Jari Hautamäen lapsuudenkodin ikkunasta avautuu kotitilan pellot, joiden viljelystä hän nuorena miehenä joutui luopumaan terveyssyistä. Se oli Hautamäelle kipeä paikka.
Miesten tunteiden tulkki
Vuosien varrella puuhastelu kotitilalla Lehtimäellä on ollut Jari Hautamäelle tärkeää vastapainoa työlle kipeiden asioiden kanssa painivien miesten kanssa. Vanhemmat Saima ja Aarno Hautamäki asuvat yhä kotitilalla.15.8.201816:00
Sen kipeän tunteen Jari Hautamäki tunnistaa yhä. Nuori mies tuijotteli huoneensa ikkunasta kotitilan peltoja ja kirosi itseään. ”Mitä jos en olekaan suvun perinteiden arvoinen ja joudun luovuttamaan.”
Maatilan pojalle isännyys oli ollut itsestäänselvyys.
”En osannut miettiä muuta tietä, kuin jatkaa tilaa”, Hautamäki sanoo. ”Sisko oli kuusi vuotta vanhempi, minä sitten jäin siihen.”
Sukupolvenvaihdos tehtiin 1990-luvun alussa. Hautamäki ehti olla nuorena isäntänä kolmisen vuotta, kunnes oli pakko miettiä elämä uusiksi.
Lehmien ja viljojen pölyt sairastuttivat ja aiheuttivat jatkuvaa kuumeilua. Kun Hautamäellä todettiin krooninen keuhkoastma, varttuneempi naislääkäri totesi: ”Mieti poika, mitä teet. Kannattaisiko vielä harkita opiskelua.”
Opiskelujensa yhteydessä Hautamäki on käsitellyt luopumiseensa liittyviä tunteitaan, kuten pettymystä itseensä.
”Iso kiitos vanhemmilleni, että he eivät ole koskaan moittineet minua siitä, etten jatkanut tilaa. Sen sijaan he tukivat, että lähdin opiskelemaan muuta.”
Tie vei Lehtimäeltä Espooseen, missä Hautamäki opiskeli sosiaaliohjaajaksi. Myöhemmin hän on täydentänyt opintojaan muun muassa psykoterapeutiksi, työnohjaajaksi ja ylemmän ammattikorkeakoulun sosionomiksi.
”Kuljin pitkään Espoosta kotitilalla ja olin mukana tilan töissä.”
Nyt kotitilan pellot ovat vuokralla. Ennen tien varrella oli kymmenkunta toimivaa maatilaa, nyt yksi enää viljelee.
Hautamäen vanhemmat asuvat vielä tilalla. ”Toistaiseksi he ovat pärjänneet siellä.” Hautamäki käy nykyisin viikoittain auttelemassa vanhempiaan ja huolehtimassa asioista.
”En pystynyt sukupolvien ketjussa jatkamaan tilaa. Siksi minulle on ollut tärkeää, että paikoista pidetään huolta ja tila pidetään suvulla”, Hautamäki sanoo. Sitä hän toivoo kahdelta tyttäreltäänkin.
Elämäntyönsä Hautamäki on tehnyt miestyössä pääkaupunkiseudulla. Lyömättömän Linjan toiminnanjohtajana hän on auttanut miehiä, jotka ovat käyttäneet väkivaltaa läheisiään kohtaan.
Psykoterapeutin on pitänyt tehdä myös oma tutkimusmatka miesten maailmaan, miettiä oma näkökulmansa siihen.
”Ratkaiseva vaihe oli se, kun tulin isäksi. Minulle se oli herkkyyskausi, jolloin aloin katsella ympärilleni, miten muut miehet toimivat.”
Hautamäki näki työssään, miten naiset ja lapset joutuivat turvakotiin ja mietti, mihin väkivaltaa käyttäneet miehet menevät. Miten heitä voisi auttaa?
Lyömättömällä Linjalla Hautamäki on ymmärtänyt, miten tärkeää miehille on tulla kuulluiksi, miten merkittävää on, kun istutaan alas ja puhutaan. Siksi puhumisen tärkeydestä puhuminenkin on tärkeää.
Ei ne miehet mitään puhu, Hautamäki on kuullut lukemattomia kertoja. Ammattilaisen kokemus on toinen.
Kyllä miehet puhuvat, Pohjanmaallakin, Hautamäki tietää. Tosin lakeuksilla on vahvana ajatus, että meidän asiat eivät kuulu muille.
Hautamäen mukaan naisetkin pitävät yllä miesten puhumattomuuden roolia. ”Meidän Pekka ei puhu, saattaa nainen sanoa. Mutta katsotaanpa, kun istutaan alas. Kyllä Pekka puhuu. Tarvitaan aika ja paikka, niin mies puhuu. Juttu ei meinaa loppua”, Hautamäki tietää.
