Metsänomistajan vapaudet lisääntyivät yhdeksän vuotta sitten, mutta tuliko uudistuksesta liiankin lepsu? Lähes joka toinen metsänomistaja tiukentaisi metsälakia

Vuoden 2014 metsälain muutoksen jälkeen metsiä on uudistettu aiempaa nuorempina ja harvennettu yhä voimakkaammin. Tutkijoiden mukaan hakkuutapojen muutokset eivät välttämättä johdu metsälaista. Kuva: Pekka Fali

Ensiharvennusten laatu on romahtanut. Viidennes nuorista metsistä rehottaa hoitamatta oman onnensa nojassa. Aukeaksi hakataan yhä nuorempia metsiä.

Toisaalta: Kukin saa hoitaa ja hakata metsiä omien tavoitteidensa mukaisesti. Jatkuva kasvatus on päässyt pannasta.

Metsävarat kasvavat, vaikka metsistä hakataan enemmän puuta kuin koskaan.

Metsälain uudistuksesta on kulunut yhdeksän vuotta. Se on lyhyt aika metsässä, mutta julkisen keskustelun perusteella sitä sopisi jo justeerata.

Esimerkiksi vihreät on esittänyt avohakkuiden muuttamista luvanvaraisiksi.

Lapissa Lapin liiton kokoama kansalaisraati on vaatinut kannanotossaan loppua nuorten metsien päätehakkuille ja vanhan metsälain tapaisia vähimmäisläpimittoja uudistamisen ehtona.

Hakkuumäärien rajoittamista on vaadittu eri yhteyksissä metsien hiilinielujen ylläpitämiseksi.

Metsänomistajat suhtautuvat metsälain tiukentamiseen kaksijakoisesti. MT:n kyselyyn vastanneista metsänomistajista lähes yhtä moni on tiukentamisen kannalla kuin sitä vastaan. Epätietoisia on joka kymmenes.

Puukauppaa usein tekevät metsänomistajat vaikuttavat arvostavan nykyisen metsälain suomaa vapautta. Joka vuosi puuta myyvistä metsänomistajista kaksi kolmasosaa suhtautuu penseästi metsälain tiukentamiseen, kun taas harvemmin kuin viiden vuoden välein puuta myyvillä puntit ovat aika lailla tasan.

Iäkkäät metsänomistajat ovat hieman halukkaampia tiukentamaan lakia kuin nuoret. Metsänomistajan elinvuosia enemmän vaikuttaa metsätilan sijainti. Selvimmin metsälain tiukentamisen kannalla ovat Pohjois-Suomessa metsää omistavat.

Vuoden 2014 lakiuudistuksen tavoitteena oli lisätä metsänomistajan valinnanvapautta. Siinä on tutkijoiden arvion mukaan onnistuttu.

Metsiä on uudistettu aikaisempaa nuorempina ja harvennusten voimakkuus on kasvanut. Epäselvää on, ovatko muutokset enemmän lakiuudistuksen vai esimerkiksi suhdannetilanteen ansiota.

Selvää sen sijaan on, että metsien hiilinielut ovat nousseet entistä tärkeämmäksi tavoitteeksi yhteiskunnassa. Jos hiilinieluja halutaan kasvattaa, metsiä pitäisi kasvattaa nykysuosituksia kauemmin ja tiheämpinä – kuten ennen metsälakiuudistusta tehtiin.

”Talouden kannalta harvennusten voimakkuus ja kiertoaikojen lyhyys on perusteltua. Puuntuotannon kuutiomäärien ja hiilinielujen kannalta nykysuositukset ovat tehottomia”, summaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jari Hynynen.

”Ei tarvitse katsoa kuin 1980-luvun metsänhoitosuosituksia, niin ollaan aika lähellä puuntuotannon maksimointia. Ne ovat aikansa lapsi niin kuin nykyinen metsälakikin.”

Jos päättäjät haluavat seuraavaksi ohjata varovaisempiin hakkuisiin valinnanvapauden sijaan, keinoja pitää punnita tarkkaan, Hynynen sanoo. Tiukemmat rajat harvennuksille esimerkiksi estäisivät jatkuvan kasvatuksen hakkuut. Ne pitää tehdä riittävän voimakkaasti metsän uudistumiseksi.

Hiilensidontaan voisi ohjata lain tiukentamisen sijaan markkinoiden keinoin.

”Jos järeästä tukista aletaan maksaa selvästi enemmän kuin nyt, se ohjaisi selvästi pidempiin kiertoaikoihin. Hiilensidonnasta maksaminen on myös yksi mahdollisuus.”

Mutta miksi arvostelu on kovinta Pohjois-Suomessa? Koska siellä ero puustoisuutta painottavan ja taloudellisesti tuottoisan metsätalouden välillä on erityisen näkyvä.

