Maatalouden ilmastoratkaisu on hiilidioksidin sidonnassa

Seppo Lohtaja (MT 1.6.) tulkitsi viestini toisin kuin tarkoitin (MT 20.5.): Maatalous on osa ratkaisua nimenomaan hiilidioksi­din sidonnan kautta.

Vaikka metaani (CH4) ja dityppioksidi (N2O) lasketaan niin sanotuiksi maatalous­kaasuiksi Euroopan unionin ilmasto­politiikassa ja päästöjen vähennystavoitteissa, niin hiilidioksidissa on ratkaisun ydin. Toisin kuin tulkitsitte, myös minun mielestäni lehmän metaani on tässä pikku­tekijä etenkin Suomen oloissa.

Olen aivan samaa mieltä kanssanne, että näiden maatalous­kaasujen sijaan tulisi keskittyä hiilidioksidiin.

Kuten Turun Sanomissa kirjoititte 29.4., IPCC:n olisi aika herätä todellisuuteen ja tarttua mahdollisuuteen sitoa hiiltä ilmakehästä.

Olen myös itse korostanut monessa yhteydessä, että sato ja sen sitoma hiili on tärkeä laskennan kohde. Tätä hiilivarastoa ei voi jättää merille seilaamaan, kuten 90-luvulla laskennasta päättävät tahot linjasivat.

Hyvä sato syöttää maahan hiiltä. Oleellista on kuinka paljon ja miten hiiltä sidotaan. ”Kuinka paljon” tarvitsee mittarikseen sadon. ”Miten” tarvitsee mittarikseen päästöt sekä hiilen sidonnan maaperään.

Tavoitteena on tuottaa ruokaa mahdollisimman resurssitehokkaasti ja maaperän hiilivarastoa kartuttaen.

Maataloudelle kuuluu se ilmastotyö, minkä se kasveillaan tekee: Hiilidioksidin poiston ilmakehästä, ja myös korjatusta sadosta. Samalla maatalous voi hyödyntää pellon ulkopuolelta tulevia biomassoja maanparannusaineena ja saada aikaan hyvän sadon ja hiilensidonnan kasvun kierteen.