Hallitus kurjistaa kunnat pakkoliitoksiin
Pakkoliitoksiin määräävä vahvojen peruskuntien malli karahti perustuslakikarikkoon, mutta pääministeripuolue kokoomus ajaa edelleen kohti samaa tavoitetta ohituskaistaa pitkin.
Hallitus vaati kunnilta miljardin euron säästöjä ja lupasi samalla summalla vähentää kuntien tehtäviä. Kunnat alkoivat hoitaa omaa leiviskäänsä, mutta hallitus toimikin toisin. Se alkoi lisätä kuntien tehtäviä nykyisestä 535 tehtävästä ja kasvattaa kuntien kustannuksia.
Oppilashuoltolakiin tuli kelpoisuusehtojen tiukennus, mikä lisäsi kuntien tehtäviä ja menoja.
Vuoden 2015 alusta työmarkkinatuen rahoitusta ja aktivointivastuuta siirretään kunnille ja uusi sosiaalihuoltolaki lisää kuntien henkilöstön palkkaamisen tarvetta.
Valtionosuuksien karsinnat kolahtavat pahasti juuri Satakuntaan.
Pääministeri Stubb ilmoittikin elokuussa, että kuntien tehtävien karsinnassa jäädään puoliväliin.
Leikkauksia hallitus on kaavaillut tekevänsä esimerkiksi terveyskeskusten päivystyksistä kun uuden päivystysasetuksen mukaan kaikki terveyskeskukset eivät enää saa lupaa toiminnan jatkamiseen.
Maalaisjärjelläkin ymmärtää, että päivystysten vähentäminen näkyy ihmisten sairauksien pahenemisena ja erikoissairaanhoidon kustannusten kasvuna.
Ensihoitopalvelun vastuu siirrettiin kunnilta sairaanhoitopiireille vuoden 2013 alusta. Uudistuksen piti laskea kuntien kustannuksia, mutta kävikin päinvastoin.
Tehtävien karsiminen kannattaakin lopettaa heti, jos seuraukset ovat näin huolestuttavia.
Me kuntapäättäjät näemme, miten kunnat väistämättä ajautuvat kuin karjalauma kohti teurastamoa.
Kuntatalouden kurjistaminen ajaa kunnat alijäämiin, jotka pitäisi kattaa neljän vuoden kuluessa. Ellei näin tapahdu, niin kunnat joutuvat kriisikuntamenettelyyn. Eli Lavian kaltaiseen oman määräysvallan riistämiseen ja jonkun muun tahon päättämään pakkoliitokseen.
Ei tarvitse olla suuri ennustaja kun toteaa, että kohta kriisikunnan kriteerin täyttää yli puolet Suomen kunnista.
Olen ihmetellyt, mitä hyötyä hallitukselle on tästä kaikesta suomalaisten kuntien ja niiden asukkaiden elämän kurjistamisesta.
Satakuntalainen kokoomuspoliitikko ehkä hieman vahingossakin kiteytti keskeisen tavoitteen: pääkaupunkiseutu pitää saada kilpailukykyisemmäksi Euroopan muihin kaupunkeihin verrattuna.
Tästä tavoitteesta meitä ei pelasta kuin vallanpitäjien vaihtaminen tai pääkaupunkiseudullakin vaikutusvaltaisin hahmo eli liito-orava.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