Työssään Hautamäki on tavannut paljon miehiä, jotka ovat sulkeneet itseltään tiettyjen tunteiden näyttämisen. Usein taustalla on kiusaaminen tai kaltoin kohtelu lapsena tai nuorena.
Pelko. Lapsuuteen juontuva, jonnekin syvälle piilotettu pelon tunne on yksi tunne-elämän ongelmien kanssa painivia miehiä yhdistävä asia.
”Kun poika on halunnut puhua pelosta vanhempien kanssa, pelon tunteelle ei ole annettu tilaa. Tunnetta on vähätelty tai laitettu poika tekemään juuri sitä mitä hän eniten pelkää: Nosta housus ja näytä ettet pelkää.”
Poika on joutunut kätkemään pelon jonnekin niin syvälle, ettei enää myöhemmin tunnista sitä. ”Mies on saattanut luoda itselleen sankariviitan. Hän on rakentanut itselleen elämän, jossa ei ole pelon tunteelle sijaa”, Hautamäki kuvaa.
”Sitten kun elämässä tulee pysähdys, mies onkin yhtäkkiä uudelleen se pikkupoika, joka on hukassa tunteidensa kanssa. Jossain syvällä on pelko, muttei mies tunnista sitä. Hylätyksi tulemisen pelkoa.”
Niinpä mies menee paniikkiin: apua, mitä tapahtuu. Joillekin väkivalta on ratkaisu, jollekin pakeneminen.
Tunteen tunnistaminen on ensimmäinen askel eteenpäin.
”Se tunne on sama kuin silloin, kun pikkupoikana sanottiin, että näytä ettei poika pelkää”, Hautamäki toteaa. Silloin kauan sitten se poika olisi tarvinnut lohtua, hänet olisi pitänyt ottaa syliin.
Kipeän tunteen äärellä pitää edetä varovasti, Hautamäki tietää. ”Pitää saada pohtia rauhassa ja tunnustella tunteita. Pistän sen tunteen fläppitaululle ja katsotaan sitä sitten yhdessä. Jollekin tulee siinä vedet silmiin.”
”Teen paljon tunnetason työtä, se on mun juttu”, Hautamäki toteaa. ”Kaikista tunteista puhuminen tosi tärkeää, jotta voimme luoda kohtaavan sillan kahden ihmisen välille.”
Hautamäen puheille tulleista miehistä suurin osa ei ole koskaan ennen käynyt ammattiauttajalla. ”Kynnys mennä puhumaan ulkopuoliselle on korkea.”
Mutta Hautamäki näkee muutoksen. Pikkuhiljaa tunteista puhumisen merkitys ymmärretään yhä paremmin, parisuhteissa, työelämässä, kaikissa ihmissuhteissa.
Nyt Hautamäki on taas elämän muutoskohdassa. Viime vuotta edeltäneet pari vuotta hän teki toiminnanjohtajan työtä osa-aikaisesti ja kulki säännöllisesti Espoon ja kotiseudun väliä. Vanhempien vanhetessa tuntuu tärkeältä olla heitä lähempänä.
Vuosi sitten Hautamäki jäi virkavapaalle Lyömättömältä Linjalta. Nyt elokuussa hän jättää työn pääkaupunkiseudulla kokonaan.
”Ei toiminnanjohtajan työtä voi oikein tehdä osa-aikaisesti. Toimintaa pitää kehittää koko ajan.”
Viime vuonna Hautamäki avasi toimipisteen Seinäjoelle, missä hän tarjoaa psykoterapiaa, koulutusta, työnohjausta ja valmennusta yksityisille, yrityksille ja yhteisöille.
Totta kai mielessä on myös haikeutta. ”Lyömättömän Linjan työ oli tärkeää, ja meillä oli siellä mielettömän hyvä työporukka.”
Uraan Lyömättömällä Linjalla on kuulunut monia vaiheita. ”Välillä on saanut tehdä tiukasti töitä, että se on yhä olemassa. Nyt on hyvä kohta lähteä, asiat ovat kunnossa”, Hautamäki toteaa.
Myös perheasioiden suhteen nyt on sopiva hetki palata kotiseudulle. Tyttäret ovat siinä määrin omillaan, että vanhemmat voivat vetäytyä vähän kauemmas.
Työstään Lyömättömällä Linjalla Hautamäki on saanut paljon. ”Se on antanut pääomaa myös omaan perhe-elämään. Täydellinen en ole, olen tehnyt paljon myös virheitä. Mutta työ on opettanut arvostamaan sitä mitä minulla on.”
Kotiseudulle palaamisessa on auttanut se, että voi olla levollinen työkuvioiden suhteen. Työsarkaa tuntuu riittävän.
Erityisen iloinen Hautamäki on siitä, että maatalouteen kytkeytyneitä juttuja paljon. ”Vaikken ole maanviljelijä, saan siitä paljon, että olen mukana, pystyn olemaan apuna.”
”Palasin sinne, mistä olen lähtenyt, saman ääreen. Siinä mielessä joku ympyrä on sulkeutunut.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
