Käsityöihmisellä on aina puuhaa

Sarita Jantunen innostuu käsitöistä. ”Mä en voi ees kuvitella, miten paljon mä sitte isona teen käsitöitä!” 

Aili Jokinen kutoi maton omaan huoneeseensa. 

Noora Marttinen, 9, osallistuu elokuiselle koululaisten taitoviikolle Taito Itä-Suomen Mikkelin toimipisteessä. On menossa viikon neljäs päivä, ja Noora on tehnyt jo sohvatyynyn, maton, mummille huopakorin, mosaiikkilasin tuikulle, korvikset äidille. Ja kolme virkattua koria.

”Miä oon semmonen käsityöihminen. Tykkään hirveesti käsitöistä”, Noora sanoo ja virkkaa ketjusilmukkanauhaa. Silmukkanauhasta voisi tulla hyppynaru.

Noora on ollut kaksi vuotta käsityökoulussa, jossa kerran viikossa kouluikäiset kokoontuvat illaksi tekemään käsitöitä. Oppivat uusia tekniikoita, tutustuvat materiaaleihin, leikkaavat, liimaavat, kutovat ja virkkaavat.

Noorasta käsitöitten tekeminen on yksinkertaisesti kivaa. ”On aina tekemistä ja on mukavaa näperrellä jotain.”

Käsityökoulun opettaja Paula Ruuttunen kiertää taitoviikon osallistujien luona auttamassa ja neuvomassa. Osallistujia on yhdeksän, kaikki tyttöjä.

Osa tytöistä on taitoviikolla jo toista tai kolmatta kertaa. Lahtelaiset Selina, 11, ja Sarita Jantunen, 9, ja nurmijärveläinen Erika Tuominen, 10, saivat viikon mummiltaan lahjaksi. Erika houkutteli mukaansa myös kaverinsa Hertta Lammion, 10.

Nuorin on kahdeksanvuotias Aili Jokinen Mikkelistä. Hän innostui taitoviikolla kutomiseen niin, että paukuttaa kangaspuilla jo toista mattoa.

Leirin konkari Rita Vihermäki, 15, huristaa Mikkeliin Ristiinasta skootterilla parinkymmenen kilometrin matkan. Rita on käynyt talvisin käsityökoulua niin kauan, että hän on suorittanut taiteen perusopetuksen oppimäärään vaadittavat viisisataa tuntia. Sillä saa pisteitä opiskelupaikkaa hakiessa, vaikka Ritasta vielä tuntuukin, että hän pitää käsityöt vain harrastuksena.

Taito-keskuksessa tytöillä on mahdollisuus opetella käyttämään erilaisia välineitä, mutta Paula Ruuttunen korostaa, että käsitöiden alkuun pääsee kuka vain vaikka pelkillä sormilla, jos on kekseliäisyyttä.

Materiaalitkaan eivät maksa paljon. ”Kirpputorit ovat pullollaan materiaaleja. Esimerkiksi vanhat villavaatteet voi vanuttaa niin, etteivät ne purkaudu. Yhdellä kurssilla leikattiin niistä lapasia ja kirjottiin kauniisti”, Ruuttunen innostaa.

”Joskus me pidetään käsityökoulussa romupajaa, johon voi tuoda kaikkea tarpeetonta. Lusikoista ja leivosvuuista syntyy hieno mobile tai elektroniikkaromusta joku uusi hieno juttu.”

Tällä viikolla tytöt ompelivat ja kirjailivat kauniit korit parketinalushuovasta. Jämäpalat pääsivät hyötykäyttöön kaatopaikan sijasta.

Mikkelin taitokeskuksen salissa seisovat kahdeksat kangaspuut. Joskus taitokeskuksia kutsuttiinkin kudonta-asemiksi sen vuoksi, että siellä käytiin enimmäkseen kutomassa kangaspuilla.

Ruuttusen mukaan tässä on tapahtunut suurin muutos. ”Kahdeksankymppinen Pirkko käy meillä vakituisesti kutomassa ja muutkin alkavat olla mummoikäisiä. Maton kutominen voi kestää viikon tai parikin. Nyt halutaan saada työ illassa valmiiksi.”

Taito-keskuksen lyhytkursseilla väkerretään himmeleitä tai mosaiikkilyhtyjä, tehdään koruja, huovutetaan astioita. Moni aiemmin askarteluksi luokiteltu onkin nyt käsityötä, kuten esimerkiksi origamien taittelu paperista.

”Me ajattelemme, että kaikki käsillä työstettävä on käsityötä. Tosin käsityöstä on tullut niin hitti, että puhutaan jo käsityöoluistakin”, Ruuttunen naurahtaa.

Taito-keskuksen innokkaimpia asiakkaita ovat keski-ikäiset työssäkäyvät naiset.

”Osalla on jäänyt jotain hampaankoloon koulun käsityötunneilta ’en koskaan oppinut virkkaamaan’ -tyyliin. Nyt he haluavat ottaa oman ajan ja tulevat porukkaan. Tässä saa sekä seurustella että jotain aikaan käsillään”, Ruuttunen sanoo.

”Kaikki tehdään aina omista lähtökohdista. Käsitöiden teko on oman sisimmän purkamista taiteen kautta eli oikeastaan mielenterveystyötä.”

Sanoille tulee vakuutta, kun näkee, miten tytöt kiikuttavat töitään nähtäväksi ja kehuvat kilpaa toistensa aikaansaannoksia.

Vaikka käsityöharrastuksessa voi saada nopeastikin näkyviä tuloksia, niin vasta harjoitus tekee mestarin. Käsityöt vaativat pitkäjänteisyyttä.

”Jos haluaa ottaa haltuun jonkun käsityötaidon, se vaatii toistuvaa tekemistä. Monilla on esimerkiksi savitöistä se käsitys, että istut vain siihen dreijalle ja alat pyörittää, niin siitä se kippo syntyy. Mutta ei se niin mene”, Ruuttunen, koulutukseltaan keraamikko, havainnollistaa.

Toisaalta harrastus kehittää kärsivällisyyttä, kun huomaa, että tulos on erilainen taitojen karttuessa.

Rita Vihermäki tunnistaa tunteen.

”On kiva nähdä, miten kehittyy. Tykkään myös käyttää sellaisia juttuja, mitä olen itse tehnyt. Vaatteitakin olen ommellut ja neulonut pipon, villasukat, lapaset ja kaulaliinan. Omatekemät villasukat lämmittävät mukavasti.”