EU pyrkii parantamaan elintarvikeketjun toimintaa

Elintarvikeketjujen ­epäterveitä kauppatapoja on pitkään kritisoitu. Ketjuissa vahvempi osapuoli siirtää negatiiviset seuraukset, kuten hinta­tason muutoksen, seuraavalle portaalle.

Maataloudessa vallitsee lähtökohtaisesti ostajan markkinat ja negatiiviset seuraukset jäävät tyypillisesti maatalous­yrittäjän kannettavaksi. ­MTK:n tilastojen mukaan maatalousyrittäjä saa noin kolme prosenttia ruis­leivän hinnasta ja 18 prosenttia sianlihan hinnasta.

Huhtikuussa 2018 komissio antoi pitkään odotetun direktiiviehdotuksensa, jolla suojellaan pieniä ja keskisuuria toimittajia suurten yritysten epäterveiltä kauppatavoilta, kuten yksipuolisilta ja taannehtivilta sopimusmuutoksilta tai pilaantuvan tavaran viimehetken kaupanpuruilta. Myös tietyt myynninedistämistä tai tuotteiden valikoimiin ottamista koskevat toimet olisivat kiellettyjä, ellei niistä sovittaisi selkeästi etukäteen.

Euroopan parlamentin maaseudun ja maatalouden kehittämisvaliokunta (Agri) teki direktiiviehdotukseen muutoksia, jotka Euroopan parlamentti hyväksyi pohjaksi ministerineuvoston ja komission kanssa käytäviin neuvotteluihin.

Agri laajensi direktiivin kattamaan elintarvikkeiden lisäksi myös muut maatalouden tuotteet, turvaten alkutuottajien tasavertaisen kohtelun. Kiellettyjen kauppatapojen luettelo laajeni kahdeksasta viiteenkymmeneen. Agri lisäsi kansallisten valvontaviranomaisten valtuuksiin anonyymien ilmiantojen tutkimisen, ja tarkastuskäyntien tekemisen etukäteen ilmoittamatta, minkä voi odottaa hillitsevän epäterveiden kauppatapojen käyttöä.

Direktiivistä poistettiin erityinen pienten ja keskisuurten yritysten suoja: direktiivi soveltuu kaiken kokoisiin ostajiin ja myyjiin. Tämän voi ajatella edistävän tasavertaisuutta.

Toisaalta, jos voimakkaiden, tasavertaisten kauppakumppaneiden (esimerkiksi myyjänä elintarviketeollisuuden jätti ja ostajana kaupan keskus­liike), välisissä sopimuksissa on tiukkoja ehtoja, muodostavat ne yleensä osan neuvottelukokonaisuutta, jossa tietystä etuisuudesta maksetaan tietyllä haitalla kuten suostumalla tuotteen menekkiä koskevan riskin kantamiseen.

Direktiivin antaman suojan tarpeesta ja kohderyhmästä tullaan varmasti vielä keskustelemaan ministerineuvostossa.

Agri laajensi tietyin edellytyksin kiellettyjen toiminta­tapojen määritelmää: niitä pidettäisiin kiellettyinä, ellei niistä ole selkeästi ennalta sovittu tai jos niiden avulla ostaja käyttää väärin myyjän taloudellista riippuvuutta.

Taloudellinen riippuvuus määritellään viittaamalla muun muassa käsitteisiin markkinaosuus ja korvaavien myyntivaihtoehtojen puute. Agri kielsi myös tukku- ja vähittäisostoyhteenliittymien perustamisen.

Tahot, jotka vastustavat muutosehdotuksia, saattavat esittää, että muutosten jälkeen direktiivin kohteena olevat asiat eivät olekaan yksinomaan maatalous­politiikkaa, vaan myös esimerkiksi kilpailu­politiikkaa, jolloin direktiivin oikeus­perusteen muutamista saatetaan joutua harkitsemaan. Tämä hidastaisi valmistelu­prosessia.

Alkutuotanto on Suomessa kannattavuusvaikeuksissa. Tämä ei tarkoita, ettei maa­taloutta tulisi Suomessa harjoittaa. Päinvastoin, jos Suomessa tuotetut elintarvikkeet korvattaisiin muissa EU-maissa massatuotetuilla elintarvikkeilla, osallistuisi Suomi tuotantokustannuksiin välillisesti EU:n maatalous­tukien muodossa voimatta vaikuttaa tuotantomenetelmiin tai käytettyihin aineisiin.

Yhteiskunnalle koituisi mittavia kustannuksia eri muodoissa, jos maatalousyrittäjiä jäisi vaille kunnon elinkeinoa ja elintarvikkeita kuljetettaisiin meille kaukaa.

Alkutuotannosta on siis saatava kannattavaa. Vuori­neuvos Karhisen mukaan kannattavuuden parantaminen edellyttäisi, että toiminta olisi kitkatonta ja tuottavaa ketjuun syntyvän yhteisen tahtotilan avulla.

Tällä hetkellä ilmapiiri ruokaketjun sisällä on jännittynyt ja tulehtunut. Tätä taustaa vasten voi miettiä, ovatko kaikki direktiivin muutosehdotuksista omiaan parantamaan elintarvike­ketjun osapuolten yhteishenkeä. Näin ei liene niiltä osin, kuin muutokset ylitasapainottavat neuvottelu­asetelmia direktiivin alkuperäistä suojantarvetta laajemmin.

Jos kuitenkin lukuisia yksityis­kohtaisia kieltoja sisältävä direktiiviehdotus saadaan läpi Itävallan puheenjohtajakaudella vuoden 2018 loppuun mennessä, ei ainakaan alkutuottajien kannata harmitella ”Brysselistä tulevaa pikku­tarkkaa ohjailua”.