Tämä höyryveturiksi naamioitu komistus palveli ennen Tankavaaran kultamuseon kävijöitä. Puretun radan kalusto on nyt valtaosin Robert Sandin hallussa.
Omalla radalla
Lumimyräkkä ei haittaa. Juna kulkee hyvin paksussa puuterilumessa.
Kapearaide on rakennettu polkkyjen päälle ja tarvittaessa sen on siirrettävissä helposti. Rata on tehty kestämään neljän tonnin akselipaino.Robert Sand, 33, käynnistää saksalaisvalmisteisen Diema-veturin. Kevät jo pilkistelee, mutta yöllä on satanut paksu ja puuterimainen lumivaippa. Sand kiinnittää veturiin puisen lumiauran. Pian lumi pöllyää ja raide kiiltää puhtaana.
Kapearaiteinen harrasterautatie sijaitsee Sandin pihapiirissä Sandbackan kylässä Alavetelissä. Junan kyytiin voi hypätä vain muutaman askeleen päästä kotiovelta. Noin puolentoista hehtaarin suojaiselle tontille rakennettu rata on yli 300 metriä pitkä ja sen raideleveys 600 millimetriä.
Junaharrastaja omistaa palan suomalaista rautatiehistoriaa. Kapearautatien rakentaminen alkoi vuosikymmen sitten, kun Sand osti Ähtärin eläinpuiston rautatiekaluston.
Vetureita on neljä ja junanvaunuja kolmekymmentä. Sand on tehnyt hankintoja aina sopivan tilaisuuden tullen.
Höyryveturiksi naamioidun Move 1 -veturin ja kolme matkustajavaunua hän osti Tankavaaran Kultamuseon lakkautetulta radalta. Toinen Move-vetureista palveli aikoinaan Kiikan tiilitehtaalla Satakunnassa ja Diema-veturilla kuljetettiin vuoteen 1979 saakka piimaata Komun teollisuusradalla Pyhäjärvellä.
Osa vaunuista on tavallisia tavaravaunuja, osa kipattavia kuuppavaunuja. Talon vieressä on polttopuuvarastona toimiva vaunu.
Omasta junaradasta on hyötyä isolla tontilla touhutessa.
”Junalla tulee tehtyä paljon pihahommia. Kuuppavaunuilla saa kuljetettua kätevästi maata ja kiviä. Kiskoja on siellä täällä ja niitä voi tarvittaessa siirtää tiettyyn paikkaan.”
Junaharrastajia riittää moneen lähtöön. Moni innostuu pienoismalleista. Yksiä kiinnostaa liikkuvan kaluston bongaaminen ja kuvaaminen, toisia aikataulut, jotkut taas innostuvat junien tekniikasta ja entisöinnistä.
Sandin kaltaisia harrasterautatien omistajia on Suomessa noin viisi. Omassa pihassa kiemurteleva junarata herättää ihmetystä.
”Suurin osa suhtautuu positiivisesti ja mielenkiinnolla. Tuttavat miettivät, että mitä se Robert keksii seuraavaksi”, Sand naurahtaa.
”Vaimokaan ei tykkää huonoa, kun touhuan omassa kotipihassa ja olen aina tavoitettavissa. Fakta on kuitenkin se, että tämä vie hieman liikaa aikaa etenkin kesällä.”
”Tällainen harrastus vaatii pientä vikaa päässä”, Sand vitsailee.
”Vaikka tämä ei ole kovin järkevää touhua, se antaa paljon henkisesti.”
Kaikki harrastukseen liittyvä ei ole Sandista kivaa. ”En tykkää esimerkiksi maalaamisesta.”
Junia huolletaan isossa tallissa, jonne kulkevat kiskot ja jonka molemmissa päissä on nosto-ovet.
Kerran veturi liukui vahingossa tallin oveen ja rikkoi sen. Vahingon syytä ei meinattu uskoa vakuutusyhtiössä.
”Vakuutusvirkailija meni hiljaiseksi, kun sanoin, että juna meni ovesta läpi. He eivät meinanneet uskoa, että tällaista harrastetaan. Jouduin lähettämään valokuvia todisteeksi”, Sand myhäilee.
Junat ovat kiinnostaneet Sandia jo ennen kuin hän muistaakaan. Hän arvelee saaneensa kipinän isoisän luona Pännäisissä. Siellä junarata kulki aivan talon vierestä.
