Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Nallen kyyneleet – mitä Wahlroos ajattelee Ifin kantelusta?

    Viimeinen häviäjän keino on hakeutua valtiovallan suojiin – kannella markkinajohtajasta kilpailuviranomaiselle.

    Kilpailun sääntelyn ja valvonnan tavoite on markkinoiden paras mahdollinen toimivuus. Kilpailunrajoitteet nakertavat kuluttajien ja kansantalouden hyvinvointia.

    Erityisesti kartelleihin puuttuminen on tärkeää. Sen sijaan määräävää markkina-asemaa ja monopoleja koskevissa, epäselvissä ja monimutkaisissa kilpailunrajoitustilanteissa valtion väliintulo voi aiheuttaa arvaamatonta vahinkoa. Osa taloustieteilijöistä jättäisi tällaiset asiat ennemmin markkinoiden ja luovan tuhon kuin valtion ratkaistavaksi.

    Kiinnostavaa kyllä, yksi sääntelyyn ja viranomaistoimiin nihkeästi suhtautuva ekonomisti on nimeltään Björn Wahlroos. Hän on OP:sta kannelleen Ifin omistajan Sampo Oyj:n hallituksen puheenjohtaja. Wahlroos on vähintään harmaa eminenssi kantelun taustalla. Tällä tavoin ei ilman hänen siunaustaan Ifissä sohaistaisi.

    Wahlroosin ajattelua valaisee kirja Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta (Otava 2015). Siinä hän pyörittelee määräävän markkina-aseman ja sen äärimuodon, monopolin, haitallisuutta. Ja päätyy kutakuinkin johtopäätökseen, että useimmiten markkinoiden tulee antaa hoitaa monopolin ongelmat.

    ”Monopolit ovat todella ongelmallisia vain, jos maailma on staattinen tai jos julkinen valta suojelee niitä luovalta tuholta. Lyhytaikaisten monopolien hyvinvointivaikutukset ovat nimittäin melko vähäisiä”, Wahlroos kirjoittaa.

    Tämä johtuu uusien kilpailijoiden pelosta. Monopolin kilpailijat voivat tarjota tuotteitaan halvemmalla, parantaa niiden laatua tai kehittää aivan korvaavia ratkaisuja. Viimeinen häviäjän keino on hakeutua valtiovallan suojiin – kannella markkinajohtajasta kilpailuviranomaiselle.

    Vakuutusalan kilpailu Suomessa on kovaa. Viime vuosina If on tehnyt palveluiden mainostamisessa kaiken mahdollisen ja silti menettänyt vahinkovakuutuksen markkinaosuuttaan OP:lle. Kenties yhtiössä on laskettu, ettei kannattava kasvu ole mahdollista, ellei OP:n bonuskytkentään puututa.

    Wahlroosin kirjan ajatusten ja esimerkkien perusteella kuluttajalle koituva hyöty OP:n menettelyn kieltämisestä on epävarma. Toisenlaisia näkemyksiäkin toki on. Asian vaikeuden osoittaa jo selvityksen kohtuuton viipyminen.

    Wahlroos ei kirjassaan ota kantaa täysin OP:n toimiin verrattavissa olevaan tilanteeseen. Sellaista olisikin vaikea löytää. Perusnäkemys on kuitenkin selvä: viranomaisten tulisi puuttua markkinoihin mahdollisimman vähän.

    Kuten Wahlroos kirjoittaa: ”Sekaantuessaan monimutkaisiin kilpailutilanteisiin viranomaisista tulee usein tahtomattaan eri intressiryhmien etujen puolustajia.” Näin ajattelee ekonomisti ja entinen kauppakorkeakoulun professori.

    Ifin emoyhtiön hallituksen puheenjohtajana Wahlroos toimi toisin, yhtiön eduksi. Tällekin häviäjälle kelpasi kilpailuviranomaisen apu.