Elämää on kehä kolmosen tälläkin puolen
Turkistarhaus on elinkeino, eikä sitä tule kenenkään kiistää. En minäkään tule kiistämään sinun työtäsi tai elinkeinoasi. Ei kukaan tule.
Suomessa on laissa määritelty yrittämisen sekä elinkeinonvapaus, eikä toisen elinkeinoa tai työn tekemistä saa rajoittaa. On kohtuutonta, että ei osata arvostaa kaikkea sitä maailmanlaajuista huippuosaamista turkistuotantoon liittyen. Sellaiselta tämä nyt ainakin vaikuttaa, että kunnioitus uupuu.
Olen poliittisen toiminnan kautta päässyt tutustumaan turkistarhaukseen, sen standardeihin ja laatuvaatimuksiin eläinten hyvistä elinolosuhteista ja elinkeinosta kokonaisuudessaan.
Kokemukseni pohjalta pystyn kertomaan, että eläimistä pidetään Suomessa erittäin hyvää huolta. Voisi oikeastaan sanoa, että mitä paremmin yrittäjä pitää eläimistään huolta, sitä paremmin hän itse siitä hyötyy. Eihän laatustandardimerkkejä edes saa, elleivät asiat tarhalla ja eläinten kanssa ole kunnossa.
Kaikki se, mitä tämä elinkeinomuoto säteilee ympärilleen täällä maaseudulla, on pitkä ketju, johon on kytköksissä monia eri osapuolia; kalastajat, rehutehtaat, ruoankuljettajat, alihankkijat jne.
SDP on hyväksynyt puoluekokouksessaan aloitteen, jolla halutaan lainsäädännöllä kieltää turkistarhaus, turkistuotanto ja sen myyminen lainsäädännöllä.
Tässä päätöksessä on varmaankin huomioitu kaikki ne työpaikat, perheet, verotulot, kasvutarinat, oman yritystoiminnan laajentamiset velkarahalla, sukupolvenvaihdokset, yrittäjyys ja turkistuottajien elinkeinonlähde sekä maaseudun elinvoimaisuus? Onko tarkoituksena, että elämää kehä kolmosen tällä puolen ei tulevaisuudessa ole?
Turkistuotanto kasvattaa maamme taloudellista omavaraisuutta merkittävällä summalla, eikä tähän elinkeinomuotoon ole jaossa minkäänlaisia avustuksia.
Sen verran pystyy jokainen astumaan toisen saappaisiin, että ei aivan kaikkea tarvitse puremattakaan niellä. Oikeus ja kohtuus tulee säilyttää aina, myös näissä kaikissa Suomen laissa määritellyissä elinkeinoissa sekä ihmisille näiden yritysten takana.
Emma Kivikangas
kaupunginvaltuutettu (sd.)
Kauhava
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