”Pohjoisessa nykyisillä suosituksilla uudistusläpimitat ovat hyvin matalia. Jos mentäisiin samoilla kuin etelässä, kiertoaikaa tulisi 30 vuotta lisää”, Hynynen laskee.

Metsien uudistamisikä on laskenut vuoden 2014 metsälakiuudistuksen jälkeen. Jos hiilinieluja halutaan kasvattaa, metsiä pitäisi kasvattaa nykysuosituksia pidempään ja tiheämmässä. Kuva: Markku Vuorikari

Metsänomistajan oikeusturva on yksi metsälain kipukohta.

Puunkorjaaja voi metsälain mukaan saada rangaistuksen lakia rikkovista korjuuvaurioista. Liian voimakkaiden harvennusten tapauksessa lainsäädännössä on sellainen ongelma, että uudistamisvelvoite lankeaa metsänomistajalle, vaikka todellinen vastuu korjuusta on puunkorjaajalla, näkee metsäkeskuksen metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes.

Käytännössä seuraamuksia on langetettu ani harvoin. Useimmissa tapauksissa on lopulta järkevämpää jatkaa vajaankin puuston kasvattamista kuin aloittaa aivan alusta.

”Voi keskustella, pitäisikö puunostajalle olla tässäkin jokin sanktio. Se voisi vaikuttaa neuvonnan ohella lopputulokseen. Sanktioiden oikea osoite ei ainakaan ole metsänomistaja”, Remes sanoo.

”Metsänomistajalla ei usein ole minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa korjuujäljen laatuun. Keskimääräinen metsänomistaja ei pysty paikallakaan valvomaan, jääkö sinne tietty pohjapinta-ala. Siihen pitää olla ammattilainen.”

Remes toivoo, että kaikesta huolimatta ensiharvennuksia tehtäisiin enemmän kuin nyt, eikä julkinen keskustelu niitä vähentäisi.

Remeksen mielestä huolestuttavinta metsien hoidossa on puutteellinen taimikonhoito.

”Taimikonhoitoa myöhempiä hoitotoimia metsälaki ei velvoita tekemään. Laki ei ole kunnianhimoinen, mutta kyllä sen kanssa pärjätään.”

Remes tarjoaisi lakikepin sijaan lääkkeeksi neuvontaa ja markkinointia.

”Kun leimikkoa tehdään, pitäisi markkinoida jo taimikonhoitoa. Uudistamisen osalta näin tehdään ja näkyy selkeästi, että metsiä viljellään enemmän kuin aiemmin.”

Harvennushakkuissa metsänomistajat ovat puunostajien ja -korjaajien armoilla. Metsälain mukaan metsänomistaja kantaa vastuun liian voimakkaasta harvennuksesta, vaikka hänellä ei ole juuri mahdollisuutta vaikuttaa korjuun laatuun – muuten kuin huolehtimalla metsänsä kunnosta ennen hakkuuta. Kuva: Rami Marjamäki

Uudistamisläpimittojen laskua Remes ei pidä ongelmallisena, vaikka 38 prosenttia metsistä uudistetaan metsänkäyttöilmoitusten perusteella suosituksia aiemmin. Tilastoissa näkyvät esimerkiksi vuoden 2021 Paula-myrskyn tuhojen jälkeiset hakkuut, joissa piti uudistaa nuoriakin metsiä. Siitä huolimatta uudistamisläpimitat lähestyvät samoja lukemia, joissa oltiin ennen lakiuudistusta.

Metsien uudistamisikä on laskenut osin siksi, että kasvu on kiihtynyt ja metsät järeytyvät entistä nuorempina.

”En ole huolestunut, mutta en näe metsien uudistamista yhä nuorempana hyvänäkään kehityksenä. Metsänomistajan ja yhteiskunnan sekä hiilensidonnan kannalta olisi myönteistä, että metsiä pidetään pystyssä kohtuullinen aika.”

Vuoden 2014 lakiuudistuksessa pannasta päästetty jatkuva kasvatus näkyy jo tilastossa metsänkäyttöilmoituksista. Suhteellisesti suurin osuus jatkuvan kasvatuksen hakkuilla on valtakunnan ääripäissä, Lapissa 7,4 prosenttia ja Uudellamaalla 5,7 prosenttia pinta-alasta. Tosin aivan eri syistä.

”Pohjoisessa ei ole hitaan kasvun takia aina taloudellisestikaan järkevää sijoittaa uudistamiseen. Ruuhka-Suomessa taajamien lähellä on paljon virkistyskäytössä olevia metsiä. Siellä on enemmän metsänomistajia, jotka haluavat että metsät käsitellään jatkuvan kasvatuksen menetelmillä. Osa kunnistakin on siirtynyt jatkuvaan kasvatukseen.”

Avohakkuukiellon Remes tyrmää.

”Se ei ole kokonaiskestävää metsienkäsittelyä. Avohakkuukielto johtaisi kasvun ja hiilinielun alenemiseen, eikä olisi metsien terveyden kannaltakaan hyväksi.”

