivat ja puukauppoja solmittiin miljoonia kuutiometrejä aiempaa vähemmän. Siltä osin toipumisen merkkejä ei ole vieläkään näkyvissä”, toteaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta.
Jutut ovat tilaajille.
5. Metsästyskausi kuumenee
Hirvijahdit alkoivat syyskuun alussa Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella.
Samaan aikaan muualla maassa aloitetaan hirven, valkohäntäpeuran ja kuusipeuran metsästys vahtimalla.
Riistakeskuksen mukaan hirven pyyntilupamäärä nousi ja valkohäntäpeuran pyyntilupamäärä laski viime kauteen nähden.
Jutut ovat maksuttomia.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Lue lisää viikon ajankohtaisista metsäaiheista:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




















