Olli Rehn:Seijarilla ollaan?

Poikkeuksellisesti aloitan tämän kolumnini lainaamalla omaa tekstiäni. Antaahan se tunnetusti ryhtiä keskusteluun.

”Euroopan parlamentti kehottaa päätöslauselmassaan jäsenvaltioita peruuttamaan Venäjän kanssa suunnitellut energia-alan sopimukset. Sen mukaisesti ei luonnollisesti tulisi käynnistää myöskään uusia ydinvoimahankkeita Venäjän kanssa niin kauan kuin maa jatkaa voimapolitiikkaansa Ukrainassa.”

”Fennovoiman ydinvoimalahanketta on nyt katsottava ennen muuta Rosatomin valossa. Yhtiö on tiukasti Venäjän johdon poliittisessa ohjauksessa oleva taloudellinen toimija. Parlamentti ei pakotteista päätä, mutta sen kanta kertoo kyllä laajasti Euroopassa vallitsevasta kansalaismielipiteestä, joka ei hyväksy yhtenäisen linjan murentamista.”

Näin siis kirjoitin nettisivujeni blogiin sunnuntaina 28.9. Sitä seuranneessa poliittisessa keskustelussa nämä alkuperäiset tekstinpätkät jäivät välillä vain sivurooliin. Sattuipa niinkin, että parlamentin kanta esitettiin väärässä muodossa, tahattomasti tai tarkoituksella.

Ei ole sattumaa, että Euroopan parlamentin laaja enemmistö – perusteellisen keskustelun jälkeen – päätyi seisomaan tuon päätöslauselman takana. Niin kauan kun Venäjä ja sen johto jatkavat kovaotteisen uhittelun ja voimapolitiikan linjalla, on Euroopan reagoitava tarkkaan harkituilla toimilla. Ei mistään näyttämisen halusta, vaan kehotuksena Venäjälle palata normaalin kansainvälisen kanssakäymisen ja yhteistyön tielle. Rauhanomaiseksi rinnakkaineloksi sitä ennen kutsuttiin.

Kuten olemme viime päivinä saaneet kansainvälisistä ja kotimaisista talouslehdistä lukea, pakotteet alkavat vaikuttaa Venäjän talouteen, etenkin sen keskipitkän ja pidemmän sihdin kehittämismahdollisuuksiin. Se on pakotteiden tarkoituskin. Sanktioiden välillistä vaikutusta Euroopan talouteen ei kenenkään kannata kieltää, vaan ottaa ne vakavasti huomioon. Kukaan seijarilla eli asioista selvillä oleva ei silti kai kuvittele kenenkään tolkuissaan olevan esittävän Euroopan ja Venäjän energiayhteistyön lopettamista. Tällaisenkin päätelmän perusteeksi huomasin tekstiäni käytetyn.

Sen sijaan Euroopan ja erityisesti Suomen on syytä rutkasti kasvattaa energiaomavaraisuutta. Tämän vastinpari on energiariippuvuutemme vähentäminen, myös Venäjästä.

Riskeistä puheen ollen: Arvostamani kaupunkineuvos Pentti Hakulinen sanoi Suomenmaan haastattelussa kuntien Fennovoima-omistuksiin liittyen, että ”vain harvat päättäjät ymmärtävät, millaiseen suohon ongelmiin ajautunut ydinvoimayhtiö voi viedä omistajansa, jotka joutuvat kuittaamaan yhtiön velat ja kulut”.

Ydinvoiman lisärakentaminen ja uusiutuviin lähteisiin pohjaavan energiatuotannon kytkös on tiettyyn rajaan saakka ollut järkiavioliitto, jonka perustelun sanelee hiilen ja öljyn polton vähentämisen pakko. Järkiavioliiton voi toisaalta purkaa niin kuin se on syntynytkin: järkisyistä.

Siksi ei ole viisasta luoda, etenkään Suomessa, kuvaa siitä, että meillä ei olisi lainkaan vaihtoehtoja. Olemme jo sillä tiellä, joka johtaa omavaraisempaan ja ilmastonmuutoksen torjumista tukevaan energiateollisuuteen.

Vastaavasti onnetonta on, että vaihtoehtoja vailla olevalle ei kukaan myy mitään sopuhintaan. Päinvastoin: sen, jolla on vain yksi vaihtoehto, pitää luovuttaa viimeiseen tappiin asti euroja – ja lisäksi myös valinnanvapauttaan, kun kyseessä on koko yhteiskunnalle välttämätön energiahuolto.

Kansanvaltaisessa päätöksenteossa pitää olla kyse asiallisesti perustelluista yhteiskunnallisista valinnoista. Nyt on aika puhua siitä, minkälaista järkiavioliittoa energiapolitiikassa haluamme.