Into Myllymäki, 71, Loppi, metsänomistaja, entinen metsänhoitoyhdistyksen työntekijä, eläkeläinen 

”Olen vanhan metsänhoitotyylin kannalla, jossa uudistaminen perustui puuston ikään ja läpimittaan. Hyvän järjestelmän ansiosta meillä on tällaiset metsät kuin nyt on.

Nythän ollaan ohjaamassa osittain jatkuvan kasvatuksen suuntaan. En missään tapauksessa hyväksy, että harvennuksessa lähdetään poistamaan isompia puita ja jätetään hoitamatta se loppu.

Kun mettä jätetään herran haltuun, se tarkoittaa samalla sitä, että hiilinielut romahtaa. Tietämättömyys on järkyttävää.

Jokainen saa tehdä mettällään, mitä tykkää, mutta jollain lailla pitäisi rajoittaa, ettei jatkuvasta kasvatuksesta tule päämenetelmää.

Tärkeä pointti omassa ajattelussa on ollut selkeä alaharvennus. Aina paras puu jätetään.

Siihen aikaan kun minäkin leimasin metsiä yksin puin, se oli aika ankaraa. Me mhy-miehet leimasimme, tarkastaja kulki perässä. Ei ollut yks eikä kaks kertaa, että leimattuihin puihin lyötiin maalia päälle, että noita ei saa ottaa. Kymmenen hehtaarin harvennusleimikosta saatettiin palauttaa neljä–viisi puuta. Se oli aika naurettavaa. Tällaisiin on tullut parannusta.”

Matti Heikkilä, 42, Siikajoki, maanviljelijä-yrittäjä 

”Lakimuutoksilla ei päädytä parempaan metsänhoitoon.

Julkinen keskustelu aiheuttaa epätietoisuutta, voiko metsiä tulevaisuudessa hyödyntää. Se on omiaan heikentämään metsänhoidon laatua.

Esimerkiksi Lapissa entistä suurempi osa metsien uudistamisista tehdään luontaisena. Uudistuminen vie pidemmän aikaa ja taimikon alkukehitys on heikompaa kuin metsänviljelyssä.

Yleinen ilmapiirin muutos, että tunnistettaisiin metsänomistajien aktiivinen rooli osana ratkaisuja, antaisi paljon paremmat tulokset kuin lakimuutokset.

Uudistaminen liian nuorena ei lähtökohtaisesti ole yksityisten metsänomistajien ongelma.

Pohjoisessa keskustelu on noussut esille Metsähallituksen uudistamisista. Metsärahastot ovat toinen, jotka hakkaa aika surutta. Jos ne eivät saavuta haluttua korkovaatimusta, metsä lyödään kenttään.

Korjuujäljen laadusta kaipaisin tarkempaa analyysia. Ongelmia siellä on, mutta auttaako metsälain avaaminen? Jos maailma paranisi lakeja säätämällä, se olisi sen jo tehnyt.

Ainut mikä nykylaissa kaipaisi korjaamista on uudistusaikojen iso haarukka. Lyhyempi aika ohjaisi uudistamista tehokkaammaksi.

Vihreät on esittänyt avohakkuita luvanvaraisiksi. Se ei missään tapauksessa ole tarpeen.”

Katja Järvinen, 44, Jämsä, metsätalousinsinööri Kuva: Jyrki Luukkonen

”Ei metsänhoito lakia tiukentamalla parane. Suositukset toimivat paremmin.

Laki on se minimi, suositukset menee aina vähän yli. Lakia pitää valvoa, ja jos lakia rikotaan, siitä pitäisi olla rangaistus. Metsälakia on turha tiukentaa, koska ei sitä juuri kukaan valvo. Jos sitä rikotaan, siitä ei yleensä seuraa mitään.

Ympäröivästä maailmasta tuleva sääntely meinaa rajoittaa maanomistajia. Asetetaan paineita metsänomistamiseen, vaikka lakiakaan ei ole.

Maailma muuttuu, ja metsänhoidon pitää perustua faktapohjaisiin tutkimuksiin sen sijaan, että on vain mielipiteitä.

Päättäjien tulee ymmärtää, että tietoa tuotetaan ja sitä tuodaan asiantuntijoille. Tutkimus on ensisijaista, sitä ei saa lopettaa.

Läpimittarajat uudistamiselle ei toimi ilmastonmuutoksen ja hyönteistuhojen takia. Kun tuho osuu kohdalle, ei ole juuri muuta keinoa kuin uudistaa.

Jokainen maapohja ja kasvupaikka on erilainen, Suomi on pitkä ja leveä maa. Jos uudistamisraja on puhtaasti lakiin sidottu, se ei palvele Suomen maaperän monimuotoisuutta.

Tarkka sääntely ei toimi, koska olosuhteet ja markkinatilanne ovat joka vuosi erilaisia.”