Sand rakensi lapsena legoratoja, joita pitkin hän kuljetti leikkimatkustajia ja tavaroita. Harrastus jatkui vielä aikuisenakin pienoisrautateiden parissa, mutta se oli vasta alkusoittoa.
”Kerran katsoin netistä, että löytyyhän sitä tuommoisia isompiakin junia, joiden päällä voi istua ja ajaa. Päädyin erään ulkomaisen harrastajan sivustolle. Hänellä oli kapearaiteinen rautatie omalla pihalla. Selvitin, että onko se mahdollista Suomessa. Olihan se, ja sillä tiellä ollaan.”
Rakennettuaan talon Sandbackan kylälle Sand kysyi rakennusvirastosta, tarvitaanko harrastejunarataan rakennuslupia.
”Rakennusvalvoja sanoi, että ei tarvita ja että kiva kun joku harrastaa tällaistakin.”
Moni luulee, että raiteissa ja junissa on kiinni pieni omaisuus, mutta se ei pidä paikkaansa. Sand laskee käyttäneensä koko projektiin muutama kymmenen tuhatta euroa kymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi kiskoja saa romuraudan hinnalla.
”Rahaa olisin saanut palamaan toki enemmänkin, mutta olen tehnyt hankintoja säästeliäästi. Se on vaikeaa, koska myynnissä on aina jotain mielenkiintoista. En kuitenkaan halua olla himokeräilijä. Se ei ole minun juttuni. Haluan, että kaikki laitteet ovat toimintakuntoisia, etteivät ne vain seiso jossain.”
Sandbackan kyläläisissä kapearaide on herättänyt innostusta. Sand on ajeluttanut kylän lapsia omien lastensa syntymäpäivillä.
”Monesti talomme ohi ajetaan hitaasti, mutta harva on tullut pihaan asti ihmettelemään. Monet naapurit ovat kyllä kysyneet, että pääsisivätkö he joskus juna-ajelulle”, Sand kertoo.
”Tavoitteena on järjestää junatapahtuma, jossa halukkaat pääsevät junakyytiin. Ensin minun on selvitettävä vakuutusasiat ja saatava asemalaituri valmiiksi.”
Junat eivät ole pelkkä harrastus, sillä Sand on työskennellyt veturinkuljettajana kymmenen vuotta. Tälläkin hetkellä hän saattaa kiidättää IC-junaa jopa 200 km/h nopeudella jossain päin Suomea.
”Kun sen jälkeen siirtyy pellettijunan puikkoihin ja vauhti voi laskea 70 km/h:een, on aikaa laskea puita”, veturinkuljettaja nauraa.
Työ ja harrastus eivät sotkeudu keskenään, koska niissä ei ole hänen mukaansa juuri mitään samaa.
Sand toimi ennen VR:lle menoa rekkakuskina. Vaimonsa patistamana hän haki opiskelemaan veturinkuljettajaksi. 170 hakijan joukosta opiskelemaan valittiin neljä. Sand oli yksi heistä.
Hän arvelee, ettei junaharrastuksesta ollut hyötyä pääsykokeissa.
”Oma pomoni suhtautui asiaan varovaisen positiivisesti. Tiedän sellaisiakin pomoja, jotka eivät mielellään ota töihin junaharrastajia. VR:n työntekijöissä on keskivertoa enemmän junista kiinnostuneita ihmisiä.”
Harrasterautatietä ei kannata lähetä rakentamaan hetken mielijohteesta, koska kyseessä on työläs projekti.
”Kannattaa harkita pitkään ja tutustua harrastukseen ja johonkin rataan. Täytyy miettiä, että säilyykö oma into. Jos tuntuu, että sitä riittää vain vuodeksi, ei kannata aloittaa.”
”Tämä vaatii paljon pääomaa ja aikaa. Urheilua voi harrastaa vuoden ja lopettaa ilman velvoitteita. Tilanne on toinen, jos pihassasi on junarata ja muuta kalustoa.”
Sandin junarata ei ole vielä valmis. Rataa on tarkoitus jatkaa ja kalustohankintojakin on suunnitteilla.
Tallista löytyy mustaksi maalattu viisimetrinen runko. Siitä valmistuu aikanaan saunavaunu.
”Uusia ideoita syntyy koko ajan, mutta osa on kuopattava. Haaveena on rakentaa oma veturi. Lisäksi Vaasan lähellä seisoo yksi veturi, jonka ostan heti jos saan tingittyä hinnasta. Myös lisää kuuppavaunuja olisi tarkoitus ostaa Nivalasta”, junamies innostuu luettelemaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
