Petojen pannoitukset pitääkin lopettaa
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) petotutkija Samuli Heikkinen antoi seuraavan lausunnon: ”Karhujen pannoitukset Rktl on keskeyttänyt, sillä pannat vahingoittivat kahden karhun kaulaa.” (MT 26.3.)
Syksyllä 2013 ilmestynyt Jahti Uutiset nro 4 kysyi petotutkija Ilpo Kojolalta: ”Onko syksyn tapauksia?” Kojolan vastaus sanatarkasti samassa yhteydessä: ”Kaksi murheellista tapausta, Kyyjärvi ja Kuhmo, ovat maastohenkilöiltä saadun tiedon mukaan laadultaan ainoat Suomessa.”
Tässä Kojola tarkoitti Kyyjärvellä 21.8. ja Kuhmossa 22.8.2013 ammuttuja karhuja, joilla oli pannoituksen aiheuttamat vauriot, toisella kaulassa ja toisella niskassa.
Kumminkin MT:ssä oli jo 15.3.2013 kuvat pedoista, jotka todistivat, että karhun kaulan oli panta hangannut niin, että nahka oli hiertynyt puhki veriseksi.
Sudestakin oli samassa yhteydessä kuva, joka todisti senkin kärsineen pannasta. Muitakin samantapaisia uutisia oli ollut lehdistössä.
Luulisi tällaisten uutisten ja kuvien herättävän Rktl:n petotutkijoiden mielenkiintoa ainakin sen verran, että he ryhtyisivät ottamaan asioista selkoa, mutta ei, vaan nämä tapaukset Kojola ja Heikkinen ovat sivuuttaneet huomiotta. Tutkijoiden mielenkiinto heräsi vasta sitten, kun maastohenkilöt suorastaan tiedottivat heille kahdesta syksyisestä tapauksesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
