Vain muutaman kympin tähden

Kun hallitus julkisti tuoreimman itku- ja kiristyspakettinsa, jäin kaipaamaan kuultua rehellisempiä kannanottoja. Kuten vaikkapa tällaisen: ”Muutama kymppi sinne tänne, aivan sama. Mutta ei ollut kovin sympaattinen ele ottaa sitä lapsilisistä.”

Sen sijaan saamme lukea Väestöliiton tiedotteesta, että lapsiperheiltä viedään ”uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen”. Aika halvalla menevätkin! Seuraavaksi ei enää lisäännytä, koittaa väestökato ja uusi kestävyysvaje.

Jos haudanvakavat sormenheristykset ottaa tosissaan, sehän tarkoittaa, että ihmiset ovat lisääntyneet tuon muutaman kympin kiilto silmissä.

Näinkö ihminen siis toimii? Lapsilisä saa lisääntymään, opintotuki opiskeluttaa, yritystuki yrityttää. Joka ikinen sentti on tärkeä, ilman tukea ei tapahdu mitään.

Lapsilisistä noussut parku oli vain yksi esimerkki suhteellisuuden tajun puutteesta. Jokainen äänitorvi toitottaa, kuinka kipeästi vähentyvä valtion raha osuu juuri omaan porukkaan.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) mukaan yritysten verotuksen muuttaminen vuosittain ”vaikeuttaa elinkeinotoiminnan suunnittelua vakavammin kuin politiikassa ymmärretään”.

Rivien välistä voi sentään lukea totuuden, ettei ole niinkään väliä, kevennetäänkö vai kiristetäänkö. Jatkuva muutos sen sijaan haittaa. Olisi parempi olla välillä tekemättä mitään.

Asiasta voisi lausua toisinkin. Tämän saa vapaasti käyttää seuraavissa tiedotteissa, EK: ”Tukien ja verojen suuruus vaikuttavat elinkeinotoiminnan kannustavuuteen vähemmän kuin politiikassa ymmärretään.”

Monesti olen yrittäjän suusta kuullut, ettei tuilla ole paljon merkitystä. Liiketoimintaa käynnistetään, jos sen mahdollisuuksien uskotaan itsessään kantavan. Ei kukaan ryhdy toimeen tai jätä mahdollisuuksiaan käyttämättä starttirahan, hanketuen tai niiden puutteen vuoksi.

Toki lisätulo otetaan vastaan, jos se on lisääntyneen byrokratian väärti. Niin Kelassa kuin elykeskuksessa lomakkeita täyttämällä voi saada mukavan tuoton sijoitetulle vaivalle.

Etujärjestöt ja poliitikot ovat samanlaisia liioittelijoita. Ja me toimittajathan osallistumme kilpalaulantaan.

Itsekin on tullut saateltua lehden sivuille sanomaa tästä tai tuosta uhasta tai saavutuksesta, jonka mittapuu on tarkemmin ajatellen joutavanpäiväinen.

Mikä sitten olisi suurta ja huutamisen arvoista? Lapsilisien lakkauttaminen, kaikkien työttömien työllistäminen massiivisella velanotolla, eroaminen eurosta, koko valtion metsäomaisuuden myynti kansainvälisille sijoittajille, siinä olisi komean kokoisia päätöksiä!

Rysähdyttäviä muutoksia ja uhkarohkeita kokeiluja Suomen politiikassa ei kuitenkaan ole tapana tehdä, ja hyvä niin.

Hassu lopputulema on, että väännetään ja viestitään naama vakavana niistä pienistä ja keskisuurista asioista, joita sattuu olemaan tarjolla.

Lopulta hallitus liu’utti juustohöyläänsä taiten. Kaikilta nirhataan jotain, mutta yhteensä niin vähän, että valtio pysyy suurena. Elämä jatkuu säästöjä ihmeellisempänä.

Ainoa särö oli vasemmistoliiton lähtö hallituksesta. Neuvotteluiden pelisääntönä taisi olla, että jokainen puolue joutuu häpäisemään aatteensa. Myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevia oli kiusattava: toimeentulotuki nousee jatkossakin, mutta entistä huonommalla indeksillä. Tämä epäsympaattinen ele oli vasemmistoliitolle liikaa.

Jos kokee, että kehysriihen päätökset todella syövät tulevaisuuden ja pilkkaavat ihmisyyttä, menetykset on helppo lunastaa takaisin.

Tällainen reagointi on toki epäfantastista yhteisen veneen keikuttelua. Jos kaikki ottaisivat omansa pois, säästöt vesittyisivät ja niitä tarvittaisiin pian lisää.

Haittaako tuloverotus? Eroa kirkosta ja hanki heila tai kummisetä Kauniaisista, jotta voit muuttaa kirjasi sinne. Kunnan veroprosentti on 16,5.

Kallistuiko tupakka? Lopeta sauhuttelu, vähennä edes tai käy ostoksilla ulkomailla. Samalla lailla voi suhtautua alkoholiveroon.

Kirpaiseeko bensavero? Vaihda pienempään autoon.

Lapsia minulla ei ole, joten niistä neuvominen olisi ylimielistä. Mutta kai sentään pätee sama kuin rakkaudessa: ei koskaan rahasta.